Bunny the Killer Thing valkokangas

Voiko raiskauksesta tehdä huumoria? Asialla vitsailu ei ole harmitonta. Toisaalta elokuvissa on vuosikausia tapettu porukkaa huumorin nimissä, eikä trash-elokuvissa mikään ole pyhää. Koska tämän lajityypin leffojen pointti on shokeerata yleisöä, niin kaipa oli vain ajan kysymys, että jotain tämänlaista ilmaantuu markkinoille.

Nyt ensi-iltansa saa kotimainen, puolitoistatuntinen kokopitkä kauhukomedia aiheesta. Ilmankin olisi pärjätty. Bunny the Killer Thing ei ole juuri saanut uusia ideoita alleen alkuperäisestä lyhytelokuvasta. Ainoastaan budjetti on tällä kertaa isompi ja teknistä osaamista kartutettu.

Juonikehikko pöllitään muista mökkikauhuelokuvista. Nuorisoporukka vetäytyy ryyppäämään keskelle korpea. Bileet tärvelee epäonnistuneesta kokeesta karannut kiimainen mutanttijänis, joka tappaa naisia valtavalla kikkelillään ja työntää sitä kaikkeen sukuelintä muistuttavaan, myös miehiin.

Tekijät ovat hoksanneet, että slasher-elokuvissa ihmisiä lävistäneet veitset symboloivat falloksia. Samahan on siis tehdä elokuva, jossa tapetaan porukkaa kirjaimellisesti kalulla. Tekijät ovat roskarainansa katsoneet, mutta pointti touhusta uupuu. Parodiaa Bunnysta ei löydy kuin maskottinsa verran.

Meno on toki roskaelokuvien hengessä törkeää ja sormin pystyy laskemaan kuinka monella eri tavalla voidaan tölväistä hyvää makua. On yllättävää kuinka ääneekkäällä ja epätoivoisella tavalla tämä tehdään. Provokaatiot ovat ala-arvoisen helppoja ja jankkaava alleviivaaminen aiheuttaa hylkimisreaktion. Gore ei säväytä ja olematon tarina korvataan väsyneellä pillu- ja kyrpähuumorilla.

Ohjaaja on kuitannut, että hänen debyyttifilminsä pureutuu omintakeisin tavoin ihmisen seksuaalisuuteen. Elokuvan nais- ja homokuva on kyseenalainen ja miehet seksin perässä juoksevia sikoja ja runkkareita. Kaikkia henkilöhahmoja kohdellaan kuin torakoita.

Tämänlaiset matalaotsaisuudet kuuluvat lajityyppiin. Tekijät kuitenkin tekevät kardinaalivirheen olettaessaan, että Bunny olisi niin absurdi, että brutaaliudet ja törkeydet huvittaisivat. Eivät ne naurata. Sikailu ja päämäärätön puskafarssimainen juoksentelu uuvuttavat.

Tekijät ovat ottaneet raiskaushuumorin lähtökohdaksi vain potkaistakseen muurahaispesää. Seksuaalisella väkivallalla mässäillään, kuten myös uhrien kohtaloilla.

Muutama esimerkki. Elokuvassa jänishirviö heiluttaa aina uhrinsa edessä valtavaa mulkkuaan helikopterin lailla. Eräässä kohtauksessa monsteri raiskaa kuolleen naisen. Toisaalla mies pakenee häntä jahtaavaa jänistä, jota kiihottaa karkulaisen vaatteista löytyvä kuva kirkkoveneestä. Mukaan on ympätty myös peniskamera, jonka vinkkelistä seurataan pakoon juoksevaa uhria. Asetelma toistuu ja katse lipuu kohti kelloa.

Toki provoilusta jää mieleen kipeä, underground-sarjakuvamaisen tökerö hirviöhahmo. Sillä elokuvaa on helppo myydä.

Elokuvasta haluaisi sanoa muutakin, mutta se ei muutamaa irtojaksoa lukuunottamatta anna siihen mahdollisuuksia. Vaikka Bunny alleviivaa ymmärtävänsä aihepiirinsä vakavuuden sysimustalla kohtauksella, jatkaa se sikailuaan välittömästi tämän jälkeen. Tämä asettaa muun komiikan vielä kyseenalaisempaan valoon.

Tabuja pitää koetella, mutta sitten toisoivi, että oltaisiin askeleen edellä. Stand-up koomikot ovat vastaavanlaisessa ”huumorilajissa” paljon pidemmällä ja peistä väännettään enemmän ilmiöstä kuin raiskaamisesta. Bunnyn huumori puolestaan ei ole subversiivista vaan lähinnä urpoa.

Mahalaskua katsoessa ei voi kuin pyöritellä silmiään. Lajityypin nimissä on liian helppo tehdä räpellys, joka perustuu yhteen todella kyseenalaiseen ideaan. Mutta täytyykö leffan kaiken päälle olla vielä mälsä?