Fiktiivistä elämäkertaelokuvaa

Putoavia enkeleitä lähti liikkeelle Heikki Huttu-Hiltusen otettua yhteyttä aiheen tiimoilta Blind Spot Picturesin tuottajaan Pekka Jokirantaan. Lopulta he päätyivät ehdottamaan ohjaajan vakanssia Heikki Kujanpäälle.

- Luin kirjan yhteen menoon meidän laiturilla ja kyllä se kosketti. Vaikka kirja on elämäkerta Lauri Viidasta, sen läpäisee koskettava rakkaustarina. Pääosaparin myrskyisä suhde on kirjan punainen lanka.

- Kaksi herkkää ihmistä haluaa uskoa yhteiseen unelmaan, mutta unelma särkyy. Molemmat kaipaavat toisiaan täydentämään omaa identiteettiään. Sen toivoisi onnistuvan, mutta kun molemmilta puuttuu vakaa identiteetti, siinä ei käy hyvin.

Putoavia enkeleitä -elokuvan matka valkokankaalle ei ole ollut kaikkein suorin ja helppokulkuisin. Projektille etsittiin rahoitusta pidemmän aikaa ja kun sitä ei alkanut kuulua, aihe päätyi Q-teatterin lavalle. Se ei ollut huono ratkaisu, sillä näytelmän suosio sai rahoittajat kiinnostumaan projektista.

- Halusimme tehdä tämän jonnekin ja Q-teatteri tuntui luontevalle paikalle varsinkin, kun siellä oli projektiin sopivia näyttelijöitä.

Vaarana pönäkkä näköispatsaselokuva

Kujanpää ei halunnut elokuvasta kaavamaista elämäkertatarinaa. Tekijätiimin täytyikin miettiä, kuinka todellisen elämän hahmot saataisiin heräämään eloon valkokankaalla. Asiaa helpotti, että alkuperäistekstin kirjoittanut Aila Meriluoto antoi projektille vapaat kädet.

- Oli tärkeää löytää oma tapa kertoa elokuvaa. Näytelmää tehtäessä tarina kasvoi ulos elämäkertateoksesta yleisinhimilliseksi draamaksi ja mitä enemmän projekti venyi, sitä rohkeammin uskalsimme luoda omaa maailmaa.

Suomessa on viime aikoina nähty melko paljon elämäkerta-aiheisia elokuvia ja myös Putoavia enkeleitä voi laskea joiltain osin samaan kategoriaan. Elämäkerrallisista aineksista ei ollut kuitenkaan hyötyä rahoituksen hankkimisessa.

Putoavia enkeleitä- Jos olisimme tehneet elokuvan Matista tai jostain kuuluisammasta henkilöstä, niin Selin olisi saattanut tarttua siihen. Viitaa ja Meriluotoa ei kuitenkaan tunneta Suomessa kovin hyvin.

- Tarkoituksena olikin tehdä elokuva, jossa tarina on valtti. Elokuvan pitää olla sellainen, että sitä pystytään katsomaan vaikka Ecuadorissa. Katsojan ei tarvitse tietää, keitä runoilijat olivat.

Näyttelijätyö keskiössä

Koska Kujanpää toimi elokuvassa sekä käsikirjoittajana että ohjaajana, hän saattoi muokata tekstiä haluamaansa suuntaan vielä kuvausvaiheen aikana. Mitä ohjaustyöhön tulee, Kujanpää sanoo panostavansa näyttelijätyöhön.

- Kaikki nuoret elokuvafriikit arvostavat elokuvakerronnassa niukkoja ja pelkistettyjä asioita. He ovat Bresson-faneja, joita ei välttämättä kiinnosta näyttelijätyö vaan filosofiset annit ja viittaukset toisiin elokuviin.

Kujanpää sanoo olevansa itsekin kiinnostunut näistä teemoista, mutta korostaa samalla näyttelijätyön merkitystä.

- Suurin kunnianhimoni ohjaajana liittyy näyttelijätyöhön, mistä seuraa, että olen ohjaajana todella vaativa. Yritän olla kuitenkin myös innostava ja laittaa itseni ohjaustilanteessa peliin.

Elokuvan rakenteet

Kujanpään mukaan eri aikatasojen ja sisäisten rakenteiden käyttöön liittyi hienoja haasteita.

- Meillä on päähenkilö, joka haluaa tietää mitä hänen isälleen ja perheelleen tapahtui, mutta koska hän muistaa tapahtumista vain vähän, hän kykenee enimmäkseen vain kuvittelemaan asioiden kulun.

- Menneisyyden takautumajakso muuttuu Helenan päänsisäiseksi asiaksi, jossa on lupa paisutella ja tyylitellä.

Elokuvassa tämä näkyy Kujanpään mukaan ennen kaikkea värimaailmassa, joka muistuttaa enemmän Hitchcockin melodraamojen tricolor-värimaailmaa kuin 1970-lukua. Elokuvan maailmaa ei lähdettykään missään vaiheessa luomaan historiallisten ehtojen mukaan.

- Lähdimme tekemään maailmaa elokuvallisten ratkaisujen ehdoilla. Visuaalinen ilme oli hyvissä ajoin selvillä, sillä teimme paljon työtä kuvaaja Harri Rädyn, lavastaja Tarja Väätäsen ja pukusuunnittelija Riitta Röpelisen kanssa.

Putoavia enkeleitäNäyttelijävalinnat olivat lopulta helppoja, sillä Elena Leeve ja Elina Knihtilä tuntuivat ohjaajalle itsestään selviltä valinnoilta. Miespääosankaan täyttämisessä ei ollut vaikeuksia.

- Suomalaisessa kulttuurimaailmassa ei kauheasti astele Viidan näköisiä miehiä. Jos puhutaan näyttelijöistä, niin Tommi Korpelalla ei ole kauheasti vakavasti otettavia haastajia.



Lue myös