Kiss Me Deadly valkokangas

Robert Aldrichin vuonna 1955 ohjaama elokuva Kiss Me Deadly on jokseenkin erikoinen film noir. Päähenkilönä on yksityisetsivä Mike Hammer (Ralph Meeker) ja elokuva sisältää useita genren piirteitä, joihin kuuluvat muun muassa nokkela sanailu ja naisten kaataminen, mutta toisaalta elokuva ei pyri henkilöiden ja tapahtumien tasolla samanlaiseen realistisuuteen kuin useat muut aikakauden noirit. Tyyliltään se on osittain lähempänä Robert Altmanin 1970-luvulla ohjaamaa elokuvaa Pitkät jäähyväiset kuin 1940- ja 1950-luvun Foxin ja Warnerin tuottamia kovaksi keitettyjä, mutta humoristisen pilkkeen omaavia, film noireja.

Elokuvan alussa Hammer kirjaimellisesti lähes törmää autollaan pelkkään sadetakkiin varustautuneeseen naiseen, joka yrittää epätoivoisesti saada kyytiä itselleen. Ennen kohtalokasta matkan päättymistä nainen sanoo Hammerille, että mikäli he eivät selviytyisi pysäkille asti, tämän tulisi muistaa hänet. Etsivä selviytyy jahtaajien kohtaamisesta hengissä, nainen ei. Oivallettuaan jutun olevan jotain suurta Hammer laskeskelee hyötynäkökohtia itselleen, ja alkaa etsiskellä salamyhkäisyyden ja väkivaltaisen uhkailun seasta totuutta siitä, minkä vuoksi nainen menetti henkensä.

Toisin kuin monissa muissa yksityisetsiväelokuvissa, Mike Hammer ei ole täydellinen hahmo. Töykeän ja öykkärimäisen ulkokuoren lisäksi hän on erehtyväinen ja omaa etuaan ajava henkilö, joka vahingossa joutuu osalliseksi itseään suurempiin tapahtumiin, jotka vaarantavat sekä hänen että muiden juttuun sekaantuneiden henget. Hänen uppiniskaisen toimintansa tuloksena kärsivät niin kreikkalaistaustainen automekaanikko kuin Hammerin avustajana ja rakastajattarena toimiva Veldakin.

Elokuvan vahvuudet liittyvät Hammerin ristiriitaiseen hahmoon. Mies on itsekäs, huonokäytöksinen ja moraaliton, mutta virheidensä kautta hän lopulta ymmärtää tilanteen vakavuuden ja läheisilleen aiheuttaman uhan. Fasistisena sankarina hän nauttii väkivaltaisuudestaan ja tulee toimeen korruptoituneessa yhteiskunnassa, jossa on tilaa barbarismille. Elokuvan heikkoudet liittyvät niin ikään Hammerin hahmoon. Ralph Meeker ei nimittäin ole mikään Humphrey Bogart tai Robert Mitchum, joka omalla karismallaan täyttäisi kuvaruudun ja antaisi olemuksellaan anteeksi juonen pieniä aukkoja. Hammerin ei tosin ole tarkoituskaan olla sympaattinen hahmo.

Pandoran lippaan, absurdien tapahtumien, ristiriitaisuuksien ja mielipuolisten henkilöiden myötä Kiss Me Deadly on samaan aikaan sekä hämmentävä että palkitseva elokuva. Toisinaan elokuvaa pitää tarinan puolesta auttamattoman keskinkertaisena, kun taas välillä se tiivistää yhteen film noirin tematiikan, joka Aldrichin käsittelyssä on täysin vailla romantisoituja piirteitä. Poliittista salaperäisyyttä ja Hiroshiman jälkeistä ydinpommikauhua hyväkseen käyttävä elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen film noir, mutta loputtomia ylistyssanoja elokuvan puolesta en allekirjoita.