Ihmisoikeuksia ja ydinaseita

Amerikkalainen elokuvaohjaaja Cyrus Nowrasteh vaikuttaa rennon urheilullisella mutta terävällä olemuksellaan siltä, että hän sopisi paremmin Kalifornian Piilaaksoon kuin Hollywoodiin. Perinteisestä Hollywood-persoonasta persialaistaustaisen Nowrastehin erottaa myös se, että hänet on viime vuosina liitetty oikealle kallellaan oleviin projekteihin, aina miehen käsikirjoittamasta dokudraama Path to 9/11:sta konservatiiviseen Liberty Film Festival -elokuvafestivaaliin.

Kysyttäessä Nowrasteh kuitenkin kiistää sopivansa mihinkään poliittiseen muottiin:

– Joissain asioissa olen konservatiivi, joissain liberaali, mutta tarinaa kertoessani haluan aina olla rehellinen faktoja, yksityiskohtia ja historiaa kohtaan".

Uusimman elokuvansa Naisen kivitys kohdalla Nowrasteh toteuttaa pitkälti tätä pyrkimystä. Filmi on perinteistä, tarinakeskeistä draamaa. Läpeensä järkyttävää aihetta käsitteleväksi elokuvaksi se on yllättävän kiihkoton ja monisärmäinen.

Naisen kivitys

– Elokuva perustuu kirjaan, jonka luin 1990-luvulla. Kirjan tarina vetosi tunteisiini, mutta oli huomattavasti elokuvaa synkempi. Hahmot olivat täysin vailla hyviä puolia. Jos olisin kuvannut kirjan suoraan elokuvaksi, olisi luultu että minä liioittelen. Ihmisissä on pakko olla edes jotain sisäistä konfliktia.

Osa Naisen kivityksen henkilöistä vetoaa islamiin, mutta on selvää, että islamilla on vain vähän tekemistä elokuvan rikoksen kanssa. Elokuva pureutuu iranilaiseen maalaisyhteisöön, jossa naisten alistaminen uskonnon nimissä johtuu yhtä paljon mahdollisuuksien puutteista ja kehityksen surkeasta tilasta kuin uskonnosta itsestään. Naisen kivityksen ehdoton vahvuus on siinä, että se kuvaa Iranin maaseudun oloja ja ihmisoikeusrikoksia syyttämättä mitään yksittäistä tahoa. Tulilinjalle ei joudu yksin uskonto tai Iranin hallinto, länsimaista puhumattakaan.

– Tästä olen samaa mieltä. Joidenkin mielestä elokuva on hyvin kriittinen Islamia kohtaan. Toisten mielestä elokuva itseasiassa tukee Islamia, koska se näyttää sen, miten uskontoa vääristetään.

Naisen kivitys johtaa vääjäämättä piinalliseen kivittämiseen. Vaikka koko elokuva tuntuukin olevan rakennettu kohtausta varten, syytökset kohtauksen alleviivaavuudesta ohjaaja ohittaa vetoamalla sen vaikuttavuuteen.

– Oli tärkeää näyttää kyseinen kohtaus, sillä ihmiset eivät helposti usko kivitysten todellisuutta. Halusin tehdä kohtauksesta sellaisen, ettei sitä unohda. Onhan esimerkiksi Leijapojassa kivityskohtaus, mutta se on niin steriili, ettei sitä edes muista. Eikä itse kohtaus kestä 20 minuuttia kuten monet kriitikot ovat väittäneet, vaan kahdeksan ja puoli.

Yhtä tarkasti kuin kohtauksen keston, tietää ohjaaja kivitysten todellisuuden. Elokuvaansa varten hän oli katsonut videolta oikeita kivityksiä ja vakuuttaa, että todellisuus on vielä hirveämpää kuin elokuvassa. Ohjaaja haluaa silti painottaa, että Naisen kivitys päättyy kaiken karmeuden jälkeen toivoon, olkoonkin pateettisesti esitettyyn sellaiseen. Elokuvassa luku- ja kirjoitustaidoton nainen vannoo kertovansa kivityksistä maailmalle – ja onnistuu. Kivitystuomioiden kohdalla Nowrasteh myöntää jakavansa elokuvansa välittämän uskon siihen, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. Suhtautuminen ei vaikuta järin konservatiiviselta.

