Black Widow valkokangas

Vuodesta 2008 valkokankaita vallannut supersankarifranchise Marvel Cinematic Universe sai ensimmäisen 23 elokuvan kokoelmansa valmiiksi. 2020 vapunpäivänä piti tulla uuden kokoelman ensimmäinen elokuva, Black Widow, mutta sen ilmestymistä siirrettiin pariinkin otteeseen sattuneesta syystä. Nyt se julkaistaan sekä elokuvateatterilevitykseen että Disney+ -palveluun katsottavaksi lisämaksusta.

Marvelilla pyyhkii muutenkin hyvin pandemiasta huolimatta. Jo alkuvuodesta faneja hemmoteltiin uusien sarjojen putkahtaessa Disney+ -palveluun, ja niitä piisaa moneksi vuodeksi eteenpäin elokuvien rinnalle. Vaikka Netflixissä on aikaisemmin myös julkaistu Marvelin sarjakuviin liittyviä sarjoja, ne eivät ole suoranaisesti liittyneet tähän universumiin. Asia on korjattu uusien sarjojen myötä.

Black Widowlla on kunnia korkata uusi ajanjakso elokuvien puolella. Itse elokuva sijoittuu aikaan ennen Infinity Waria (2018), ja siinä puidaan vahvasti Captain America: Civil Warin (2016) jälkeisiä Sokovian sopimuksen rikkomisen ja Avengersin hajoamisen jälkiseurauksia Natashan näkökulmasta. Ex-agentilla on tavoite pitää matalaa profiilia ja olla joutumatta vankilaan sopimuksen rikkomisesta. Yllättävä vastustaja Taskmaster (sarjakuvissa suomennettu Urakoitsija) tupsahtaa rikkomaan tätä hiljaiseloa. Natasha joutuu kohtaamaan menneisyytensä ja sen mukanaan tuomat kauhut ja haamut.

Natashan ”pikkusiskona” toimiva Yelena (karismaattinen Florence Pugh) on raikas tuulahdus elokuvaan, syventäen Scarlett Johanssonin Natasha Romanoffia sekä hauskuuttaen Natashan kuuluisia maneereita pilkaten. On myös mielenkiintoista nähdä Natashan toimintaa ilman Avengersia ja näiden supervoimia ja -asuja, hänen ollessa tavallinen ihminen ja pärjäten taisteluissa älynsä ja taitojensa avulla.

Sen sijaan David Harbourin Red Guardian (sarjakuvissa Punavartija) on auttamattoman kulahtaneesti kirjoitettu hahmo. Se yrittää olla sekä vitsin että inhon kohde, onnistumatta sillä ne kumoavat toinen toisiaan. Läskivitsit ovat myös aikansa eläneitä. Sen sijaan Red Guardianin neuvostoaikaiselle ajatusmaailmalle ja siitä kumpuavalle narsistiselle kusipäisyydelle naljailu on tuoretta ja hauskaa, jolle olisi suonut enemmänkin tilaa tyhmyydelle ja kehonmuodolle vitsailun sijaan. Harbourilla olisi ollut taitoa esittää hahmo vieläkin narsistisempana ja egoistisena.

Marvelille tyypillisesti elokuva on täynnä näyttäviä taisteluita, vauhdikkaita takaa-ajoja ja silmänkarkkina toimivaa CGI:tä. Ihmisyys ja ihmissuhteet sekä kuinka nämä vaikuttavat toisiinsa sodassa ovat Marvelissa jo aikaisemmin käsiteltyjä aiheita. Siinä missä yksi sotakoneiston ratas voi poistaa ihmisyyden elementin, toinen taas tuo sitä takaisin. Taistelutovereista voi syntyä verta vahvempia perhesiteitä, jotka kestävät niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Black Widow uskaltaa mennä ihmisyyden ytimeen. Elokuva nostaa esille sen tosiasian, ettemme tule koskaan pääsemään sodista eroon, kun ihmiset ahnehtivat valtaa ja voimaa. Suurimmaksi mietinnän kohteeksi nousee ihmiskauppa ja nykyajan orjuus, jota hyödynnetään elokuvan antagonistin omin sanoin ”ainoalla raaka-aineella, josta on ylitarjontaa – tytöillä.”

Globaalisti huono tyttöjen asema olisi voinut ottaa entistäkin keskeisempää roolia, sillä tämä aihe ei ole elokuvakankaalla loppuun kaluttu. Elokuvalle jopa toivoisi suoraa jatkoa, jossa näkisi Mustien leskien orjuuden katkeamisen jälkiseuraukset, ja miten vaikeaa näillä riistetyillä ihmisillä on sopeutua yhteiskuntaan kaiken kokemansa jälkeen. Tämä pilkahtaa myös Taskmasterissa, sillä sarjakuvista poiketen tämä ei olekaan mies, vaan yhtä lailla riistetty tyttö rikkaasta statuksestaan huolimatta.

Elokuva herättää paljon kysymyksiä, joihin ei tule vielä vastausta. Eikä niitä vielä hetkeen välttämättä saakaan, sillä elokuvia on monta jonossa. Myös kytköksiä sarjoihin lupailtiin elokuvan jo Marvelin tavaramerkiksi muodostuneessa lopputekstien jälkeisessä epilogissa, joten jäädään kuulolle.