Kaunis aamu valkokangas

Ranskalainen käsikirjoittaja-ohjaaja Mia Hansen-Løve on vakuuttanut meilläkin valkokankailla nähdyillä kiitellyillä elokuvillaan Tämän jälkeen (2016) ja Bergman Island (2021). Molemmissa oli ohjaajalleen tiettyä omakohtaisuutta. Tämä pätee myös hänen tuoreimpaan Cannesissakin noteerattuun elokuvaan Kaunis aamu (2022), jonka käsikirjoituksen Hansen-Løve kirjoitti isänsä sairastaessa.

Tarinan keskiössä on nuorena leskeksi jäänyt Sandra (Léa Seydoux), joka huolehtii niin tyttärestään kuin aivojen rappeumaa sairastavasta isästään. Sandra ei ole kuitenkaan yksin. Isästä huolehtii myös sisar ja heidän äitinsä sekä isän nykyinen kumppani. Taakka on kuitenkin raskas ja varsinkin Sandraa vaivaa tietoisuus läheisen menettämisen vaikeudesta. Yllättäen hänen elämäänsä tuo valoa vanha ystävä Clément (Melvil Poupaud).

Kaunis aamu on lämminhenkinen ja arkinen elokuva välittämisestä. Tarinassa ei ole yhtään pahaa hahmoa vaan ihmiset ovat heikkouksineen ja vahvuuksineen omia itsejään ja valmiita tukemaan ja auttamaan toisiaan.

Hansen-Løve tavoittaa tarkkanäköisesti arkisista hetkistä emotionaalisesti vahvoja merkityksiä. Vierailut sairaan ihmisen luona tai pelihetket lapsen kanssa ovat yksinkertaisuudessaan elämän arvokkaita tuokioita, joiden inhimillinen merkitys on usein paljon suurempi kuin osaamme ymmärtää.

Hansen-Løve välttää myös turhaa dramaattisuutta. Vaikeat ja kipeätkin tilanteet käsitellään maltillisesti, jopa toteavasti. Tämä tuo elokuvaan osin lakonisen tunnelman, mikä toisaalta korostaa todellisuuden tunnetta mutta toisaalta estää elokuvaa kasvamasta osiensa summaa suuremmaksi. Parituntinen elokuva keskittyy hetkiin ja yksityiskohtiin tarkkuudella, mikä nakertaa kokonaistarinan jännitettä. Arjen hetkissä on koskettavuutta mutta myös mitäänsanomatonta tavanomaisuutta.

Sairas isä ja Sandran ja Clémentin suhde ovat elokuvassa tasavahvoja tarinapolkuja. Hansen-Løve kuljettaa niitä hienovaraisesti rinnakkain, kuten ne kulkisivat todellisessakin elämässä, mutta elokuva ei taidokkaine näyttelijäsuorituksineenkaan kykenee tavoittamaan sitä kaikkea, mitä näihin kahteen tarinapolkuun sisältyy. Kenties keskittyminen toiseen olisi vankistanut elokuvan kerronnallista otetta, joka jää nyt paikoin löyhäksi.

Niin merkityksellistä kuin aikuisten suhteen muodostuminen onkaan, sairaasta lähiomaisesta huolehtiminen on elokuvassa vakuuttavampi polku. Sairaasta omaisesta huolehtimaan joutuneen on helppo samaistua Kauniin aamun henkilöihin ja tapahtumiin. Tilanteet, joissa järjestelmän ikeessä on vain ummistettava silmänsä inhimillisyydeltä, ovat koruttomuudessaan pysäyttäviä niin elokuvassa kuin todellisuudessa. Raskainta on tehdä valintoja toisen, ei itsensä puolesta. Jossain vaiheessa on vain päästettävä irti ja elettävä omaa elämäänsä.