Everything Everywhere All at Once valkokangas

Elokuvamaailman kummajaiset Dan Kwan ja Daniel Scheinert ovat antaneet odottaa itseään vuoden 2016 Swiss Army Manin jälkeen. Nyt ilmestyvä Everything Everywhere All at Once on ehtinyt muhia pinnan alla kauan ennen miesten esikoispitkää. Modaalisen realismin ajatuksista kumpuava koominen scifi-toiminta on arthousepiirien vastine multiversumien kyllästämälle elokuvakulttuurille.

Evelyn (Michelle Yeoh) on keski-ikäinen kiinalaisamerikkalainen nainen, joka pyörittää avioeron partaalla olevaa avioliittoa konkurssikypsässä pesulassa. Huonovointinen isä (James Hong) vaatii huolenpitoa samalla, kun verohallinto penää tositteita yrityksen ostoksista. Kaiken keskellä oma tytär (Stephanie Hsu) tuntuu liikkuvan aina vain kauemmaksi. Yhtäkkiä Evelyn saa kuitenkin kuulla olevansa pelastaja useiden eri universumien verkostossa, joiden olemassaoloa uhkaa kaikkivoipainen Jobu Tupaki.

Everything Everywhere All at Once jatkaa Kwanin ja Scheinertin omaleimaista tyyliä. Evelynin valitun yksilön tarina mukailee Matrixista (1999) tuttuja kehikkoja, joita teos toisintaa kuin parodisena irvikuvana vuosituhannen vaihteen scifiklassikosta. Koneiden luoma maailma on vaihtunut kaoottiseksi universumisurffailuksi, jossa kimpoilevat järjettömät ideat sekä elokuvakulttuurin viittaukset. Raja fiktion ja todellisuuden välillä on vain veteen piirretty viiva.

Korkealentoinen konsepti tarjoaa ohjaajaparille hedelmällisen työalustan. Mieleen nousevat Park Chan-wookin ja Michel Gondryn vähemmän tunnetut ohjaustyöt I’m a Cyborg, But That’s Okay (2006) ja The Science of Sleep (2006). Boxin ulkopuolella ei ainoastaan käydä, vaan siellä asutaan pysyvästi. On nakkisormia, autiomaassa möllöttäviä kiviä ja kokin hatussa asuvia pesukarhuja. Mukana kulkee myös aiemmasta elokuvasta tuttu alapäävoittoinen huumori.

Swiss Army Manin nähneet tietävät mitä odottaa. Kwan ja Scheinert rakastavat lapsellisuuksia, järjettömyyttä ja aggressiivista outoilua. Sirpalemaisessa sekoilussa on oma absurdi viehätyksensä, mutta myös hyvin nopeasti saavutettava saturaatiopiste. Eksentriseen hurlumheihin ehtii kyllästyä lukuisaan kertaan ennen kuin teos lopulta tavoittaa keskeisen sanomansa.

Elokuvan sydän lepää Evelynin ja tämän tyttären Joyn kupruilevassa suhteessa. Sukupolvien välinen trauma kulkee vanhemmille tuotettuna pettymyksenä, joka nakertaa aukon ihmisen sisimpään. Elämä on taistelua, lukkiutumista ja uppiniskaista uhoa vailla aikaa pysähtyä. Kaiken sisäänsä imevä apatia tuntuu keinolta irtautua kivusta. Olisiko jotain pitänyt tehdä toisin ja onko lopulta millään mitään merkitystä?

Paljon rakentuu pääosaa esittävän Michelle Yeohin varaan. Hong Kongin taistelulajielokuvissa uransa aloittanut malesialaistähti heittäytyy avoimesti teokseen, joka leikkaa ja liimaa palasia hänen omasta julkisuuskuvastaan. Ohjaajien äkkiväärässä tyylissä piilee potentiaali uuden löytämiselle ja roolityö onkin yksi muistettavimmista Yeohin pitkällä uralla.

Everything Everywhere All at Once ei ole kaikille. Se luo tietoisesti epäharmonisen sirkuksen, jonka muodollinen eheys on jatkuvasti murtumispisteessä. Anarkistinen kaaos ja lapsekas vitsailu epäilemättä löytävät arvostajansa erityisesti arthouse-elokuvien nuoresta fanikunnasta ja festivaaliyleisöistä.

Samalla Kwanin ja Scheinertin kaltaisia rohkeita kokeilijoita kaivataan, varsinkin aikana, jolloin ennakkoluulottomuus ja riskien otto on katoavaa valuuttaa Hollywoodin elokuvamarkkinoilla. Vaikka lopputulos on kaukana täydellisestä, niin sen olemassaolo itsessään on arvokas asia.