Tomb Raider valkokangas

Pelimaailman ja populaarikulttuurin ikoninen sankarihahmo Lara Croft on palannut takaisin valokeilaan. Vuonna 1996 julkaistussa Tomb Raider -pelissä seikkailut arkeologi nousi nopeasti ensiesiintymisensä jälkeen julkisuuteen pelimaailman tunnetuimpana naissankarina. Tomb Raider -pelien nousukausi kesti vuosituhannen vaihteeseen asti, jonka jälkeen franchise alkoi hiljalleen hiipua kohti pohjamutia.

Vuonna 2004 Tomb Raiderit vaihtoivat pelistudiota. Aiemmista peleistä vastanneen Core Designin tilalle tuli Crystal Dynamics, joka halusi palauttaa Laran vuosia jatkuneesta aallonpohjasta takaisin pelimaailman huipulle. Prosessi koki käännepisteensä vuonna 2013, jolloin Laran seikkailut käynnistettiin uudelleen uuden Tomb Raider -pelin merkeissä. Lukuisia pelikäsikirjoituksia tehtaillut Rhianna Pratchett palautti tuplapistoolit ojossa juoksentelevan sankarittaren tarinan juurilleen, aikaan ennen kuin Larasta tuli kovaksi keitetty aarteidenmetsästäjä. Myös hahmon ulkomuoto muuttui paljon kritisoidusta pinup-mallista lähemmäksi atleettista naisfiguuria.

Nyt valkokankaille ilmestyvä Roar Uthaugin ohjaama Tomb Raider on elokuvaversiointi uusien pelien pohjalta. Kyseessä ei tunnetustikaan ole ensimmäinen kerta, kun Lara on päätynyt elokuvamuotoon. 2000-luvun alkupuolella huonosti myyviä pelejä pyrittiin siivittämään nousuun kahden elokuvan, Lara Croft: Tomb Raider (2001) ja Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (2003), voimin. Tuolloin pääsankarin viittaa kantoi hartioillaan Angelina Jolie. Naurettavan tylsämieliset toimintarymistelyt edustivat pitkälti sitä tynnyrin pohjaa, jossa Tomb Raider -pelitkin tuolloin rypivät. Uudella Tomb Raiderilla ei ole elokuvien kanssa muuta yhteistä kuin nimi.

Tarinassa nuori perijätär Lara Croft (Alicia Vikander) lähtee etsimään Japanin rannikon saaristoihin kätkettyä kuningatar Himikon hautaa, jonka kerrotaan pitävän sisällään tuhoisia taikavoimia. Vuosia takaperin Laran isä, Richard Croft, (Dominic West) lähti samalle matkalle, mutta katosi retkensä aikana. Jälkeen jätettyjen vihjeiden pohjalta Lara uskoo viimein löytävänsä haudan sekä paljastavansa isänsä kohtalon. Pian käy kuitenkin ilmi, että pyhättöä etsii myös militaristinen salajärjestö Trinity, joka haluaa käyttää sen salaisia voimia omiin tarkoitusperiinsä.

Videopelien pohjalta tehtyjen elokuvasovitusten uppoava maasto on mennä vuosina imenyt sisäänsä jos jonkinmoista yrittäjää. Tuotokset ovat kautta linjan vaihdelleet heikosta umpisurkeaan. Tähän suhteutettuna Tomb Raider on kevyesti katalogin parhaasta päästä, vaikka lopputulos toivomisen varaa monessa suhteessa jättääkin.

Ruotsalaistähti Alicia Vikander hyppää onnistuneesti uuden Lara Croftin nahkoihin. Vaikka mitään suurta luonneroolia seikkailijattaren osa ei lahjakkaalle näyttelijälle tarjoakaan, niin Vikander lunastaa paikkansa osaavana toimintatähtenä. Fyysiseen uskottavuuden lisäksi näyttelijästä huokuu sopiva sekoitus itsevarmuutta ja haavoittuneisuutta, jota hahmokirjoituksen muutamat tyhjänpäiväiset makeilut hieman särkevät.

Toiminnaltaan iskevän kokonaisuuden suurimmat ongelmat kulminoituvat tyyliratkaisuihin sekä keskiössä olevan isäsuhteen huteraan dynamiikkaan. Peleissä Laran linkki kadonneeseen isäänsä toimii toiminnan motivaattorina ja seikkailun käynnistäjänä. Elokuvassa se on kuitenkin nostettu juonen ja tarinan kannalta oleelliseen asemaan. Ratkaisu ei ole käsikirjoituksen tasolla kelvoton, mutta vaatisi toimiakseen aikaa kehittää hahmojen taustoja enemmän kuin mihin ohjaaja ja käsikirjoitus ovat valmiita sitoutumaan. Muutamat dialoginpätkät ja haaleaväriset takaumat eivät itsessään riitä tarjoamaan substanssia isän ja tyttären väliseen suhteeseen.

Tyylillisiin karikkoihin ajaudutaan elokuvan väkinäisen viileässä asenteessa, jonka keinotekoisuus paistaa läpi tuhannen auringon voimalla. Tarve keventää elokuvan kokonaisvaltaista vakavuutta on ymmärrettävää, mutta ratkaisuista huokuu kuitenkin pelielokuvien helmasynti: oletettuun kohderyhmään vetoava muka-trendikkyys. On hankala kuvitella, että teini-ikäinen katsojakuntakaan olisi valmis ostamaan elokuvan tarjoamia kiusallisia one-linereita ja tympeää huumoria.

Mittavat säröt rokottavat harmittavasti muuten peruspätevää toimintaseikkailua. Videopelielokuvien laarissa Tomb Raider päihittää Hitman: Agent 47 (2015), Assassin’s Creedin (2016) ja Warcraft: The Beginningin (2016) kevyesti, mutta seikkailugenren edustajana elokuva jää auttamatta puolitien ihmeeksi.