Kaiken se kestää valkokangas

Ranskalaistrillerin Kaiken se kestää alkuasetelma on yksinkertainen. Keskiluokkaisen Julienin (Vincent Lindon) ja Lisan (silkkaa filmitähteyttä säteilevä Diane Kruger) sekä heidän nuoren poikansa Oscarin aamiaisen keskeyttää asuntoon tunkeutuva poliisipartio. Lisa pidätetään ja tuomitaan murhasta, jota hän ei mitä ilmeisemmin ole tehnyt. Kun käy selväksi, että Lisan kahdenkymmenen vuoden tuomio on ja pysyy, päättää Julien saada vaimonsa ulos vankilasta – vaikka väkisin.

Ohjaaja Fred Cavayé ei lähde rakentamaan esikoispitkästään kafkalaista tai yhteiskunnallista tutkielmaa, ainoastaan suoraviivaista rikos- ja keikkaelokuvaa. Sellaisena Kaiken se kestää toimii täydellisesti. Lähtökohdiltaan elokuvan voisi kuvitella sopivan lähinnä eurotrilleriksi Yleisradion sunnuntai-iltoihin, mutta rikosjuoneen taiten punotut draama-ainekset, Julienin selviäminen arjesta ilman vaimoaan ja Lisan henkinen hajoaminen vankeudessa, tuovat teokseen aidosti koskettavaa sisältöä.

Elokuvan ranskankielinen nimi Pour elle sekä etenkin englanninnos Anything for Her viittaavat kliseiseen kysymykseen, kuinka pitkälle ihminen on rakkautensa puolesta valmis menemään. Toki elokuva ohimennen esittää tämän kysymyksen, mutta sitä ei romantisoida. Kaiken se kestää ei sorru palvomaan myyttistä elämää suurempaa rakkautta. Julienin tarpeessa saada vaimonsa takaisin on yhtä paljon yksinelämisen pelkoa kuin kaipuuta ja rakkautta. Samalla erinomaisesti näytelty elokuva onnistuu tekemään sen, mitä suurin osa trillereistä ei edes yritä: hahmoja syvennetään niin, että heistä tulee oikeita ihmisiä, joiden kohtalosta oikeasti välittää.

Ulkomaisessa lehdistössä Kaiken se kestää on useampaan otteeseen haukuttu epäuskottavaksi. Epäuskottavaa elokuvassa on kuitenkin vain lähtökohta. Tavallinen äidinkielenopettaja alkaa suunnitella vankilapakoa. Jos tämän edellytyksen hyväksyy – ja Kaiken se kestää tekee kaikkensa, jotta näin käy – ovat elokuvan tapahtumat täysin realismin rajoissa. Ohjaaja ei tee maanisesti rikosta suunnittelevasta Julienista väkinäistä toimintasankaria, vaan hahmojen kehitys punotaan arkiseen tematiikkaan. Vapauden menetyksestä kärsivä Lisa hautoo itsemurhaa, rakkaansa menetyksestä kärsivä Julien vieraantuu perheestään ja miltei unohtaa vastuun pojastaan ja työstään.

Kieltämättä Kaiken se kestää on näyttelijöiden elokuva, mutta se ei missään nimessä lepää yksin tämän tukipilarin varassa. Paitsi että ohjaajan tarinan rytmittämisen taju on mainio, on elokuva myös kuvallisesti sekä jokapäiväisen kaunis että terävän tyylitelty. Tarinaa tukeva visuaalisuus ei ehkä ole uniikkia, muttei jää myöskään pelkiksi kauniiksi kuviksi. Vankila huokuu steriiliä betonista lohduttomuutta, oikeustalo virallista kylmyyttä. Vähä väkivalta on brutaalia ja ranskalainen alamaailma autiotaloineen, kapakoineen ja syrjäkujineen täynnä uskottavaa rosoa.

Kaikkiaan Caveyé on saanut puristettua puoleentoista tuntiin omaperäisen mutta perinteitä kunnioittavan, hiotun elokuvan. Paon suunnittelu on jännittävää katsottavaa, draama traagista. Eivätkä juonenkäänteet tai loppuratkaisu ole ennalta-arvattavia: läpi elokuvan säilyy tunne, että tapahtumat voivat kääntyä mihin suuntaan hyvänsä. Lopun intensiivinen kissa–hiiri-leikki vielä varmistaa, että katsoja pidetään penkin reunalla aina viimeisiin kohtauksiin asti. Näin hyvää jännäriä ei teattereissa ole muutamaan vuoteen nähty.