Tomi Tomin uusi ystävä valkokangas

Lasten osalta kulttuuri ja kirjallisuus on pitkälti riippuvainen aikuisten valinnoista ja painotuksista. Siinä missä aikuinen voi ainakin yrittää laajentaa tottumuksiaan ja tutustua uusien maiden kulttuuriseen antiin, saa lapsi tyytyä siihen mitä on.

Suomessa lastenkirjallisuus ja lasten elokuvataide on vahvasti painottunut kotimaisen tarjonnan lisäksi kahteen pääsuuntaan: anglosaksiseen kerrontaan sekä pohjoismaiseen, erityisesti ruotsalaiseen tarjontaan. Näissä ei kummassakaan mitään vikaa ole, päinvastoin, mutta mannereurooppalainen tarjonta on huomattavasti niukempaa eikä sitä käännetä suomeksi läheskään niin laajasti.

Future Film on kuitenkin rohkeasti tuonut teatterilevitykseen Tomi Tom -kissan seikkailuja siinä toivossa, että Tomi Tom saisi Suomessakin katsojia ja jalansijaa. Kotimaassaan Hollannissa tai keskisessä Euroopassa Jet Boeken kuvittama Tomi Tom eli Dikkie Dik ei esittelyjä kaipaa. Oranssi kisu on seikkaillut jo 1970-luvun lopulla sikäläisessä Seesamitie-ohjelmassa ja kasarin alusta omissa lasten kuvakirjoissaan.

Eri arvioiden mukaan Tomi Tomin kirjoja olisi myyty 60–100 miljoonaa kappaletta. Suomessa ei ole myyty yhtään, sillä ainuttakaan Tomi Tomia ei ole käännetty suomeksi. Vähän sama kuin ei olisi koskaan käännetty yhtään Peppiä, Maisaa, Puppea, Nalle Puhia ja niin edelleen. Tässä haaste kotimaisille kustantamoille, eli tarttukaa toimeen. Esimerkiksi Kustantamo Mäkelästä vain soitto suomentaja Raija Rintamäelle ja Tomi Tomit painokoneeseen nyt kun elokuvakin on julkaistu Suomessa.

Tomi Tomin uusi ystävä on itse asiassa jo toinen Tomi Tomin elokuvaseikkailu. Ykköselokuvassa Tomi Tomilta katosi tärkeä uninalle, kakkososan teemana on talvi.

Talven tulo hämmästyttää ja ilahduttaa Tomi Tomia ja tämän arkaa kissaystävää Hiirosta. Kaverukset lähtevät ulos leikkimään ja pulkkailemaan. Mukaan tahtoo myös naapurin uusi koira, iso ja kovaäänisesti haukkuva Vuh. Vuhin haukku pelästyttää aluksi niin kissat, oravat, jänikset kuin ankatkin vaikka Vuh tahtoo vain leikkiin mukaan. Lopulta sopu ja ystävyys syntyvät.

Siinä on lyhykäisyydessään koko elokuvan juonellinen anti. Tunnin mittainen, kissojen naukumisilla, kertojanäänellä ja taustalla kuuluvilla lasten hihkumisilla varustettu teos on rauhallinen, turvallinen ja erittäin leppoisa. Mukana on tarttuvia, simppeleitä lauluhetkiä, mutta niitä ei ole liiaksi asti. Kissat naukuvat ja Vuh haukkuu, eli eläimet eivät puhu eivätkä ole antropomorfisia. Piirrosjälki on autenttisen kuvakirjamaista, simppelin pyöristettyä ja silmää miellyttävää.

Elokuvaa on mainostettu eskari-ikäisille sopivana teoksena, jonka mukana saa laulaa ja taputtaa, mutta Tomi Tomin uusi ystävä toimii parhaiten ihka ensimmäisenä teatterikokemuksena perheen pienimmille. Parivuotiaankin voi ottaa mukaan. Teos sopii myös päiväkoti-ikäisille. Ainakin mainittua eskari-ikää lähestyvä nuorempi kriitikko ilahtui kissakaksikon talvisista seikkailuista ja samaistui Tomi Tomiin, joka ulkomuodoltaan muistuttaa kotona olevaa kissakriitikkoa Nennua, joka on tuijottanut ja nukkunut läpi tuhansia tv- ja elokuvatunteja.