Rikos & rakkaus valkokangas

Kotimaisen elokuvan kunnonkohotus-ohjelmassa saa nyt vuoronsa Pekka Milonoffin rikoskomedia Rikos & rakkaus. Nähtäväksi jää viehättääkö kotimainen "pulp" katsojia elokuvien, Poika ja ilves, Häjyt ja Rukajärven tie, tapaan. Olisi turhan ilkeää sanoa, että Rikos & rakkaus ei pysty kilpailemaan edellä mainittujen kotimaisten kanssa, mutta sekava tarina ja televisiolle tyypillisen kerronnan ja toteutuksen arkisuus palauttaa katsomiskokemuksen autuuden niille totutuille kotimaisuuden raiteille.

Jari Tervon menestystä niittänyt romaani kääntyy Milonoffin käsissä satunnaista naurun hörähtelyä aikaansaavaksi sekoiluksi. Paikallisen pikkukriminaalin Marsipaani Räikkösen (Kai Lehtinen) kuolema käynnistää kesäisessä Rovaniemessä tapahtumaketjun, jonka seuraaminen tuntuu teatterin penkiltä yhtä mielenkiintoiselta kuin ostoskärryn rikkoontuneen vasemman etupyörän vipattamisen tarkkailu perjantai-ruuhkaisessa marketissa. Eipä silti, hetkensä värikkäällä ja runsaalla henkilögallerialla toki on, kun kadonneen viinalastin innoittamana laukataan ympäri napapiirin turuja.

Milonoff sanoo kainostelematta viihtyneensä Amerikasta vyörytetyn pulp-trendin pauloissa ja se näkyy myös miehen omassa elokuvassa. Rikos & rakkaus -elokuvan tarina, kerronta ja tyyli lykkivät kauniisti viime vuosien komediallisia aineksia sisältäneiden rikoskuvien latuja. Takautumien valossa hiljalleen katsojalle selkiytyvä tarina ja persoonalliset roolihahmot jaksavat pitää katsomisjännitettä yllä. Enemmänkin elokuva kompastuu arkiseen televisiosta tuputettuun visuaaliseen ulkoasuunsa.

Televisiosta on vaikea tulla elokuviin

Edestakaisin paikasta toiseen poukkoilevat, lähinnä KOM-teatterissa uraansa tehneet, näyttelijät suoriutuvat rooleistaan rutiininomaisen tyydyttävästi. Kukaan heistä ei kuitenkaan säväytä. Ainakin allekirjoittanut muistaa Tiina Lymin, Sari Mällisen ja Kari Hietalahden paremmin tv-sarjasta Vuoroin vieraissa, joka sekin oli Milonoffin käsialaa.

Pekka Milonoffin kannuksina onkin mittava taival teatterin parissa. Edellä mainitun tv-sarjan opeilla mies on sitten lähtenyt elokuvan saralle kannuksiensa kantavuutta kokeilemaan. Ja - elokuvallisen avaruuden ja visuaalisten kerrontaelementtien sujuvuus huutaakin irvistäen poissaolollaan. Rikos & rakkaus olisikin toiminut ihan kivasti töllötinviihteenä vaikka minisarjan muodossa. Projektoreita ja suurta valkokangasta on turha sen enempää tähän elämykseen kuluttaa.

Pahiten kokonaisuudessa kalvaa kuitenkin tasapainottomuus. Paikoin hurttia huumoria ja kepeää sanailua viljellyt ralli kääntyy papin potenssiongelmista erittäin vakavasti otettavia virkakoneiston moraalia ja etiikkaa kyseenalaistaviin episodeihin, kun komisario Rautapää (Pekka Valkeejärvi) pistää elokuvan lopussa tuulemaan. Vaikka kuinka yritti, niin löytämälleen juonen langalle ei toista päätä löytänyt. Oliko koko hommassa mitään jujua tai järkeä. Mene ja tiedä.

Tosin, kun muistelee visamäkisten ja lauritörhösten aikaan saamia kotimaisen elokuvataiteen "suuria" helmiä, niin Milonoffin elokuvaa Rikos & rakkaus voi mitä lämpimimmin suositella kaikille kotimaisen elokuvan kannattajajoukoille. Pekka Milonoff on sentään ohjannut oikean elokuvan, joka olisi varmasti näyttänyt hieman toisenlaiselta ilman tätä kotimaisen elokuvan kunnonkohotus-ohjelmaa, sillä siinä se valitettavasti painii liian kevyessä sarjassa.