Paulo Coelho – sanojen alkemisti valkokangas

Paulo Coelho on Brasilian tunnetuin nykykirjailija, jonka romaaneja on käännetty kymmenille kielille ja myyty ympäri maailmaa huikeita määriä, myös Suomessa. Nelikymppisenä kirjailijauransa aloittanut Coelho on ammentanut symboliikkaan nojaavat romaaninsa osin omasta tapahtumarikkaasta elämästään, joten lähtökohdat elämäkertaelokuvalle ovat otolliset.

Potentiaalistaan huolimatta elämäkertaelokuvat harvemmin lunastavat niihin kohdistettuja odotuksia. Teokset jäävät päähenkilöidensä audiovisuaalisiksi toteemeiksi, joilla pönkitetään yleistä mielikuvaa merkittävästä taiteilijasta tai historiallisesta merkkihenkilöstä. Julkisen kuvan takana olevasta ihmisestä elokuvat kertovat lopulta sangen vähän.

Pitkän elokuvan saralla debytoivan Daniel Auguston Paulo Coelho – sanojen alkemisti tarpoo taitelijakuvausten totuttuja polkuja. Persoonallisen taiteilijan tavanomaisuudesta poikkeava elämä tapetoidaan valkokankaalle samalla sisällöllä, jonka voi lukea vaikka Wikipediasta. Toki elokuvalla haetaan ymmärrystä Coelhon teosten taustalla olevalle sielunmaisemalle, mutta analyyttiset elementit jäävät vähälle, kun elokuva kiiruhtaa kattamaan ison osan Coelhon elämästä eikä tarinan kautta ehditä syventyä olennaisiin käännekohtiin.

Kyse on elämäkertaelokuvien helmasynnistä. Elokuvantekijöiden on ilmeisen vaikea ymmärtää, ettei kymmenien vuosien elettyä elämää yksinkertaisesti pysty tiivistämään järkevästi pariin tuntiin. Onnistuneimmillaan taitelijakuvakset ja elämäkertaelokuvat ovatkin silloin, kun ne ovat joko 8 Milen (2002) kaltaisia päähenkilön elämästä ammennettuja puhtaita dramatisointeja tai riittävällä rohkeudella tehtyjä rajattuun ajanjaksoon keskittyneitä elokuvia kuten Kuin raivo härkä (1980) ja Man on the Moon (1999).

Sanojen alkemisti on hajautettu kolmelle aikakaudelle: Coelhon nuoruusvuosiin 1960-luvulle, kirjailijauran alkuun 1980-luvulle sekä nykyisyyteen 2010-luvulle. Kerronnallisesti haastava rakenne on osittain toimiva, sillä eri aikakausien kautta Coelhon elämän kehityskaari nostaa esiin kiinnostavia huomioita eletyn elämän ja ympäristön vaikutuksesta niin persoonan kuin ajattelun rakentumiselle. Elokuvakerronnallisesti näitä ei kuitenkaan onnistuta jalostamaan osaksi Coelhoa ja hänen kirjallista tuotantoaan.

Elokuva piirtää Coelhosta impulsiivisen hahmon, jonka  luomisvoima on väistämätöntä seurausta nuorena koetusta ilmaisuvapauden rajoittamisesta. Suuri taiteilija voi syntyä vain kaltoin kohtelun ja kärsimysnäytelmän kautta. Katolilaisuudella on tarinassa ja Coelhon elämässä iso rooli, mutta kulttuuripiirin ulkopuoliselle uskonnon merkitys ei elokuvan kautta jäsenny. Tämä ei välttämättä ole elokuvan vika vaan seurausta vastaanottajan tulkintakehyksestä. Elokuvan kieli voi olla universaalia, mutta tarinan sisällölliset merkitykset ovat kulttuurisidonnaisia.

Brasilialaisespanjalaisena yhteistyönä toteutettu elokuva on tehty pieteetillä ja näyttelijät suoriutuvat haastavista rooleistaan vakuuttavasti. Kerronnallisesti elokuvaa ei kuitenkaan saada harsittua kokoon, koska tarinaan on ahdettu liikaa tapahtumia.

Elokuvan luoma kuva Paulo Coelhosta muistuttaa  tavanomaisia biografioita, eikä elokuva itsessään kykene nousemaan merkitykselliseksi teokseksi. Sanojen alkemisti lepää tunnetun päähenkilönsä ja tämän värikkään elämän varassa kykenemättä löytämään taitelijakuvaukseensa mitään uutta tai mielenkiintoista näkökulmaa.