Rakastaa... ei rakasta valkokangas

Niin kuin Yhdysvaltoja ei voisi olla olemassa ilman Eurooppaa, ei elokuvaa Rakastaa, ei rakasta voisi olla olemassa ilman Jean-Pierre Jeunetin menestyselokuvaa Amélie (2001). Ehkä ohjaaja Laetitia Colombania on ärsyttänyt Amélien naiivi romantismi, ehkä hän vain on päättänyt ottaa kaiken irti sen menestyksestä, ehkä molempia. Joka tapauksessa esikoisohjaaja on yhdessä toisena käsikirjoittajana toimineen Caroline Thivelin kanssa tehnyt jonkinlaisen vasta- tai oikeammin loiselokuvan Amélielle. Edellytyksenä on tietysti, että heidän elokuvansa päätähtenä on Amélieta esittänyt Audrey Tautou.

Elokuvassa Rakastaa, ei rakasta Audrey Tautou esittää kuvataiteilijan uraa aloittelevaa Angéliqueta, joka on rakastunut naimisissa olevaan sydänlääkäri Loïciin (Samuel Le Bihan). Itse asiassa hän kuvittelee olevansa salaisessa suhteessa mieheen, joka vain odottelee oikeaa hetkeä jättää vaimonsa ja karata uuden rakkautensa kanssa Italiaan. Suhde on kuitenkin olemassa vain tytön pään sisällä, onnellisesti naimisissa oleva ja isyyttä odotteleva lääkäri ei tiedä edes koko Angéliquen olemassaolosta. Tämän lähettämät nimettömät lappuset kuitenkin tekevät miehen elämästä nopeasti yhtä helvettiä.

Elokuvan kerronnallinen metku on esittää suhde ensin tytön kuvittelemana, sitten uudestaan miehen näkökulmasta. Niinpä elokuvan alkuosa saattaa tarkkaamattomasta katsojasta vaikuttaa sokeriselta mutta kiusallisen hämmentävältä rakkauselokuvalta. Toisesta suunnasta kerrattuna tarinan voisi tulkita suosiollisimmin yritelmäksi mustaksi komediaksi. Silti kyse on tuskin siitäkään. Katsoja on vaikeassa tilanteessa katsellessaan kun yksinkertaisesti päästään sekaisin oleva mutta hyvää tarkoittava tyttö sotkee kaikin puolin kunnollisen ja mukavan pariskunnan elämän perusteellisesti. Kumpaakaan osapuolta ei voi syyttää, toisaalta kumpikaan ei ole riittävän mielenkiintoinen kovin suuriin sympatioihinkaan. Angélique ei ole pikantin erikoinen Amélie eikä Loïc rakastettava hiippari Nino.

Rakastaa, ei rakasta -elokuvan suuri vika on sen epäonnistunut käsikirjoitus. Rakenteen viallisuudesta kertoo paljon jo se, että elokuvan juonta joutuu paljastamaan hyvin pitkälle ylipäätään jotain elokuvasta kertoessaan. Elokuvateknisesti filmi on toki laatutyötä ja Audrey Tautou hurmaava ilmestys, vaikkakin hänen Amélieta muistuttava roolisuorituksensa on elokuvan juoneen liitettynä epämiellyttävä yhdistelmä. Hätkähdyttävintä naisten tekemässä elokuvassa on sen painottuminen miehen näkökulmaan ja sen tosikkomainen loppu. Siksikin kai siitä yrittää turhaan löytää koomisia pyrkimyksiä. Elokuva onnistuu ainakin toteamaan sen, että vaikka todellisuus on aika suhteellista ja sen rajat häilyviä, niin riittävän pitkälle mentäessä kyse ei ole enää tulkinnasta vaan silkasta väärinymmärtämisestä.