The Last Viking valkokangas

Anders Thomas Jensen aloitti uransa dogma95-elokuvien parissa ja on kirjoittanut käsikirjoituksia monille tanskalaisille ohjaajille laajalla genreskaalalla. Erityisen upeaa yhteistyötä hän on tehnyt Susanne Bierin kanssa. Kun Jensen alkoi ohjaamaan omia elokuviaan 2000-luvun alussa, olivat ne kaukana dogma-manifestin tiukoista rajoitteista. Oli kyse sitten kannibaalilihakauppiaista, geneettisten kokeilujen avulla rakennetuista perheistä tai entisten rikollisten ravintolahaaveista, yhdistää elokuvien maailmoja absurdi ja sysimusta huumori. Jensen rakentaa synkkiä aikuisten satuja, joissa traumojen raunioille on mahdollista rakentaa oma onnellinen loppu.

Anker (Nikolaj Lie Kaas) on vapautunut vankilasta pitkän ryöstötuomion jälkeen. Nyt pitää vain löytää entisen kotitalon maille haudattu rahasaalis ja uusi tulevaisuus odottaa. Piilopaikan tietää kuitenkin vain dissosiatiivisen identiteettihäiriön takia muistinsa menettänyt veli Magnus (Mads Mikkelsen). Muistot on syrjäyttänyt sivupersoona John Lennon ja niiden palauttamiseksi Anker saa yllättävää apua. Kotitalon maille on kuitenkin haudattu paljon muitakin muistoja, jotka eivät halua pysyä enää salassa.

Jensenin tarinoissa syvälle haudatut traumat löytävät yleensä pääsytien pintaan, eikä The Last Viking ole poikkeus. Kaikki perheen jäsenet käsittelevät väkivaltaista lapsuutta eri tavoin: Anker ei pysty hallitsemaan vihaansa, Magnus kidnappaa koiria John Lennonina ja heidän sisarensa yrittää muistella vain hyviä aikoja. Vino komedia käsittelee kipeitä muistoja sen ansaitsemalla arvokkuudella. Muistot ovat sammaloituneet kuin metsänkivet ja valoisamman tulevaisuuden etsinnässä nousee pintaan muitakin salaisuuksia. Tämä menneisyyden auki keriminen on kirjoitettu salaperäisesti niin, että se ei pelkästään nojaa juonenkäänteisiin vaan enemmän tunteellisempaan matkaan.

Näyttelijäkaarti on tuttu jo Jensenin aikaisemmista elokuvista ja vuosikymmenten yhteistyö näkyy siinä luontevuudessa, jolla he löytävät paikkansa The Last Vikingin vinksahtaneesta maailmasta. He kaikki pystyvät tasapainoilemaan upeasti koskettavien juonikuvioiden ja synkän huumorin välillä. Veljien välinen dynamiikkaa on rakennettu tarkasti ja Mikkelsenin tunteellisempi Magnus on hieno vastavoima tunteensa tukahduttaneelle Ankerille. Kaas tuo hienosti esiin herkkyyttä jäykkään miehen malliin kasvatetun Ankerin hahmoon.

Jensenin elokuvat ovat kuin satuja, joissa linnat ovat muuttuneet ränsistyneiksi kartanoiksi ja aikuistuneet lapset kantavat mukanaan lapsuuden traumaattisia kokemuksiaan. Väkivalta ja tunteettomuus ovat selviytymiskeinoja ja onnellinen loppu on tarjolla vain, jos miehet pystyvät kohtaamaan omat traumansa. Mikään aarre ei korjaa menneisyyttä, mutta metsä tarjoaa oivan paikan riisua yhteiskunnan tarjoamat liian rajoittavat roolit.