The Worst Person in the World valkokangas

Julie (Renate Reinsve) etsii kiivaasti intohimoaan, vaihtaa lääkiksestä valokuvaajaopintoihin ja ennen kaikkea leikkaa hiuksensa kuten elämänmuutoksia on tapana symboloida. Pian hän löytää itsensä suhteesta vanhemman sarjakuvapiirtäjä Akselin (Anders Danielsen Lie) kanssa, mutta kokee yhä ulkopuolisuutta ja epävarmuutta. Kohdatessaan Eivindin (Herbert Nordrum) hän päättää jälleen keksiä itsensä uudelleen ja laittaa samalla muidenkin elämät uusille raiteille.

The Worst Person in the World on kirjoittaja-ohjaaja Joachim Trierin ja käsikirjoittaja Eskil Vogtin uusin tuotanto, jonka he huomasivat jatkavan edellisten yhteisteostensa Reprise (2006) ja Oslo 31. august (2011) tarinoita. Onpahan puhuttu Trierin luoneen tahattomasti Oslo-trilogian. Yhteydet elokuvien välillä ovat kuitenkin löyhiä ja The Worst Person in the World toimii itsenäisesti katsottavana teoksena.

Romanttisen draamakomedian genressä tarina itseään muiden ihmisten kautta etsivästä nuoresta aikuisesta on tuttu, mutta kerronnan rytmitys tuo siihen kiinnostavuutta. Kahteentoista lukuun sekä esi- ja jälkinäytökseen jaettu elokuva venähtää yli kaksituntiseksi, mikä on lajityypissä harvinaista. Juoni syöksähtelee eteenpäin heijastaen Julien päänsisäistä myllerrystä ja hidastuu merkitsevästi, kun hän joutuu tajuamaan valinnoillaan olevan seurauksia myös muille.

Näyttelijöiden suoritukset ovat vakuuttavia ja Reinsve palkittiinkin Cannesissa parhaasta naispääosasta, kun taas Danielsen Lie sai sivuosastaan kiitosta National Society of Film Critics -yhdistykseltä. He onnistuvat luomaan intiimin tilan Julien ja Akselin suhteelle, jossa tunteita käsitellään tarkkanäköisesti ja erityisellä herkkyydellä. Näyttelijöiden ja ohjaajan välillä vaikuttaa vallinneen luottamus, jonka syntymisessä pitkäaikaisella yhteistyöllä lienee ollut osansa.

Elokuvan teemoja käsitellään Julien kautta hänen pyristellessä aikuisuuden ongelmien äärellä samalla, kun kokee oman potentiaalinsa valuvan hukkaan kuin hiekka tiimalasissa. Hahmot hamuavat kukin tavallaan merkitystä elämälleen ja koettavat rakentaa identiteettiään tietoisina odotuksista, joita niin yhteiskunta kuin läheiset heille asettavat.

He tosin tekevät tätä identiteettityötään huomattavan etuoikeutetuista lähtökohdista käsin. Huumoria syntyy, kun joukko luovaan ylempään keskiluokkaan kuuluvia ihmisiä ruotii Akselin sarjakuvatöiden sisältämää yhteiskunnallista satiiria ja edistyksellisyyttä, kun he itse edustavat melko perinteisiä arvoja ja sovinnaisuutta. Katsojan mietittäväksi jää, pilaileeko elokuva itsensä kustannuksella vai esitetäänkö näkemyksiä tosissaan.

Vaikka hahmoihin ei samaistuisikaan, on elokuva juonen kuljetuksen, näyttelijäsuoritusten ja visuaalisuutensa ansiosta kiinnostavaa katsottavaa. Trier rakentaa kuvauksellisesti kauniita kohtauksia, jotka saavat Oslon kesän vaikuttamaan välimerelliseltä. Psykologisia kokemuksia käsitellään luovasti ja saatiinpahan elokuvaan sisällytettyä myös sarjakuvainsertti, joka on varsin veikeä.

Sekä kriitikot että yleisö vaikuttavat tykästyneen elokuvaan, joka povaa sen suosiolle jatkoa palkintogaaloissa. The Worst Person in the World tarjoaa pohdittavaa muillekin kuin elämässään eksyksissä oleville kolmikymppisille ja sen viesti tuntuu lohdulliselta. Olemme kaikki joskus maailman huonoimpia ihmisiä, teemme virheitä ja vääriä valintoja, mutta voimme löytää keinoja elää niiden kanssa.