Tuhkaa ja timantteja kotikatsomo

Tuhkaa ja timantteja on puolalaisen mestariohjaaja Andrzej Wajdan tekemän sotatrilogian päätösosa, joka kertoo toisen maailmansodan aikana haaskatusta puolalaisesta sukupolvesta. Kun trilogian ensimmäiset osat (Sukupolvi [1955], Kanal [1957]) käsittelevät sitä, kuinka natsi-Saksan miehitys raunioitti Puolan, keskittyy Jerzy Andrzejewskin samannimiseen romaaniin perustuva Tuhkaa ja timantteja kuvaamaan sodan päättymisvaiheita. Siinä Puola näyttäytyy umpikujaan ajautuneena maana, jolle sodan jälkeen ei ollut tarjolla kuin huonoja vaihtoehtoja.

On vuosi 1945. Puola on jakautunut karkeasti kolmeen ryhmään: sodan myötä passivoituneisiin siviileihin, sopimusta miehittäjänsä Neuvostoliiton kanssa tekevään eliittiin sekä pieneen kapinajoukkoon, joka jatkaa sissisotaa itsenäisen Puolan puolesta. Tähän vastarintaliikkeeseen kuuluu myös Maciek (Zbigniew Cybulski), parikymppinen puolalainen nuorimies. Hänen tehtävänään on surmata kommunistisen puolueen piirisihteeri Szczuka (Waclaw Zastrzezynski).

Erehtyessään kohteesta Maciek surmaa vahingossa kaksi viatonta ohikulkijaa. Syyllisyys saa Maciekin epäilemään rooliaan vastarintaliikkeessä. Hän alkaa palavasti haikailla paremman ja rauhanomaisemman tulevaisuuden puolesta. Olosuhteet tekevät näistä toiveista kuitenkin mahdottomia. Vastarintaliikkeestä ei erota noin vain, ja paikkansa löytäminen raunioituneesta kotimaasta tuntuu utopistiselta.

Wajdan elokuva valmistui vuonna 1958, jolloin hallitus valvoi tiukasti maansa elokuvatuotantoa. Jotkut ovatkin tästä syystä tulkinneet elokuvan neuvostomyötämielisenä. Wajdan vihjaileva ja symbolinen kuvakerronta ei anna tähän kuitenkaan aihetta. Elokuva piikittelee surrealistisella kuvakielellä neuvostomiehittäjien kanssa sopimusta tehnyttä eliittiä, joka kuvittelee solmineen paremman tulevaisuuden valkoisella ratsulla saapuneen vapahtajasuurvallan kanssa.

Wajda ei kuitenkaan valitse puolia elokuvallaan. Vastarintaliikkeen päämäärätön väkivalta omia kohtaan esitetään sekin koruttomalla tavalla. Elokuvassa on vahva melankolian tuntu. Molemmilla äärilaidoilla toimivat poliittiset liikkeet tuntuvat eräänlaisilta kulteilta utopistisine tulevaisuuskuvineen. Molemmat osapuolet yrittävät rakentaa tulevaisuutta perustalle, joka itse asiassa menetettiin jo sodan kuluessa. Tämän kuitenkin tuntuvat huomaavan vain passivoituneet sivustaseuraajat.

Tuhkaa ja timantteja on edelleen vangitseva elokuva. Puolalainen melankolia ja realismi sulautuu siinä saumattomasti amerikkalaisesta elokuvasta saatuihin vaikutteisiin. Wajdan työryhmineen kerrotaankin ottaneen mallia elokuvaansa suoraan Gregg Tolandin (mm. Citizen Kane) noirmaisesta kuvauksesta. Tämänlainen tyylittely sopiikin elokuvaan, jossa tummapuheinen symboliikka alleviivaa väkivaltaisia yhteenottoja ja kabineteissa käytyjä juonitteluja.

Vetovoimaisen elokuvasta tekee myös pääosaesittäjä Zbigniew Cybulskin näyttelijäkarisma. Usein tehty huomautus Cybulskin kyvystä kiteyttää kokonaisen vieraantuneen sukupolven tunnot näyttelijä James Deanin tapaan nostaa elokuvan aivan omalle tasolleen. Tuhkaa ja timantteja personoituu hukassa olevan henkilön kautta laajemmaksi kertomukseksi olosuhteista, jossa on vaikea saada otetta elämästä muuten kuin heittäytymällä äärilaitaliikkeistä toiseen.

Future Filmin dvd ei ole teknisiltä puitteiltaan erityisen laadukas esitys, varsinkin kun sitä vertaa ulkomailla julkaistuihin laitoksiin. Mustavalkokuvauksen yksityiskohdat tuntuvat hukkuvan tunkkaiseen filmiskanniin. Elokuvan tuonti tekstitettynä on kuitenkin sinänsä hieno asia, joten jos rapakon takana julkaistuihin, parempilaatuisiin erikoislaitoksiin ei ole varaa, toimittaa Future Filmin dvd asiansa.

Ja vaikka Tuhkaa ja timantteja toimiikin täysin itsenäisenä elokuvana, olisi toivottavaa, että Wajdan elokuvatrilogian muutkin osat löytäisivät ennemmin tai myöhemmin kauppojen hyllylle. Iästään huolimatta niiden väkevyys varoituksina sodan mielettömyydestä ei ole kulunut tippaakaan.