Mis? valkokangas

Pitkän elokuvan valmistuminen on jo itsessään valtava saavutus: näkymättömiin jää pitkä, vaiheikas matka ideasta valkokankaalle. Erityistä sitkeyttä vaativat tee-se-itse-hengellä toteutetut elokuvat, joiden ympyröistä tuore Mis? -mysteerielokuva ponnistaa. Teatterista enemmän kokemusta niittänyt ohjaaja-käsikirjoittaja Neea Viitamäellä onkin yhteys myös kohtalaisen huomion saavuttaneeseen indie-kauhuun Kyrsyään (2018), joka perustuu hänen alun perin kirjoittamaansa näytelmään.

Viitamäki on käsikirjoittanut esikoisohjauksensa yhdessä Miika J. Anttilan kanssa, joka oli mukana sekä elokuva- että näytelmäversiossa Kyrsyästä ja näyttelee yhden Mis?-elokuvan keskeisistä rooleista. Viitamäki myös itse vilahtaa valkokankaalla. Rivien välistä yhdistetyt roolit kameran edessä ja takana kertovat toisaalta resurssien määrästä, mutta epäilemättä myös filosofiasta tehdä omaehtoista elokuvaa. Tämän päivän hustle-ilmapiirissä ei ole tavatonta kuulla luovilla aloilla ohjetta kehittää projekteja itseään ajatellen, oli ammatiltaan sitten näyttelijä tai mitä tahansa muuta.

Tuotantotausta antaa kehyksen elokuvalle, joka kertoo some-noita Lulusta (noidaksi itsekin julkisuudessa tunnustautunut julkkisperheen lapsi Meeri Toivonen). Eriparinen kaveriporukka (Miikka J. Anttila, Tiia Helén, Kardo Gomaey) juhlii Lulun kasvavaa seuraajamäärää, mutta iloinen tunnelma saa käänteen heidän ystävänsä KT:n (Oona Kare) kadotessa jälkiä jättämättä. Etsintöjen aikana noituus alkaa vaikuttaa koko ajan todellisemmalta myös joukon skeptikoille.

Vaikka roolisuorituksissa itsessään ei ole juuri huomautettavaa, erityisesti henkilöhahmot korostavat epätasaista kokonaisuutta. Tarina kuvaa ystävät läheisenä joukkona, vaikka elokuvan kerronta ei vakuuta siitä. Hahmojen välistä erilaisuutta korostetaan ja he alkavat muistuttaa enemmän arkkityyppejä kuin todellisia ihmisiä. Farssimaisuutta löytyy myös huumorin hitusissa ja hahmojen tavassa hyväksyä juonenkäänteet ilman kummastelua. Teatterilavalla elementit toimivat, mutta elokuvassa katsoja etääntyy.

Siinä missä mukana on paljon uusia tekijöitä, mukaan on saatu myös vakuuttavia nimiä nostamaan elokuvan imagoa. Kuvauksesta vastaa kokenut ja palkittu Jarkko T. Laine (Äideistä parhain, Pahanhautoja ja Tonttu), ja Tommi Korpela tekee pienen mieleenpainuvan roolin.

Tutut nimet lisäävät ripauksensa taustalla kummittelevaan mysteeriin: kenelle Mis? on suunnattu? Elokuva tuntuu hapuilevan kohdeyleisöään etsiessä, kun suhde nykynoituuteen jää estetiikaksi ja genrejen välillä hypähdellään. Lopputulos on kädenlämpöinen.

Viihdyttävimmillään elokuva on, jos sen positioi kevyeksi fantasiaksi ilman syvempää sanomaa. Pitkän elokuvan sijaan Mis? saattaisikin toimia paremmin lyhyinä jaksoina some-kontekstissa tai nuoren ensimmäisenä hieman kauhumpana kokemuksena. Loppua kohden harhaillaan kuitenkin kohti aikuisempia teemoja.

Katselukokemus muistuttaa, että elokuva todella on aina enemmän kuin osastensa summa: teoriassa toimivat elementit eivät välttämättä takaa onnistunutta lopputulosta. Vaikka tekijöiden määrätietoisuutta on ihailtava, olisi elokuvan suonut jäävän vielä etsimään lopullista muotoaan.