Intohimon hinta valkokangas

Ensimmäiseksi nähdään lähikuva jäseniään oikovasta, makaamaan kellistyneestä kissasta. Elokuvan nimi tarkoittaa suomennettuna: parittelun jälkeen peto on uupunut. Onkohan tämä luontoelokuva? Ei, mutta hetkinen - kissahan on vain vertauskuva! Siis taas yksi ranskalainen elokuva naisista, miehistä ja ihmissuhteiden vaikeuksista.

No, eihän siinä koko totuus ole, vaikka Post-coïtum, animal triste tulviikin tutunomaista intohimoista huokailua ja elämää suurempaa tunne-elämää. Ohjaaja Brigitte Roüan esittää itse pääosaa, perheellistä ja keski-ikäistä Dianea, joka työpaikallaan kirjakustantamossa tapaa nuoren komean miehen Emilion (Boris Terral). Tarina kertoo siis ihan vain naisen rakastumisesta.

Emilio viettelee Dianen ravintolan vessassa, jonka jälkeen kummankin valtaa hillitsemätön intohimo. Ainakin näyttäisi siltä. Elokuva kuvaa tilannetta kuitenkin vain Dianen näkökulmasta, jonka rutiininomainen arkielämä muuttuu silkaksi romanttiseksi päiväuneksi. Katsojalle kokemus on kuitenkin vähän yksitoikkoisempi, ellei sitten riittävästi viehäty tästä syvällisestä rakkaudesta.

Toisiinsa takertumisten väliin leikataan epätoivoisesti kahta muuta kohtaussarjaa. Toisessa Diane huutaa sängyllänsä rakastumisen tuskaansa kuunnellessaan Umberto Tozzia. Jotta näkemys ei olisi niin narsistinen ja saisi osakseen hiukan vertailua, toisessa tapauksessa kerrotaankin vanhasta naapuripariskunnasta, jossa vaimo tappaa miehensä paistinhaarukalla siksi, että on sunnuntai.

Mikään ilo ei siis kestä ikuisesti, joten syrjähypyllekin koittaa äkkinäinen loppu. Diane kuuntelee työpaikallaan puhelinvastaajaviestin, jossa Emilio sanoo puolihuolimattomasti: "Tänään ei ehdi, mutta jos haluat, niin huomenna olisi tunti aikaa." Rakastumisen onnen ja murheen tunteita elokuva jakaa tasapainoisesti.

Post-coïtum, animal triste jaksottuu asetelmallisesti kahteen elämänvaiheeseen, josta jälkimmäinen kuvaa Dianen jätetyksi tulemista, tämän laukaisemaa masennusta ja sitä mukaa perhe-elämän sotkeutumista. Diane tekee asunnostaan oikean lamaannuksen kaatopaikan, josta lapsetkin ampaisevat säikähtäen pois. Johonkin riutuminen ja kärsiminen on kuitenkin lopetettava, joten muutoksen alkuhan voi olla vaikka itsensä yllättämisessä. Katsojan osuudeksi jää miettiä, mitä tämä voi merkitä.