Nerve valkokangas

Nykyisestä internetkulttuurista on tullut aikakautemme kaksiteräinen miekka. Laajemmat mahdollisuudet kommunikointiin ja verkostoitumiseen ovat olleet sen positiivisia piirteitä, mutta samalla mukana on tullut lukuisia lieveilmiöitä. Ristiriita paikantuu varsinkin näkyvyyteen ja sen tavoitteluun, sekä siihen mitä kaikkea nettijulkisuuden eteen ollaan valmiita tekemään.

Myöhäismillenniaaleille suunnattu kybertrilleri Nerve ponnistaa näistä lähtökohdista. Jeanne Ryanin samanimiseen nuortenkirjaan pohjautuva elokuva kertoo Nerve-verkkopelistä, jossa pelaajille tarjotaan toinen toistaan vaikeampia haasteita, joiden suorittamisesta palkitaan alati kasvavilla rahasummilla. Epäonnistuminen tai kesken jättäminen johtaa pelin loppumiseen. Mitä suuremmat katsojamäärät pelaaja onnistuu haalimaan, sitä kovemmat palkkiot on myös luvassa. Lopullinen kamppailu käydään kahden pelaajan välillä Nerven finaalissa.

Nerve on verkkopelinä eräänlainen demonisoitu versio lukuisista Youtube-haasteista ja Periscopen kaltaisista suoralähetyssovelluksista. Sosiaalisen median kuumimmat villitykset ovat tarjonneet mahdollisuuden takoa, kun rauta on vielä kuumaa. Mukaan on ympätty myös pohdintaa yksityisyyden suojasta. Nervessä pelaajan täytyy antaa pelille oikeudet päästä käsiksi Facebook-profiiliin ja siihen linkitettyihin tietokantoihin.

Elokuvan taustalla on ohjaajapari Henry Joost ja Ariel Schulman. Catfish-dokumentista (2010) ja siitä poikineesta MTV:n reality-sarjasta parhaiten tunnettu kaksikko on tutun aiheen äärellä. Catfishissä pohdinnat internetkulttuurista kohdistuivat Facebookin valeprofiileihin ja niiden takana piileskeleviin yksilöihin. Dokumentti kysyi, kuinka hyvin voimme lopulta tuntea netissä tapaamamme ihmisen.

Nerve on kuitenkin Catfishistä poiketen tyylipuhtaampi opetustarina. Ajankohtaisuutensa valossa elokuva haluaa moralisoida ja saarnata kohderyhmälleen samaan ojentavaan sävyyn, jolla tosi-tv:stä on puhuttu jo vuosikymmenen verran. Julkisuuden eteen ollaan valmiita tekemään asioita, jopa oman hengen uhalla. Samalla tätä toimintaa ruokkii kasvoton yleisö, joka kannustaa pelaajaa aina vain hullumpiin koetuksiin.

Sanomattakin lienee selvää, että väsyneestä valistamisesta ei kumpua mitään uutta tai edes ajattelemisen arvoista. Lähinnä se tarjoaa jotain näennäisesti syvempää sisältöä absurdiin trilleriin. Omien sanojensa mukaan ohjaajat luottavat siihen, että viesti puree kohderyhmäänsä. Hankala tätä kuitenkaan on uskoa.

Retoriikan tehoa kun syövät tympeä alleviivaaminen, opettavaiseen sävyyn puetut korupuheet sekä teinielokuvien yleisongelmat. Varsinkin yli-ikäisten näyttelijöiden suuhun väännetty nuorisoslangi särähtää korvaan ja pahasti.

Trilleriksi elokuvan tahti on kovin maltillinen. Haasteiden todelliset panokset nousevat vasta loppupuolella ja sitä ennen tyydytään rypemään kuivan teiniromanssin ja kaverisuhdekriisien parissa. Sinänsä kiitettävä ratkaisu tekijöiltä, että haasteita ei lähetty viemään kaikista mauttomimpiin suuntiin, mutta jotain vetävämpää potkua kokonaisuus olisi silti kaivannut.

Nerve on uuvuttava elokuva. Pintapuoliset oivallukset tai visuaalisen ilmeen lainaaminen kulttiklassikko Hakkerit-elokuvasta (1995) ei kanna kokonaisuutta maaliin asti. Sormen heiluttelu nykyisen internetkulttuurin suuntaan latistuu kuivan trillerin muottiin. Samalla kentällä operoivien teosten kohdalla katseet kannattaakin kääntää mieluummin Ben Chananin ohjaaman televisioelokuvan Cyberbullyn (2015) suuntaan.