Ajaxin syöksykierrettä ja Zlatanin juhlaa

DocPointissa esitettiin tällä kertaa myös muutama jalkapalloaiheinen dokumentti. Niistä allekirjoittaneen silmiin osui hollantilaisen Roal van Dalenin Ajax - Hark The Herald Angels Sing sekä ruotsalaisten Fredrik ja Magnus Gerttenin sekä Stefan Bergin Malmö FF -elokuva The Way Back - True Blue 2.

Ajaxin synttärikatastrofi

Van Dalenin pitkään suunnittelema, Amsterdamin Ajaxin organisaation toimintaa monitasoisesti käsittelevä dokumentti sijoittuu kauteen 1999-2000. Kyse oli Ajaxin satavuotiskaudesta, ja vaikka Jari Litmanen oli jo lähtenyt eikä vielä palannut, ja Petri Pasastakaan ei oltu vielä hankittu, oli kaiken määrä olla pedattuna Ajaxin nousulle. Tähtäimessä oli Hollannin mestaruus, cup-voitto, ja lisäksi pärjääminen UEFA cupissa.

Kaudesta muodostui Ajaxille painajaismainen. Nimekkäillä ostoksilla kuten Nikos Machlas, Brian Laudrup sekä Christian Chivun tapaisilla uusilla löydöillä vahvistunut joukkue ei koskaan hioutunut yhtenäiseksi. UEFA cupissa tuli noutaja jo toisen kierroksen karmaisevassa Real Mallorca -ottelussa, ja vaikka kotimaan sarjassa tultiin kolmanneksi, oli koko hyvään tottunut Amsterdam lamaannuksen vallassa. Ajax hävisi usein, ja mikä pahinta, pelasi tylsällä taktiikalla. Normaalisti fanaattinen kotiyleisökin kääntyi joukkuetta vastaan.

Van Dalen sai (kesken kautta pois potkitulta) valmentaja Jan Woutersilta luvan roikkua joukkueen mukana koko kauden. Filmi tallentaa herkullisia, oikeastaan todella harvoin nähtyjä tunnelmia jatkuvasti häviävän, valtavan paineen alla työskentelevän joukkueen kulissien takaa. Chivu paiskoo ulosajon jälkeen säärisuojia ympäri pukukoppia kuin mikäkin pikkupoika. Huippupelaajien kesken ei tunnu erityistä joukkuehenkeä vallitsevan. Kopissa murjotetaan hiljaa, eikä minkäänlainen huumori kevennä piinaavan vaivautunutta tunnelmaa.

Elokuva saa Ajaxin heikkoudesta vähän turhankin alavireisen ja laahaavan rytmin, mutta siinä on toki muitakin tasoja. Van Dalen seuraa edustusjoukkueen rämpimisen rinnalla Ajaxin c-junnujen kautta, sekä seuran kykyjenetsijöiden kolonialistishenkistä Ghanan-reissua. Kumpikaan osasto ei hymyilytä. Junioritoiminnan ainoa tarkoitus on tuottaa Ajaxille huippuja, mistään kaikki pelaa - hengestä ei ole tietoakaan. Natsin oloinen valmentaja aukoo nassikoille ehtimiseen päätään, ja uhkaa itkua tihruttavia poikia pelipaikan menetyksellä, jos ei peli ala kohta kulkea.

Ghanan operaatio on sekin osa Ajaxin junioriakatemian toimintaa. Seurahan ei budjetiltaan sijoitu mihinkään megaluokkaan, joten puoli-ilmaiset afrikkalaisjunnut ovat tärkeä osa seuran rekrytointitointa. Punakat ja pönäkät siirtomaaherrojen jälkeläiset valitsevat juniorikouluun pääseviä pelaajia kovasti orjamarkkinahenkisissä jaksoissa. Jalkapallomaailman absurdius, koko sirkuksen toisinaan niin ahdistava laajuus näyttäytyy paljaana.

Malmön paluu huipulle

Ruotsalaisten hienosti nostattavassa The Way Backissa puolestaan on kaksi päähenkilöä. Toinen on nykyään Ajaxissa pelaava Zlatan Ibrahimovic, toinen Malmö FF:n faniyhdistyksen päämies Lasse. Alkutilanne on nytkin apea: Malmön ainoa ylpeys, Malmö FF, on pudonnut Ruotsin pääsarja Allsvenskanista alempaan Superettaniin. Leffa seuraa joukkueen divarikautta, taistelua takaisin ylimpään sarjaan.

Heikosti alkavan kauden aikana Zlatan puhkeaa kukkaansa ja nousee koko Malmön ehdottomaksi suosikiksi. Uskonsa jo menettänyt Lassekin innostuu uudestaan joukkueen edesottamuksista - hiukan liikaakin. Dokkariin tuo nimittäin tahattoman koomista lisäväriä ihan symppiksen oloisen Lassen muuntuminen katsomossa herjauksia suoltavaksi sikaniskaksi. Jälkeenpäin Lasse jaksaa porttikielloista huolimatta analysoida alkoholiongelmiaan, jatkuvasti jullistaan yhtä huvittuneen ja pojat nyt on poikia -tyyliin ymmärtäväisen tyttöystävän nyökytellessä vieressä nauruaan pidätellen.

Zlatan oli elokuvan tekoaikaan vielä keskenkasvuinen pelaaja, ennemminkin yksilöurheilija kuin joukkuepelaaja. Tämä heijastuu aika hupaisana murinana joukkuetovereiden pukkarihaastatteluissa. Ruotsin kaikkien aikojen lahjakkuutena pidetty tähti itse vaikuttaa tyytyväiseltä saamastaan huomiosta, ottaa yleisön tarpeettomilla kikoillaan, diivailee tuomareille, haaveilee Lamborghinista ja juttelee hellästi äidilleen. Nuorukainen vaikuttaa kakaralta, mutta toisaalta ihastuttavan vilpittömältä persoonalta.

Lopputulemaksi jää ruotsalaiseen jalkapalloon vähemmän fanaattisesti suhtautuvan katsojankin mieleen jonkinlainen kiintymys niin Ibrahimovicia, Lassea, kuin koko Malmötäkin kohtaan.