Punaista lunta
ValkokangasVaivaannuttava kohellus vailla huumoria tai pelkotiloja.
Älä tule joulu koskaan
Kotimaassa tuotetaan sen verran niukasti ulkomaiseenkin levitykseen tähtääviä elokuvia, että pitää varoa yleistyksiä. Ei tässä vielä kauhubuumista voida puhua, mutta onhan se nyt upeaa, että iänikuisten juodaan, jutellaan ja jurotetaan -leffojen lisäksi alkaa näkyä muunkinlaisia tarinoita.
Punaista lunta -elokuvan tekijät luonnehtivat teostaan kauhukomediaksi. Kumpiakaan tunnetiloja se ei saanut itselläni aikaiseksi. Mieleen jäävät puuduttavan jähmeä kuvakerronta, kertakaikkisen latteat repliikit sekä ylipäätään turhautuminen.

Perustarinasta saattaisi löytyä aineksia toimivaan kokonaisuuteen. Kärsivä, joulupukiksi pukeutunut vampyyri (Hannu-Pekka Björkman) kohtaa Twilight-saagan komistuksesta haaveilevan goottiteinin (Anni Iikkanen), jolla riittää ongelmia isän ympärille muotoutuneessa uusperheessä. Traumoja vatvotaan väärässä kontekstissa ja tarina junnaa paikoillaan. Tunnelataus tai mikään muukaan ei nouse lentoon. Pian mielen valtaa apatia. Tämä ei nyt vain etene.
Kyseisestä tyylilajista käsikirjoittaja-ohjaaja Ilja Rautsilla on runsaasti aiempaa kokemusta. Tavanomaisuudesta mukavasti poikkeaviin Hanna Bergholmin elokuviin tehdyt käsikirjoitukset osoittavat, että Rautsilta löytyy omaperäisiä ideoita. Omaan elokuvaansa Rautsi on ahtanut mukaan liikaa ylimääräistä hörhellystä, joka ei palvele tarinaa eikä katsojaa.
Vaikka kokonaisuus ontuu, joitain maaliin osuvia kohtauksia löytyy. Runkkukohtaus on alkuherättelynä sopivan kiusallista katseltavaa. Pukin namusetämäinen katse goottiteiniin herättää odotuksia todellisesta pahuudesta, mutta niitä ei tietenkään lunasteta.

Turhasta jurnutuksesta käyköön esimerkkinä isähahmon (Kari Hietalahti) lätkäfanitus. Miksi ei luotettu hienovaraisiin kuvallisiin täkyihin, kuten paidan pinssiin, vaan samaa viestiä pitää hieroa katsojan naamaan hirveän rillumareiviisun voimin useampaan kertaan? Toisto tuntuu suoralta sponssiviestiltä. Tätäkö on raaka todellisuus yksityissektorin kulttuurisijoitusten vastikkeellisuudesta?
Näyttelijöistä Hannu-Pekka Björkmanin taidot ovat jo hyvin tiedossa. Hienoa, että tuoreempi kasvo Anni Iikkanen selviää hänen vastaparinaan niin hyvin kuin tällä materiaalilla on mahdollista. Tommi Korpela vampyyrin veljenä menee hukkaan, vaikka hahmon vaarnatussari on tyylikäs.
Kotimaiselta puolelta Jalmari Helanderin Rare Exports pysyy edelleen kärkipaikalla kunnon joulupukkikarkeloista.
