Räyhä-Ralf valloittaa Internetin valkokangas

Disneyn vuoden 2010 menestysanimaatio Räyhä-Ralf oli eräänlainen suunnannäyttäjä Disney-animaatioiden nykylinjassa. Kolikkopelihallin virtuaalimaailmaan sijoittunut, Pixarin animaatiotuotantoja vahvasti imitoinut, seikkailukomedia oli selkeä askel studiolta nykypäivään elokuvan ratsastaessa trendiksi nousseella retrohenkisellä videopelikulttuurilla.

Jatko-osa Räyhä-Ralf valloittaa Internetin laajentaa kenttäänsä siirtämällä tapahtumaympäristön internetin vauhtikaistoille. Edellisestä elokuvasta tutut Fixari-Felix, Junior -pelin pääroisto Ralf ja Karkkihuuma-autopelin maskottihahmo Nelli viettävät aikaa pelimaailman yhteisuniversumissa. Kun Karkkihuuman ohjainratti särkyy, lähtee Ralf ja Nelli etsimään uutta ohjainta internetistä videopelihalliin hiljattain asennetun langattoman verkkoyhteyden kautta. Ralfin ja Nellin eteen avautuu uusi maailma uusine mahdollisuuksineen, joka samalla alkaa hiljalleen repiä kaksikon ystävyyssuhdetta palasiksi.

Räyhä-Ralf valloittaa Internetin jatkaa edeltäjänsä petaamaa seikkailukomedioiden linjaa, mutta ottaa keskiöönsä nykyajan moneen suuntaan venyvän ja alati muuttuvan nettiympäristön. Animaatioelokuva on isojen haasteiden äärellä, sillä moderni webtodellisuus oheisilmiöineen on osoittautunut vaikeasti hallittavaksi kokonaisuudeksi tämän päivän elokuvateollisuudelle. Internet elää ja kukoistaa jatkuvan muutoksen keskellä, mikä tekee siihen tarttumisesta vanhakantaisille elokuvatuotannoille entistä haastavampaa.

Räyhä-Ralfin jatko-osa onkin tässä suhteessa harvinaisen onnistunut, sillä yksittäisiin ilmiöihin keskittymisen sijaan internet toimii elokuvassa ainoastaan tapahtumien kehyksenä. Teos ei sorru moralisoivaan osoittelevuuteen, eikä sillä ole tarvetta tiivistää nettikulttuuria minkään yksittäisen määritteen alaiseksi, vaikka verkkojulkisuuden kaltaiset ilmiöt mukana kulkevatkin. Kenttä on laaja, osittain liiankin, mutta silti spämmimainosten, nettikauppojen ja videoalustojen sekä niitä ruokkivien algoritmien pohjalta on saatu rakennettua harvinaisen hyvin toimiva fantasiaulottuvuus.

Verkkomaailmaa uuden linssin kautta katsova kokonaisuus on kekseliäs sekä oivaltava. Kaikesta huolimatta mukana roikkuu myös paljon tarpeetonta täytettä, joka osittain näkyy Disneyn näennäisen itseironisessa tavassa markkinoida omaa brändiään. Nellin seikkailut Oh My Disney -sivustolla viihdyttävät aikansa klassisten prinsessahahmojen takia, mutta läpi paistaa myös yliyrittämisen maku. Mukaan ympätty humoristinen laulunumero ei ole sen tason kotijuoksu kuin tekijät ovat ehkä ajatelleet.

Haasteita on myös maailman ja elokuvan sisäisten teemojen yhteen sovittamisessa. Jatko-osan sanoma ystävyyden merkityksestä, toisen päätösten kunnioittamisesta ja luopumisen vaikeudesta tuodaan esille kiitettävän tunnerikkaasti, varsinkin elokuvan loppumetreillä, mutta temaattiset painotukset eivät löydä kunnollista kontaktipintaa ympäröivästä verkkotodellisuudesta. Elokuva tuntuukin huojuvan kahdella eri tasolla, joista toinen pyrkii rakentamaan webbimaailmasta inspiraatiota hakevaa kokoperheen seikkailua ja toinen sisällöllisesti klassisempaa Disney-animaatiota.

Nuorempaa kohdeyleisöä viihdyttävä rymysirkus on vähemmän turhauttavaa kuin aiemmassa osassa ja monet nettimaailman vitsit löytävät osumapintansa myös vanhemmista katsojista. Puhtaasti tietokoneanimaation tasolla Disneyn uutukainen on totuttuun tapaan teknistä huippuluokkaa sekä hahmojen että ympäröivän maailman elollistamisessa. Visuaalisen ilmeen veikeä suunnittelu ansaitsee muutenkin kiitoksensa.

Antti L.J. Pääkkösen ohjaama suomenkielinen dubbaus jatkaa Disney-animaatioiden korkealaatuista tasoa. Sanaleikeillä ja internet-slangilla pelaava elokuva tuo mukanaan haasteita, mutta Marko Hartaman käännösdialogi onnistuu muutamista onnahduksista huolimatta työssään varsin mallikkaasti. Roolinsa Ralfina ja Nellinä uusivien Niko Saarelan ja Iina Kuustosen energinen vuoropuhelu on suomenkielisen toteutuksen parhainta antia.