Islam ja uskonnollinen hirmuvalta

Kivitystuomioiden saama kansainvälinen huomio on ajanut Iranin vähitellen kansainvälisesti kiusalliseen tilanteeseen. Maahan on syntynyt jopa naisten sekä pappien johtamia kivitysten lakkauttamista ajavia eturyhmiä. Naisen kivitys sijoittuu kuitenkin 1980-luvun puoliväliin ja on siten poliittisesti etäännytetty Iranin nykytilanteesta. Ensi-iltansa se sai juuri Iranin vaaleja seuranneiden mellakoiden aikaan. Vaikka Nowrasteh uskoo pienten asioiden mahdollisuuteen vaikuttaa, ohjaaja ei jaksa olla optimistinen Iranin nykytilanteen suhteen.

– Mellakat osoittivat että maassa on paljon tyytymättömyyttä. Mutta mitä mellakoitsijat halusivat? Hyvin pieniä uudistuksia. Ja nyt heille langetetaan kuolemanrangaistuksia! Näimme kuinka naisia hakattiin, kuinka ihmisiä tapettiin, kuinka ihmisiä tapettiin kaduille! Nykyinen hallinto ei kaadu kuin yhdellä tavalla, ja pelkään että se on väkivalloin.

Naisen kivitystä on miltei mahdotonta tulkita anti-islamistisena elokuvana, mutta Nowrasteh tietää käsittelevänsä räjähdysherkkää aihetta. Eikä islamin kanssa pelehtiessä pelissä ole pelkästään oma maine. Tanskalaiset Muhammad-pilapiirrokset maksoivat ihmishenkiä, Alankomaissa tapettiin islamia kritisoinut elokuvaohjaajaa ja Suomessakin on hiljattain langetettu tuomio islamin kutsumisesta pedofiiliuskonnoksi.

Islamin kritisoinnilla tuntuu saavan hyvin helposti – jos ei tappouhkauksia tai päiväsakkoja – ainakin oikeistolaismaineen. Johtuiko Naisen kivityksen uskontoneutraalius haluttomuudesta tulla jälleen leimatuksi konservatiiviksi islamofoobikoksi?

– Olimme kyllä varovaisia uskonnon kritisoinnissa, sillä islamofobiasyytöksiä lauotaan herkästi. Mutta kun näen maan, jonka rikoslaki sallii kivitystuomion ja jonka hallinto alistaa kansalaisiaan sekä samaan aikaan kehittää ydinaseita, voin vain kysyä itseltäni olenko minä foobikko vai onko Iran oikea ongelma?

Poliittista humanismia

On selvää että Nowrasteh on tykästynyt poliittisiin aiheisiin, mutta hän näkee politiikan sekä historian ensisijaisesti ihmiskeskeisten tarinoiden taustana. Ennen Naisen kivityksen promootiokiertuetta Nowrasteh oli saanut valmiiksi Thurston Clarken kirjaan The Last Campaign pohjautuvan käsikirjoituksen, joka kertoo Robert Kennedyn salamurhaan johtaneesta vaalikampanjasta. Vaikka Nowrastehin filmografiasta löytyy muun muassa elokuva mustasta ay-aktivistista, saa elokuva Kennedyn kaltaisesta liberaalista ikonista miehen hykertelemään:

– Toivon että elokuva tehdään. Haluan nähdä mitä minusta seuraavaksi sanotaan.

Kennedyn tarinassa toistuu selkeästi Naisen kivityksen halu käsitellä tärkeitä kysymyksiä historiallisen neutraalissa valossa. Tällä kertaa tarjottimella on kriittinen aika Yhdysvaltain historiassa, Vietnamin sodan ja kansalaisoikeustaistelun ristiaallokossa. Nowrastehille elokuvassa ei lopulta ole kyse poliittisesta suuntautumisesta vaan ilmiselvistä humanitaarisista kysymyksistä". Itse asiassa suurimmasta osasta konservatiivisaatanan mainettaan Nowrasteh sysää vastuun Clintonin hallinnolle, joka ei riemastunut Path to 9/11:n esittämistä syytöksistä.

– Clinton ei pitänyt elokuvasta ja usutti ystävänsä mediassa leimaamaan minut pahaksi konservatiiviksi.

Oli herra Nowrasteh sitten konservatiivi, liberaali tai jotain siltä väliltä, suostuu hän epäröimättä puhumaan politiikkaa ja ottamaan kantaa. Iraniin palatakseen Nowrasteh on vakaasti sitä mieltä, että lännen pitäisi tukea kaikin tavoin Iranin muutosvoimia. Kysymyksen pitäisikö lännen vastata Iranin ydinaseuhkaan voimankäytöllä, mies kuitenkin väistää:

– Kysy uudelleen kun heillä on pommi, silloin minulla on vastaus (naurua).

Lue myös