Kattona tähtitaivas valkokangas

Yläasteelaisen Jennan (Josefina Mattson) äiti Liv (Annika Hallin) sairastaa syöpää. He haaveilevat yhteisestä Thaimaan matkasta syöpähoitojen päätyttyä. Hoitojen edetessä Livin tila muuttuu ja Jenna ja Liv joutuvat muuttamaan isoäidin luokse. Jenna joutuu kasvotusten ajatuksen kanssa, että hänen äitinsä ei ehkä selviäkään.

Jenna on elänyt äitinsä kanssa kahden, ja heidän välinsä ovat olleet lämpimät ja läheiset, jopa kaverinomaiset. Tuska äidin mahdollisesta menettämisestä saa Jennan kapinoimaan ja etääntymään, ja käymään läpi normaaleja murrosiän kriisejä ja muutoksia. Rohkea äiti kannustaa Jennaa elämään vaikka tämä ensin arkaileekin. Tyttö tutustuu naapurin ja saman koulun suosittuun ja kauniiseen Ullikseen, jota Jennan vanha bestis vähättelee ja kadehtii. Jenna hakee paikkaansa suosituimmuuden, alkoholin ja poikien, sairauden ja isoäidin hössöttävän läsnäolon joukossa.

Ullis esitetään ensin ”huonon seuran” valossa, mutta elokuvan edetessä tilanne onneksi tasaantuu kuin elämä itsessään – tietynlainen reteys ja elämästä selviäminen on paljon coolimpaa kuin arkailu ja kaikelta suojautuminen. Tämä on elokuvan vahvinta antia, ja kiitos kaikkien epäjumalien näitä teinejä ei raahata vieroitukseen kahden kaljan jälkeen niin kuin Aaron Spellingin elitistiteinisarjoissa tehdään. Sitä paitsi Ullis, kuten monet muutkin elokuvan nuoret, on rikkinäisestä perheestä, mikä on nykypäivän kollektiivista arkea. Ullis on järjen ääni silloin kun Jennan rajat hämärtyvät.

Elokuva kärsii silti käytännön tasolla epäuskottavuudesta ja ontuu, vaikka ideoina toimiikin. Sillat asioiden välillä puuttuvat. Jennan ensimmäiset aikuistumiskokemukset ja kaveripiirin uusiutuminen esitellään avartavina mahdollisuuksina, mutta teemat jäävät silti roikkumaan ilmaan. Ensimmäiseen seksiin Jenna suhtautuu huvittuneesti ja jopa välinpitämättömästi, mikä antaa kuvan, että yläasteelainen voisi kaikkea tunne-elämässään hallita. Koska aiheeseen ei enää myöhemmin palata, antaa elokuva arveluttavan ja vastuuttomankin viestin.

Tuntuu, että Kattona tähtitaivas on jonkinlainen kakkostelu Lukas Moodyssonin Fucking Åmålille (1998). Toisin kuin Åmål, joka oli raikas, vilpitön ja suora, tämä on hyvistä tarkoituksistaan huolimatta rikkonainen ja hieman teeskentelevä teinikuvaus, vaikka hyvät hetkensä omaakin. Elokuvan tavoittelema humoristinen viisaus murenee vähän kuin syöpäsolut sädehoidossa.