Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto valkokangas

Kilpailu lastenelokuvamarkkinoilla on kovaa ja 3D-innostus on tuonut valkokankaille valtavan määrän sen suosiolla rahoiksi yrittäviä elokuvia. Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto ei ole tästä poikkeus ja elokuva sisältääkin runsaasti näyttäviä rähähdyksiä ja takaa-ajoja. Ongelma onkin, että sen anti on pitkälti vain siinä.

Kissojen ja koirien välistä pitkää vihanpitoa ei voita mikään, mutta kun karkuteille lähtenyt kissa-agentti suunnittelee koirien ja ihmiskunnan tuhoa, on lajien salaistenpalveluiden yhdistettävä voimansa. Suurimman haasteen eteen joutuu ensimmäisen juttunsa kanssa työskentelevä, poliisikoiran hommista poispotkittu Diggs, jonka on pystyttävä todistamaan kykynsä. Agenttien on opittava luottamaan toisiinsa ja löydettävä yhteinen sävel, jotta tekniikkaan erikoistunut kissanero saadaan kiinni.

Elokuvan juoni muistuttaa pitkälti Bond-elokuvia ja siitä yhtäläisyydestä onkin otettu kaikki irti. Lukuisat viittaukset elokuvasarjaan ovat pitkälti tekstin sisään kätkettyjä yhteyksiä Bond-hahmoihin, mutta muutkaan rikoselokuvat eivät ole välttyneet kopioinnilta. Kun viitekehyksenä elokuvassa toimivat Uhrilampaat ja Tappava ase-elokuvat, nousee esiin kysymys siitä, keitä elokuvan tekijät haluavat tavoitella yleisökseen.

Kissat ja koirat yrittää maksimoida elokuvansa viihdearvon aikuiskatsojien räikeällä kosiskelulla ja se suuntaa näin miltei kaiken huumorista lapsensa elokuviin tuoneille vanhemmille. Nauruja yritetään kalastella työpaikkahuumorilla tai politiikkaa sivuavilla vitseillä. Reiluja ylilyöntejäkin löytyy, kuten vitsit huumeidenkäytöstä tai vesikidutuksesta, jotka ovat pikemminkin vaivaannuttavia kuin hauskoja. Kaiken kaikkiaan huumori pyrkii pysymään turvallisella tasolla, joka ei loukkaa, mutta ei myöskään naurata ketään.

Kissat ja koirat pyrkii viihdyttämään elokuviin tulleita aikuisia niin innokkaasti, että se unohtaa lapsikatsojansa miltei tyystin. On ikään kuin tekijät ajattelisivat vauhdikkaiden takaa-ajojen ja karvaisten eläinten riittävän lapsien viihdyttämiseen. Jos Kissat ja koirat olisi käyttänyt yhtä paljon aikaa juonen kehittelyyn kuin vanhempien viihtyvyyden havitteluun, olisi elokuvalla ehkä ollut toivoa. Nyt se jää vain epämääräiseksi tekeleeksi, josta ei voi olla täysin varma kenelle se on suunnattu.