Espanjan syvä etelä
Ohjaaja Alberto Rodríques onnistui uusimmalla elokuvallaan Suosurmat tyhjentämään pajatson Espanjan elokuva-akatemian Goya-palkintoja jaettaessa. Elokuva kahmi peräti kymmenen kappaletta pronssisia Goyan rintakuvia, muun muassa parhaasta käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja kuvauksesta. Myös näyttelijät huomioitiin palkintoja jaettaessa. Elokuvan käsikirjoituksesta vastasi ohjaajan itsensä lisäksi Rafael Cobos, jonka kanssa Rodríques on aiemmin käsikirjoittanut elokuvat 7 Vírgenes ja Grupo 7.
Suosurmien tapahtumat sijoittuvat generalissimus Francon jälkeisen, demokratian ensiaskeleita ottavan Espanjan "syvään etelään" 1980-luvulla. Kaksi taustoiltaan ja iältään erilaista murharyhmän etsivää on lähetetty pieneen jumalan hylkäämään pikkukaupunkiin etelän sokkeloisille marskimaille selvittämään nuorten tyttöjen katoamisia ja murhia. Etsivien täytyy erilaisista luonteista ja lähtökohdista huolimatta kyetä yhteistyöhön, jotta murhaaja saataisiin pysäytettyä.
Tapahtumien taustalla leijuu ummehtuneen vanhoillinen menneisyydestä kumpuava naisvihamielisyyden ja pelon auer. Hotellihuoneen seinällä olevaan krusifiksiin on aikoinaan kiinnitetty Hitlerin ja Francon kuvat, jotta jumala suojelisi noita ihmiskunnan hyväntekijöitä, eikä kukaan ole huomannut ottaa niitä pois. Nuorempi etsivistä tempaa krusifiksin alas seinältä. Kirkon ja Francon valta saa nyt luvan väistyä.
Paikalliset asukkaat eivät välttämättä luota poliisin edustajiin, ja miltei kaikilla on salaisuuksia ja hämäriä bisneksiä, jotka eivät kestä liiemmälti päivänvaloa. Francon aika on jättänyt jälkensä korruption muodossa, ja etelän loputtomien ja sokkeloisten kosteikkojen, ruovikkojen ja kanaalien labyrintissä köyhät ihmiset ovat tottuneet ottamaan leivän sieltä, mistä sen saa. Viranomaiset ovat armeijan leivissä, ja armeijan valta tuntuu yhä, vaikka itse Franco onkin kuollut. Kuolleet ja kadonneet tytöt ovat häiriötekijä, ja ehkäpä heitukat saivatkin mitä ansaitsivat, tuntuu moni tuumivan.
Nuorempi poliisi Pedro (Raúl Arévalo) on kaupunkilaispoika kaukana kotoa Madridista, ja kuvittelee uuden ja vapaamman ajan koittaneen koko Espanjassa. Vanhempi poliisi Juan (Javier Gutiérrez) on itsekin etelän kasvatteja ja ymmärtää paremmin paikallisia asukkaita.
Nuoremman ja vanhemman poliisin erilaiset katsantokannat ja luonteet toimivat toisiaan täydentävinä ja vievät tutkimuksia eteenpäin. Etsiville selviää nopeasti, että he ovat tekemisissä paitsi sarjamurhaajan, myös nuorten tyttöjen seksuaalisen hyväksikäytön kanssa. Mitä enemmän asioita tongitaan, sitä enemmän saastaa nousee pintaan.
Suosurmat tuo ulkoisilta puitteiltaan väkisinkin mieleen HBO:n loistavan True Detective -sarjan. Louisianan maisemat näyttävät hyvin samankaltaisilta kuin upeasti kuvatut Espanjan syvän etelän kosteikkoalueet, ja molemmissa kaksi luonteiltaan erilaista etsivää tutkii naisten katoamisia ja murhia. Suosurmat on kuitenkin kerronnaltaan konventionaalisempi ja suoraviivaisempi rikosmysteeri ilman Amerikan syvän etelän rämeiden huuruisia voodoo-menoja. Elokuva sisältää vahvoja viittauksia Espanjan veriseen ja paljolti vieläkin käsittelemättömään Francon aikaan.
Vanhempi etsivistä, Juan, tuntuu hakevan sovitusta menneisyyden synneilleen ratkaisemalla rikoksen. Nuorempi poliiseista taasen tahtoo tunkkaisesta etelästä takaisin Madridiin, jossa uuden Espanjan raikkaammat tuulet jo puhaltavat. Molempien toiveet tuntuvat täyttyvän elokuvan lopussa Baccaran ikonisen Yes Sir, I can boogie -diskohitin soidessa. Menneisyys ei kuitenkaan suostu kuolemaan Baccaran tahdissa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä
Seuraava:
Pässit
Lammastiloille rantautunut epidemia uhkaa sammuttaa niin farmareiden kuin heidän lampaidensa sukulinjat.
Edellinen: Järven tarina
Upea kuvaus hukkuu paikoitelleen liiallisen kertojaäänen käytön alle.