Uusia alkuja valkokangas

New Yorkin kesäinen kaupunkimiljöö toimii haikeiden ihmissuhteiden ja niitä luotaavien katkeransuloisten laulujen näyttämönä elokuvassa, jonka ohjaaja muistetaan parhaiten puolimusikaali Oncen (2006) taustalta. Uutukaisessaan Uusia alkuja (2014) irlantilainen John Carney on siirtänyt itseään etsivät hahmonsa kotimaastaan Yhdysvaltoihin. Siellähän jos missä yksilöllisen onnen tavoittelu ja ryysyistä rikkauksiin -tarinat saavat aina ansaitun paikkansa.

Greta (Keira Knightley) on muuttanut Manhattaniin poikaystävänsä perässä, sillä musiikillaan pari on herättänyt kiinnostusta paikallisessa levy-yhtiössä. Lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta musiikkialalla kuitenkin kaatuvat miehen ajautuessa toisen naisen pauloihin, ja näin lusikat menevät jakoon. Lievittääkseen sydänsärkyjään vaatimaton neitokainen liittyy nukkavierun tuottajan (Mark Ruffalo) seuraan, ja yhdessä he perustavat eräänlaisen luomustudion, jonka tarkoituksena on tallentaa Gretan hengentuotokset suurkaupungin elinvoimaisen sykkeen rytmissä. Tarinan kulku on genren lait tuntevalle nopeasti pääteltävissä, mutta kummasti tämän kerran nauttii helposti sulavana välipalana.

Elokuvaa on kunnioitettava sen vilpittömissä yrityksissä esittää romanttisen ydintarinan rinnalla huomioita yksilön puolustautumisesta trendejä seuraavien korporaatiokoneistojen edessä. Vaikka tätä taistelua hieman alleviivataan 1990-luvun nostalgisin muistumin ja soittovälineistöä koskevin symbolein, ei se häiritse liikoja, sillä musiikkinumerot ilahduttavat joka ikinen. Haikean popin ystävät varmasti nauttivat maittavasta hengenruoasta.

Oncessa Carney jalosti musikaali-genreä maanläheisempään suuntaan tiivistämällä lajin tunnerekisteriä. Ihastuttavat folk- ja pop-laulut saivat sopivan muotonsa koskettavissa duo-esityksissä, joista tälläkin kertaa saa nauttia, mutta musiikin ja todellisuuden väliä halkova satumaisuus on nyt poissa. Uusia alkuja hukkaakin musikaaleista tutun fantastisen ulottuvuuden, ja samalla esitykset menettävät uskottavuuttaan. Erityisen kiusallinen on kohtaus, jossa tuottajan osaamattomasta kitaristityttärestä kasvaa kappaleen aikana kuin ihmeen kaupalla kelpo kepittäjä.

Oncen etnisesti raikas hahmoasetelma on myös vaihtunut kuluneiden stereotyyppien galleriaksi, jossa paikkansa saavat niin jäykät pomot, empaattiset ystävät kuin kiintiömustatkin. Elokuvan näkyvyyttä on vauhditettu ostamalla mukaan sellaisia pop-artisteja kuin Mos Def ja CeeLo Green. Edes brittikoomikko James Corden ei tuo mukanaan koomista lisäarvoa. Heidän tehtäväkseen lankeaakin hyvän mielen kaupitteleminen, josta pettymyksille altista katsojaa on varoitettava.