Pieni siskoni valkokangas

Ruotsalaisohjaaja Sanna Lenkenin ensimmäinen pitkä elokuva Pieni siskoni käsittelee syömishäiriön vaikutuksia nuoren ja hänen lähimmäistensä elämään. Anoreksia on kuvattu elokuvassa voimakkaana aaltona, joka vie mennessään. Maailma pienenee tarkoin laskettuihin mittoihin ja yksikköihin, eikä asia parane puhumalla. Lenke tarkasteli aihetta jo edellisessä lyhytelokuvassaan Äta lunch (2013), jossa joukko nuoria syö lounasta syömishäiriöklinikalla.

Stellan (Rebecka Josephson) sisko Katja (Amy Deasismont) on jääkenttien prinsessa, joka liitelee luistimillaan voitosta voittoon. Kaikkien huomion kiinnittyessä vanhempaan siskoon yrittää Stella parhaansa tullakseen siskonsa kaltaiseksi. Ihailun ja kateuden keskellä Stella alkaa huomata, että Katjan täydellinen elämä on täynnä säröjä. Rankka treeniaikataulu ja odotukset ovat tehneet Katjasta räjähdysherkän raatajan, joka suuttuu pienistäkin poikkeuksista tarkkaan mietittyihin rutiineihin.

Pikkusiskon näkökulmasta kerrottu tarina on ensisijaisesti tarina sisaruudesta. Se ei mystifioi sisarten välistä sidettä, mutta ei myöskään keskity pelkästään ongelmiin. Läheisyys, joka yhdistää, voi myös satuttaa, kun toinen osapuoli tietää riidellessä juuri mihin iskeä. Vanhempien huomiota sisarensa tavoin havitteleva Stella uskoo samojen polkujen valitsemisen olevan ainut vaihtoehto onnelliseen teini-ikään, vaikka omat lahjat ohjaisivatkin luonnontieteiden pariin. Sisaren ahdinko osoittaa kuitenkin, että ihailunkohde voi olla pelkkä kangastus.

Lenken on saanut kahdesta nuoresta näyttelijästään monikerroksisia suorituksia esiin. Amy Deasismontin Katja on täynnä hysteeristä energiaa, jonka sisällä pitäminen nostaa räjähdysalttiutta. Elokuvan tähti on kuitenkin Rebecka Josephson, joka suoriutuu vaikeasta roolistaan hienosti. Tunteiden kirjo velloo nuoren esiteinin sisällä, kun aito suojelunhalu välillä väistyy mustasukkaisuuden tieltä. Paitsioon elokuvassa jäävät vanhemmat, jotka muuttuvat eri näkökulmien edustajiksi.

Vienolla väripaletilla kuvattu tarina käyttää valoa hienosti tarinan sävyttämiseen. Moritz Schultheißin kuvauksessa toiveikkaimmissa kohtauksissa valo välkkyy läpi ikkunoiden osuen tyttöjen kasvoille. Synkimmillä hetkillä valo pakenee ja varjot valtaavat kuvan. Per Störby Jutbringin kaihoissa musiikissa on luottavainen tunnelma.

Pieni siskoni on esikoiselokuvaksi erittäin lupaava. Se on pieni kertomus, jossa loistavien nuorten näyttelijöiden kautta on saatu loihdittua valkokankaalle koskettava ja intiimi tunnelma. Kaksikkoon keskittyessä jää sitä ympäröivä maailma kuitenkin vähemmälle huomiolle. Elokuvan esittämä karu todellisuus syömishäiriöstä ei nouse liian ahdistavaksi, koska katsojat kokevat sen Stellan kautta. Voimattomuuden tunteelta, joka yhdistää sisaruksia, ei välty katsojakaan.