Brutaalia väkivaltaa

Poliisit iskevät sadistien asuttamaan taloon Amerikan takamailla. Eloonjääneet väkivaltaiset hullut pakenevat ja jättävät jälkeensä talon täynnä silvottuja ruumiita. Poliisit lähtevät jäljittämään kolmikkoa, joka pakomatkallaan silpoo yhden jos toisenkin viattoman vastaantulijan.

© 2005 Lions Gate FilmsRob Zombien ohjaama ja käsikirjoittama The Devil’s Rejects jatkaa siitä, mihin hänen esikoisohjauksensa House of 1000 Corpses jäi. Vaikka The Devil’s Rejects onkin jatko-osa edellä mainitulle ei ensimmäisen osan näkeminen ole välttämätöntä. Elokuva toimiikin hyvänä itsenäisenä kokonaisuutena sekä samalla hyvänä jatkona House of 1000 Corpsesille. Zombien musiikkitausta näkyy elokuvan musiikkivalinnoissa, joista suuren osan hän on itse säveltänyt. Elokuvan visuaalinen ilme ei kuitenkaan ole yhtä musiikkivideomainen kuin edeltäjänsä.

The Devil’s Rejectsissä ei ole hyviä tyyppejä ja maailmaa katsotaankin enemmän Paholaisen hylkäämien pakolaisten silmin. Elokuvan teema on synkkä ja tarjoaa mukavan kontrastin aurinkoisille maisemille sekä suurimmaksi osaksi päiväsaikaan tapahtuville verilöylyille. The Devil’s Rejects luottaa ihmisluonnon pahuuteen ja näkee sitä kaikkialla. Elokuvan hahmojen groteskius vain korostaa humoristisen synkkää tunnelmaa.

© 2005 Lions Gate FilmsNäyttelijöiden työskentelystä on vaikea sanoa juuta tai jaata. Pääosissa elokuvassa ovat veri ja väkivalta. Tähtinä elokuvassa nähdään William Forsythe, joka on nähty muutamissa Suomessakin pyörineissä televisiosarjoissa, sekä Rob Zombien puoliso Sheri Moon Zombie, joka taas on Playboyssa poseerannut misu. Sivuosassa vilahtaa Danny Trejo, joka tunnetaan sivuosarooleistaan muun muassa Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin elokuvissa.

The Devil’s Rejects tarjoilee silmitöntä väkivaltaa ja mässäilyä verellä, joka näytetään ruudussa surutta, toisin kuin monissa muissa kauhupätkissä. Zombien ohjenuorana on ilmeisesti ollutkin, mitä kuvottavampi sitä parempi, sillä oksettavia tilanteita vilisee jatkuvalla syötöllä. Väkivalta menee kuitenkin välillä niin pitkälle, että ei voi kuin nauraa ja tuntuukin siltä, että tyylilaji muuttuu välillä kauhusta komediaan.

Elokuva on K-18 rajoituksensa ansainnut. Mahdoton kiroilu ja verenroiskinta siivittävät elokuvaa alusta loppuun. Ainakin splatter-kauhun ystäville varma hitti.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä