Naapurit 2 valkokangas

Ensimmäinen Naapurit-elokuva (2014) oli perinteistä Hollywood-äijäilyä, vauvamaisen kohelluksen ja myötähäpeällisesti käsikirjoitettujen seksivitsien täyttämää laskelmoitua komediaviihdettä, joka onnistui ajoittain viihdyttämään lähinnä idean ja Zac Efronin itseironisen roolisuorituksen ansiosta. Jatko-osa luottaa saman asetelman pysyvyyteen, mutta ottaa yllättävän rohkean harppauksen kääntäessään äijäilyn päälaelleen ja keskittyy sen sijaan feministiseen otteeseen vetäen sen sopivan läskiksi.

Macin (Seth Rogen) ja Kellyn (Rose Byrne) lemmiskely ja vauvan hoitaminen (tässä järjestyksessä) keskeytyy jälleen, kun naapuriin muuttaa lauma bilettäviä opiskelijoita. Tällä kertaa kyseessä on joukko tyttöjä, joita johtaa tiukka mutta lapsellinen Shelby (Chloë Grace Moretz), ja jotka eivät halua alistua miesten seksistiseen ylivaltaan biletyskulttuurissa. Samaan aikaan elämänsä tarkoitusta etsii edellisen osan pääjehuna hyörinyt Teddy (Zac Efron), joka on jäänyt kaveriporukassaan ulkopuoliseksi.

Sukupuolten tasa-arvo on ollut viime vuosien kuumin puheenaihe niin Hollywoodin kulisseissa kuin itse elokuvissakin. Nuoret näyttelijät eivät enää suostu alistumaan niihin jäykkiin muotteihin, joita koneisto syytää. Ristiriidat ovat kuitenkin lähes ratkaisemattomia. Suurin syy, miksi tällaisia elokuvia tehdään, on se että yleisö menee katsomaan seksistisiä stereotypioita, lihaksia ja tissejä täyteen ahdettuja mässäilyelokuvia. Toinen ongelma liittyy siihen, ettei asioita uskalleta viedä tarpeeksi pitkälle: feministisiksi tarkoitetut hahmot ja tarinat ovat loppujen lopuksi vain tyhjiä kuoria, joiden sisältä paljastuu samanlainen patriarkaainen maailmankuva, jossa ihmiset luokitellaan ulkonäkönsä ja seksuaalisen olemuksensa perusteella.

Naapurit 2 lähestyy näkökulmaa lempeän irvailun kautta, joka ei pahemmin satuta ketään. Bechdelin testin se kyllä läpäisee, mutta sukupuolirooleihin liittyvä piikittely ei ole niin rajua kuin uskalsin odottaa. Elokuvan teemana ovat itsensä löytäminen ja aikuiseksi kasvaminen sekä yhteiskuntaan sopeutumattomuuden hyväksyminen, perinteisiä niin usein lässytykseen vaipuvia suuria aiheita. Elokuvan pelastavat halpamaiselta manipuloinnilta sen raikkaat henkilöhahmot, varsinkin Moretzin ja Efronin roolisuoritukset.

Ensimmäinen elokuva luotti pääasiassa Seth Rogenin roolisuoritukseen ja tämän hölmöilyyn ja alapäävitseihin. Ottaen huomioon sen, kuinka itseään toistava jatko-osan juoni on, on mukavaa nähdä, että tällä kertaa Mac on jätetty lähes sivurooliin. Tällainen päätös kertoo siitä, että elokuvan tekijät ovat halunneet tietoisesti murtaa sekä miehisyyden ylivallan että osoittaa, kuinka hölmöjä seksivitsit loppujen lopuksi ovat. Elokuvan hauskin vitsi liittyykin juuri molempien epäkohtien osoittamiseen.

Elokuva haluaa kuitenkin olla myös rehellisesti hölmö ja luottaa kaavamaisen komedian vetovoimaan. Se ei ole todellakaan mikään valtavirtakomedian merkkipaalu, eikä siinä ole mitään erikoisen muistettavaa. Ilakoiva ote toimii kuitenkin yllättävän hyvin, sillä ensimmäisestä osasta on osattu ottaa mukaan juuri siinä toimineet osat, eli valitettavan monelle tutun naapuriongelman. Kun homma vedetään pirteästi yli ja nuorista tytöistä tehdään nykyajan Teppo Tulppuja, heltyy jurompikin kriitikko tarpeeksi monessa kohtaa, jotta elokuvasta tulee aidosti viihdyttävä kokonaisuus.

Kyynisesti Naapurit 2:sen voisi nähdä myös feministisen ideologian nuoleskeluna ja jopa propagandamaisena soluttautumisena. On totta, että elokuva sisältää ajatuksen siitä, että nuorten, ja eritoten naisten, tulisi olla rohkeasti omanlaisiaan ja kyseenalaistaa vallitsevat auktoriteetit ja roolimallit. Oman kehonsa, seksuaalisuutensa ja elämänsä omiin käsiinsä ottavat nuoret vihaiset naiset ovat omiaan herättämään vastareaktioita, varsinkin kun he terrorisoivat naapureitaan.

Kuitenkin on hyvä ottaa huomioon, että samaan aikaan elokuva ihannoi päihteiden huurustamaa biletyskulttuuria, ja sen sukupuoliroolien murtaminen on oikeasti aika kesyä. Ja jos innostuu liikaa analysoimaan, tärkeintä olisi muistaa, että kyseessä on komedia, jossa vauva leikkii dildolla ja Zac Efron strippaa. Ja että se on paljon parempi kuin edellinen osa. Kun lasketaan yhteen nolla ynnä yksi, saadaan tulokseksi Hollywood-komedia, joka kannattaa mennä katsomaan viihdearvonsa vuoksi, ei saadakseen kipinän vallankumoukseen. Ne ajatukset toivottavasti hälvenevät, kun katselee Seth Rogenia ilman paitaa. Tai no, onhan sekin ulkonäköpaineiden murtamista omalla tavallaan.