Ken Park valkokangas

Jos Larry Clarkin kohuelokuva Kids (1995) herätti ihmettelemään, mikä amerikkalaista nuorisoa oikein vaivaa, Ken Park panee lähinnä pohtimaan, mikä riivaa Larry Clarkia. Kidsin saattoi vielä nähdä huolestuneen aikuisen huomionkiinnittämisenä nuorison lamaannukseen. Bullykin (1998) tuntui rajulta moraalisuuden peräänkuuluttamiselta, mutta kun kolmatta kertaa saa seurata tympääntyneiden amerikkalaisteinien seksille ja pössyttelylle omistettua elämää alkaa ohjaaja vaikuttaa enemmän pervolta kuin huolestuneelta.

Juonen voi huoleti paljastaa kokonaan elokuvanautintoa pilaamatta: itsemurha, seksiä, huumeita, selkkauksia aikuisten kanssa, seksiä, veritekoja, seksiä. Shawn sekstailee paitsi tyttöystävänsä, myös tyttöystävän äidin kanssa. Kliseinen kympintyttö Peaches harrastaa sitomisleikkejä raamattuseurakavereidensa kanssa aina kun uskovaisen isän silmä välttää ja niin edelleen. Tapahtumat perustellaan löyhästi Ken Parkilla, pojalla, joka tappoi itsensä. Poikapolon tekoa selitetään kuvaamalla hänen elinympäristöään.

Elokuva on kuin Kidsin jatko-osa ja käsikirjoitus onkin saman Harmony Korinen, joka 19-vuotiaana kirjoitti Kidsin. Elokuva näyttää vuosiraportilta: nuoriso on edelleen rappiolla. Ikävä kyllä Clark kompastuu omiin jalkoihinsa. Jatkuvat alaikäisten irstailut alkavat näyttää katsojille yhtä puuduttavilta ja arkipäiväisiltä kuin elokuvien lamaantuneille nuorille itselleen. Ken park jatkaa mm. Virgin Suicidesin linjoilla jo vanhaksi käyvää trendigenreä: kuvataan tympääntyneiden nuorten elämää, jossa seksi on ainoa, mikä tuntuu hyvältä. Eipä silti, että tämä olisi mikään uusi juttu. Nyt vaan on mahdollista näyttää rankempia juttuja kuin vaikkapa 1950-luvulla tristessen aikakaudella.

Ken Park on elokuva, jota pitäisi palvoa sen rohkeuden ja kantaaottavuuden takia. Valitettavasti elokuva ei ole yhtä onnistunut kuin Clarkin aiemmat tuotokset. Siitä on hävinnyt se moraalitilkka, jota pääosatyttö vielä Kidsissä edusti. Bully heivasi moraalin syystä ja onnistuneesti: elokuva järkytti ja herätti ajatuksia. Ken Parkista puuttuu draamallinen rakenne, joka irrottaisi katsojan näkemään elokuvan kantaaottavuuden, eli muutakin kuin nuorten valonarat puuhat.

Clarkin elokuvat toimivat kääntöpuolena amerikkalaisille eskapistisille teinikomedioille. Niihin verrattuna Clarkin kuva jenkkinuorisosta pitää varmasti enemmän kutinsa. Mitäpä muuta kuin sekstailua voisi odottaa nuorilta, jotka saavat esikuvikseen Britney Spearsin ja Christina Aguileran kaltaisia popprinsessoja, jotka ammentavat rihmankiertämänsä ja hekumoivan tanssinsa suoraan strip-tease-perinteestä.

Kaikesta huolimatta Ken Park menestyy varmasti myös muuten kuin pornomarkkinoilla. Kohulla pääsee aina pitkälle. Se, että elokuva kiellettiin Australiassa, kiihdyttää rahavirtoja toisaalla maailmassa ainakin yhden maanosan menetyksen verran.