Savannijengi valkokangas

Luonnon ahdinko ympäri maailmaa ei rajoitu johonkin tiettyyn alueeseen. Elokuvissa Afrikan manteretta pidetään usein turmeltumattomana maaperänä, jonka paratiisimaiseen ilmapiiriin on kaihottu jo Madagascarissakin (2005). Saksalaisanimaatio Savannijengi näyttää kuitenkin, ettei tämäkään maanosa ole säästynyt ihmisen kosketukselta. Elokuva perustuu Erich Kästnerin vuonna 1949 ilmestyneeseen lastenkirjaan, jossa eläimet nousevat kapinaan heidän elinympäristöään tuhoavia ihmisiä vastaan.

Savannin vuotuiset tulvat ovat myöhässä ja juomavesi on loppumassa. Eläimet odottavat asian korjaantuvan itsestään, mutta kun kuivuus vain yltyy, päättää mangusti Billy ottaa selvää siitä, minne vesi on hävinnyt. Matkallaan Billy tapaa ympäri maailmaa savannille matkustaneita eläimiä, jotka etsivät eläinten paratiisia Afrikan mantereelta. Öljyvuotojen, jäätiköiden sulamisen ja roskaamisen tieltä pakoon muuttaneet eläimet saavat kuitenkin huomata, että ihminen uhkaa myös täällä luonnon tasapainoa. On aika yhdistäytyä yhteisen uhan alla.

Animaation tasolla elokuva vetää vertoja amerikkalaisille kanssasisarilleen. Savannijengin ongelma onkin elokuvan synkkä pohjavire. Toisin kuin esimerkiksi sukupuuttoa käsittelevä Rio, ei Savannnijengi lähde mukaan kevyen viihteen vietäväksi. Sen käsittelemät luonnonkatastrofit ovat sen verran suuria ja vaikeasti selvitettäviä, että ne antavat elokuvalle raskaan leiman. Vakava ja paikoin jopa saarnaava elokuva on kenties liian raskas pienille katsojille, mutta se ei ole myöskään suunnattu vanhemmille yleisöille.

Savannien yllä lentävät kuvat ovat elokuvassa kieltämättä hienoja, mutta esteettiseen näyttävyyteen keskittyvä Savannijengi on unohtunut omiin sfääreihinsä. Erittäin stereotyyppisten hahmojen varaan rakennettu tarina on hataralla pohjalla. Säheltäjämangusti, viisaat kilpikonnat ja ranskalaista vastarintaliikettä edustava kukko ovat muutamien luonteenpiirteiden varaan luonnosteltuja hahmoja, jotka eivät jaksa kannatella elokuvaa pitkälle.

Eläinten kapinasta on hävinnyt auktoriteettejä vastustava ote ja sen kritiikki jää näin hampaattomaksi. Televisiosarjoja Nooan Saari ja Kaukametsän pakolaiset muistuttava elokuva olisi voinut edeltäjiensä tapaan valita suoraan vakavamman tyylin ja näin saada syvyyttä tarinaansa. Nyt animaatio tasapainottelee turhien musiikki- ja toimintakohtauksien sekä synkeiden ennustusten välillä. Huumori tuntuu väkisin mukaan ahdetulta ja kokonaisuudessa on liikaa ilmaa.