Se: Toinen luku valkokangas

Kaikkien aikojen tuottoisimmaksi kauhuelokuvaksi noussut Se (It, 2017) on ollut osaltaan vaikuttamassa nykyiseen Stephen Kingin adaptaatioiden buumiin, jota nyt jakaa menestyskauhun jatko-osa Se: Toinen luku (It Chapter Two, 2019). Kirjoissaan yksityiskohtaisen mytologian rakenteluun ja sivupoluilta vaikuttavien tapahtumien kuvailuun taipuvaisen King tunnetuimpiin teoksiin kuuluvaa Se-romaania (1986) ja siitä vuonna 1990 tehtyä samannimistä minisarjaa on pidetty omien vuosikymmeniensä kauhun merkkiteoksina. Andy Muschiettin ohjaama ensimmäinen elokuva saavutti lippukassamenestyksellään saman merkkiaseman, vaikka kaikilta osin ei kauhunystäviä vakuuttanutkaan.

Se: Toista lukua vaivaa myös perustavanlaatuinen ongelma: se ei ole kauhuelokuva vaan aikuisiksi kasvaneiden Häviäjien kerhon jäsenten Bevin (Jessica Chastain), Billin (James McAvoy), Richien (Bill Hader), Miken (Isaiah Mustafa), Benin (Jay Rian) ja Eddien (James Ransone) kehityskertomus. He joutuvat kohtaamaan uudelleen menneisyytensä kauhut ja nykyelämänsä kipukohdat palatessaan 27 vuoden jälkeen Derryyn tuhoamaan lopullisesti kaupunkia terrorisoivan Pennywise-pellen (Bill Skarsgård) muodon ottaneen muinaisen Se-demonin.

Hienovaraisen kauhun rakentamisen sijaan elokuva uhraa aikansa äkkisäikäytyksiin ja toiminnalliseen pakoon juoksemiseen, minkä jälkeen tapahtumat kuitataan visuaalisilla vitseillä tai komediallisilla one-linereilla, joista parhaimmista vastaa Richieta omalla mukavuusalueellaan näyttelevä Bill Hader. Edes useat intertekstuaaliset viittaukset kauhugenren merkkiteoksiin, kuten Psykoon (Psycho, 1960), The Thing – 'se' jostakin (1982) -elokuvaan ja Painajaiseen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street, 1984) eivät pelasta pelottavuuden puutteesta kärsivää teosta.

Todellisen maailman kauhuja, kuten ihmisten toisia kohtaan tekemiä väkivaltaisuuksia, käsittelevässä elokuvassa uskalletaan suuren budjetin Hollywood -tuotannoksi näyttää hyvin häiritsevää kuvastoa seksuaalivähemmistöjen ja lasten karmaisevasta kohtelusta. Teemojen taustalla vaikuttavat Kingin tarinan yhteiskunnalliset ulottuvuudet, joita Se: Toinen luku -elokuvassa pohditaan monia kirjailijan teoksista tehtyjä adaptaatioita enemmän.

Roolitus aikuisten Häviäjien kerhon jäsenten kohdalla on osunut nappiin ja he näyttelevät yhtä luontevasti yhdessä kuin nuoremmat versionsa. Heihin syvällisemmin, Kingin romaanin tavoin, kahdella aikatasolla perehtyvässä kerronnassa Pennywisea näyttelevä Bill Skarsgård on suurin kärsiä. Hänen ensimmäisessä elokuvassa omaksi ottamansa rooli jätetään pitkiksi ajoiksi täysin sivuun tai hukutetaan tehostevyörytyksen alle. Ainostaan muutamassa kohtauksessa Skarsgård pääsee näyttelemään tappajaklovnia koko kehonkielellään, joka resonoi vahvasti hänen myös Kingin universumiin sijoittuvan Castle Rock -sarjan (2018–) roolinsa kanssa.

Cameoitaan myöten tuotannoltaan kaikin puolin isompi ja näyttävämpi elokuva on suurelta osin laadukasta työtä päivittäen 1990-luvun vanhentuneen version nykypäivän yleisölle. Kauhuelokuvien genressä Se: Toinen luku ei kuitenkaan erotu edukseen edes nykyisestä liukuhihnatuotannon massasta, mutta ihmissuhteiden ja lapsuuden traumojen vaikutusten kuvaukseltaan se on monitasoisempi ja uskottavampi kuin moni kaltaisensa. Seuraavaksi voimme odottaa marraskuussa nähtävää Hohdon (The Shining, 1980) tarinaa jatkavaa Tohtori Unea (Doctor Sleep, 2019). Adaptoitavat Kingin tekstit eivät osoita loppumisen merkkejä, vaikka niiden lopputuloksia voidaan aiheesta kritisoida.