Sukka housuissa pelikentälle
Shakespearen näytelmien pohjalta on tehty liuta filmatisointeja, vaihtelevin tuloksin. She’s the Man kuuluu kynäniekan tekstien innoittamaan kastiin pohjaten löyhästi näytelmään Miten haluatte. Näytelmää tuntematta ei tosin juonellisia vaikutteita huomaa, sillä päällisin puolin elokuva vaikuttaa perinteiseltä teinileffalta.
Tarina rakentuu erinäisten väärinkäsitysten pohjalle. Futista pelaava Viola (Amanda Bynes) tekeytyy veljekseen Sebastianiksi päästäkseen poikien jalkapallojoukkueeseen. Pojan esittäminen osoittautuu mutkikkaaksi, ja poikana esiintyessään Viola onnistuu saamaan aikaan melkoisen ihmissuhdesopan ja ihastumisketjun.
Jalkapalloelokuvana She’s the Man on pettymys. Palloilu jää ihmissuhdekiemuroiden jalkoihin, ja sekin vähä on amerikkalaishapatuksella maustettu. Pelaaminen on pelkkää äijämäistä taklailua ja yliglorifioitua potkistelua. Sliipattu ja ylituotettu elokuva tekee niin kuvilla kuin musiikilla liian selväksi sen, milloin pitää olla innoissaan ja milloin kaivaa esiin nenäliina.
Parempi kuin Beckham ja FC Venus käsittelivät naisjalkapalloilun tematiikkaa onnistuneemmin. Jossakin määrin She’s the Man kuuluu samaan sarjaan FC Venuksen kanssa. Molemmat ovat romanttisia komedioita ja pelaavat stereotyyppisillä sukupuolirooleilla. She’s the Man on rasittavan perinteinen näkemyksissään: tytöt puhuvat tunteista ja pojat tisseistä. Muutamat poikkeukset vain vahvistavat säännön.
Ristiinpukeutumisesta muistuvat mieleen ensimmäisenä Tootsien ja Mrs. Doubtfiren kaltaiset leffat – useimmiten huumoria revitään siitä, että mies pukeutuu naiseksi. Naisen naamioituminen mieheksi ei ole yhtä kulunut aihe, joten tuoreempaa komediaa olisi voinut odottaa. Vitsit ovat kuitenkin ennalta-arvattavia ja päähenkilön naamanvääntely menee farssin puolelle. Naurun sijasta katsomossa huokuu myötähäpeä.
Mikäli ei harmistu epäuskottavista juonenkäänteistä ja kiiltokuvamaisuudesta, on elokuva helpolla tavalla viihdyttävä. Romanttisena komediana se toimii, genreen kuuluvassa ennalta arvattavuudessaan. She’s the Man on passelia katsottavaa onnellisia loppuja, leppoisaa lomaviihdettä ja romantiikkaa kaipaaville. Silmäniloakin riittää tasapuolisesti molemmille sukupuolille.
Seuraava:
Tapaus Punahilkka
Arvostelu elokuvasta Hoodwinked / Tapaus Punahilkka.
Edellinen: Silent Hill
Arvostelu elokuvasta Silent Hill.