Taivaassa vasta vaan

Eddie (Jon Voight) kuolee. Ennen varsinaista taivasta hän kuitenkin tapaa viisi ihmistä, jotka ovat jollakin tavalla vaikuttaneet hänen elämäänsä. Kyseisestä ’kiirastulesta’ tulee perehdytys Eddien elämään tässä Suomessakin dvd:llä julkaistussa televisioelokuvassa, joka televisioelokuvaksi ei ole lainkaan huono. Hyvät näyttelijät pelastavat paljon, vaikka elokuva loppupuolella kaatuukin liikaan sentimentaalisuuteen.

© Hallmark EntertainmentViisi ystävää taivaassa on kaikesta ylitunteellisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen tapaus. Se perustuu Mitch Albomin samannimiseen romaaniin, joka oli Yhdysvalloissa melkoisen suosittu. Romaanikäännös on aiheuttanut sen, että elokuva on hieman hidastempoinen. Lisäksi kestoa on melkein kolmetuntinen, minkä takia elokuva on jaettu kahteen osaan. Lopputuloksena on varsin pirstaleinen rakenne, jossa siirtymät aikatasosta toiseen tulevat yllättäen ja kutsumatta. Välillä joutuu oikein miettimään, milloin ja missä tämä oikein voi tapahtua.

Rakenne on kuitenkin perusteltu. Se pitää jännitystä yllä, sillä Eddien kuolema tapahtuu elokuvan aluksi ja riippuen vastaan tulevasta kuolemanjälkeisestä vieraasta siirrytään aina juuri siihen aikaan, jossa tämä on vaikuttanut. Jokainen näistä vieraista esittelee oman vaikutuksensa Eddieen tai Eddien vaikutuksen häneen. Samalla Eddien oma elämä rakentuu ymmärrettävämmäksi kokonaisuudeksi, vaikka kaikki tapaamiset ja muistelot eivät olekaan miellyttäviä.

© Hallmark EntertainmentElokuvan alun ja kahden ensimmäisen vieraan tuoma, suorastaan karu, ilme muuttuu loppua kohden pehmeämmäksi, kunnes vieras vieraalta siirrytään yhä suuremmalle sentimentaalisuuden tasolle. Tämä tekee elokuvasta muutamin kohdin sietämättömän katsoa, mutta kokonaisuutena yllätys oli positiivinen, sillä herkkä kelausnappulasormeni sai olla elokuvan koko kolmetuntisen keston aivan rauhassa.

© Hallmark EntertainmentJon Voight, joka nyttemmin tunnetaan enemmän tyttärensä Angelina Jolien kautta, oli erityisesti 1970-luvulla eturivin Hollywood-näyttelijöitä, vaikka dvd-ekstrojen näyttelijäesittelyt eivät näitä elokuvia muistakaan. Nykyään hän tekee yhä varsin jänteikkäitä rooleja, vaikka useammin ne ovat karunluontoisia sivurooleja. Voightin karisma kantaa tätäkin elokuvaa. Vanha Eddie on miellyttävä, joskin hivenen surullinen hahmo. Häntä nuorena esittävä Steven Grayhm on varsin nätti, mutta ei vielä vaikuttava. Toinen elokuvaa kantava voima on onnistuneissa sivunäyttelijöissä. Yhtä vierasta esittävä Ellen Burstyn on aina hyvä – olisi aikoinaan ansainnut Oscarin ainakin Unelmien sielunmessusta (2000) – ja Eddien vaimoa Margueritea esittävä Dagmara Dominczyk on suorastaan raikas ilmestys.

Viisi ystävää taivaassa on tarinana lämmin, inhimillinen ja herkkä. Kertomalla pienen ihmisen tarina tuodaan esille, mikä elämässä on tärkeää. Amerikkalaisille televisioelokuville tyypillinen saarnaavuus ja sentimentaalisuus sitä hetkittäin haittaavat, mutta silti elokuva nousee miellyttäväksi katsomiskokemukseksi

* * *
Arvostelukäytännöt