The Woman kotikatsomo

The Woman on kauhun ja mystiikan parissa viihtyvän ohjaaja-käsikirjoittaja Lucky McKeen neljäs pitkä elokuva. Elokuvan käsikirjoitus syntyi yhdessä kirjailija Jack Ketchumin kanssa, jonka novelliin perustuvan elokuvan Red (2008) McKee ohjasi. Suomessa ohjaajalta on aiemmin nähty televisiossa esitetty tyttöjen sisäoppilaitokseen sijoittuva goottilainen kauhutarina Metsän siimeksessä (The Woods, 2006).

Kauhuelokuva on melko luonnollinen valinta lajityypiksi McKeen kaltaisille elokuvaa taiteenlajina rakastaville tee-se-itse-miehille, jotka kymmenen vanhana ovat saaneet videokameran hyppysiinsä ja jääneet sille tielle. McKee operoi pienillä budjeteilla ja kun kalliisiin erikoistehosteisiin ei ole varaa, on homma pidettävä simppelinä. McKee ohjaa siis samoista lähtökohdista kuin vaikkapa Wes Craven uransa alussa, tosin sillä erotuksella, että digitaalisuus on korvannut filmin ja alentanut näin kustannuksia. Ja kuten Craven myös McKee tähtää ison budjetin tuotantoihin.

The Woman kertoo Cleekin perheestä, joka asustaa syrjäisellä kotitilallaan. Perheen isä Christopher Cleek (Sean Bridgers) on pienen maaseutuyhteisön lakimies, luotettava ja vakaa perheenisä, todellinen yhteiskunnan tukipilari. Todellisuus kulissien takana on kuitenkin jotain aivan muuta; rakastavan isän ja aviomiehen hymyilevän naamion taakse kätkeytyy sosiopaatti, joka pitää perhettään kauhun vallassa ja jolle muut ihmiset ovat vain välineitä omien sairaiden fantasioiden toteuttamiseen. Christopher Cleek on mies, joka ei vain usko olevansa oikeassa vaan tietää sen ja toimii sen mukaan.

Metsästysretkeltään isi tuo mukanaan kotiin oudon saaliin, nuoren naisen, joka on elänyt metsissä villinä ja vapaana. Isä päättää pitää saaliin itsellään ja sulkee naisen kellariin, tarkoituksenaan alistaa tämäkin oman valtansa alle, kesyttää villinainen, saada tämä tottelemaan käskyjä kuten muukin perhe. Todellisuudessa isän pahin uhka on kontrollista vapaa elävä olento hänen reviirillään. Mää ne myrkytin" sanoisi Kummelin tontinvartija. Mitä pidemmälle elokuva ehtii, sen hysteerisempiä sävyjä kerronta saa. Kunnon verikekkeritkin saadaan aikaiseksi.

Elokuvasta on esitetty feministinen tulkinta, jonka mukaan The Woman kuvaa nimenomaan patriarkaalista vallankäyttöä, jossa nainen on kahlehdittu, tässä tapauksessa kirjaimellisesti, ja on miehisen vallankäytön kohde. Tulkinta on toki oikeutettu, mutta ehkä liian yksioikoinen, ottaen huomioon isän pala palalta paljastuvan hulluuden. Enemmän kuin miehisestä vallasta elokuva kertoo sosiopaateista keskuudessamme, ja siitä kuinka hyvin nämä taivuttavat yhteisön pikkurillinsä ympärille. Se kertoo myös niin sanotun sivistyksen ohuesta pintasilauksesta, jonka alla me kaikki olemme luolamiehiä, poliittisesti korrektimmin ilmaistuna luolaihmisiä.

Periaatteessa isä on fundamentaalisen kristillisyyden ilmentymä, irvikuva ja perversio amerikkalaisesta pikkukaupunkimentaliteetista. Elokuvassa voikin nähdä allegorioita suuntaan jos toiseenkin. Toisaalta sitä ei myöskään tarvitse tulkita mitenkään vaan ottaa pelkkänä kunnianosoituksena amerikkalaisen kulttuurin sameiden pohjavesien luotaajille. Mikään vakavasti otettava kauhuelokuva The Woman ei nimittäin ole vaan pikemminkin pastissi, tosin hyvin tehty sellainen. On kuin McKee ei taiteilijana olisi vielä riittävän kypsä kertoakseen aidosti omaa tarinaansa, vaikka tekniikka alkaakin olla kunnossa.

The Woman on elokuva, jonka hyvyyden tai huonouden arvioiminen objektiivisesti on mahdotonta. Tähditystä voikin pitää lähinnä viitteellisenä, sillä juuri tällaiset valtavirtaelokuvista radikaalisti poikkeavat häiriintyneet teokset jakavat mielipiteet tehokkaimmin. Kun toiselle tällaiset elokuvat ovat lähinnä kuvottavaa väkivaltasaastaa, joka pitäisi kieltää, ovat ne joillekin lajityypin harrastajille taas ajatuksella tehtyä, älykästä ja nautittavaa viihdettä viittauksineen 1970-luvun amerikkalaiseen kauhuelokuvaan, 1960-luvun garagerockiin, aikoinaan kiellettyihin sarjakuviin ja kaikkeen muuhun jännittävään ja kivaan, jolta nuorisoa tulisi varjella.