Maija Mehiläinen ja hunajakisat valkokangas

Televisiosta ja kirjojen sivuilta tuttu Maija Mehiläinen lennähti valkokankaalle muutama vuosi sitten. Geneerinen lastenanimaatio ei edustanut lajityyppinsä terävintä kärkeä mutta tarjosi sympaattisen elokuvaelämyksen pääkohderyhmälleen eli alle kouluikäisille. Sama toisintuu nyt ensi-iltansa saavassa jatko-osassa Maija Mehiläinen ja hunajakisat.

Nälkäpelimäisesti mehiläismaailman pääpaikassa järjestetään jokavuotiset hunajakisat. Maijan pesän pitäisi toimittaa kisoihin palkintohunajat, mikä olisi yhdyskunnan kestokyvylle liikaa. Niinpä Maija päättää puuttua asiaan ja lähtee mehiläiskeisarinnan luo selvittämään asiaa. Lopputulemana Maija joutuu itse osallistumaan hunajakisoihin rupusakki"-joukkueen kanssa ja pelissä on oman pesän kohtalo. Lisäksi tuima kilpasisko ei kaihda keinoja ja laittaa kisassa kapuloita rattaisiin.

Ensimmäisen elokuvan tavoin myös Hunajakisoissa teemat ovat tärkeitä. Ensimmäisessä elokuvassa pureuduttiin muun muassa vierauden pelkoon ja tarina vertautui pakolaistematiikkaan, mikä kohderyhmälle taisi olla jo hieman korkealentoista. Toisessa elokuvassa ollaan teemojen osalta aavistuksen lähempänä lasten arkitodellisuutta yhteistyön, ryhmähalien, pomottamisen ja kiusaamisen merkeissä.

Saksalaisaustralialainen yhteistuotanto on päällisin puolin laadukasta ja animaatio kestää vertailun jenkkituotantoihin. Hunajakisat alkaa vauhdikkaasti Tähtien sota -henkisellä lentokisailulla. Vauhdikkaan alun jälkeen päätarinalle luodaan perusta vielä ihan ripeällä juonenkuljetuksella, mutta sen jälkeen kerronnan ote herpaantuu. Tuttuakin tutummat tarinaratkaisut puuduttavat juonenkuljetusta ja mukana on paljon täytekohtauksia, joilla elokuva on venytetty lähemmäs puoltatoista tuntia vaikka simppelin tarinan optimaalinen kesto olisi ollut lähempänä tuntia.

Puolivälin jälkeen tapahtuva kerronnallinen kompastelu näkyi myös viisivuotiaan koekatselijan keskittymisen herpaantumisena. Kun tarinan eteenpäinviemisen sijaan luotetaan liian pitkään toisteiseen toiminnallisuuteen, katsomisjännite hiipuu lapsella aikuisesta puhumattakaan. Maija Mehiläinen ja hunajakisat on tarinaltaan ja kerronnaltaan hyvin geneerinen, mikä saa aikuisen pitkästymään helposti.

Toisaalta elokuva on selkeästi suunnattu alle kouluikäisille, joiden elokuvataival on vasta alussa eivätkä konventiot rasita heidän katselukokemustaan. Pikemminkin päinvastoin, sillä tässä vaiheessa vasta rakennetaan tarinan ymmärtämisen perusteita, jotka laajassa katsannossa kumpuavat juuri kerrontaperinteiden konventioista. Koko perheen elokuvaelämyksen sijaan Maija Mehiläinen ja hunajakisat onkin ensisijaisesti pienten lasten elokuva.

Ja tämän tehtävänsä Hunajakisat täyttää hyvin. Elokuvassa ei ole väkivaltaa ja pelottavatkin elementit ovat varsin vähäisiä ja ne on rakennettu maltilla sujuvaksi osaksi muutoin positiivista tarinaa. Kun arvot ja opetukset ovat kohdillaan ilman liiallista alleviivaamista, sopii Maija Mehiläinen ja hunajakisat lapsen elokuvataipaleen alun teatterikokemukseksi hyvin, vaikka mukana seuraavalla aikuista salin pehmeillä penkeillä alkaisikin haukotuttaa.