The Class of '92 kotikatsomo

The Class of '92 -dokumentin keskiössä on kuusi ystävystä, jotka jakavat yhteisen ammatin englantilaisina jalkapalloilijoina. Heidän yhteistä aikaansa Manchester Unitedissa seurataan seitsemän vuoden ajalta huippumenestyksekkääseen kauteen 1998–1999 asti. Tarinaa yritetään samalla linkittää brittiläisen yhteiskunnan ja erityisesti Manchesterin kehitykseen ennen peliurien huippuvuosia ja niiden aikana, mutta käsittely jää pettymyksellisen pintapuoliseksi.

Elokuvan ongelmana on kohteiden määrä. Dokumentti menee hyppelyksi yhtäältä kuusikon luonteenpiirteiden, urheilusaavutusten ja ystävyyden, ja toisaalta taas Manchesterin kaupungin sekä Unitedin välillä. Siksi The Class of '92 ei pääse syvälle oikeastaan millään osa-alueelle, vaan käy kunkin pelaajan taustat ja tarinan läpi vuorotellen haastatteluiden sävyttämänä.

On jokseenkin harmillista, että haastattelumateriaalista ei ole saatu irti juuri lainkaan uutta tietoa. Kuusikon meriitit ja yhteenkuuluvuus ovat sitä luokkaa, että koko joukon istuttaminen saman pöydän ääreen kuvausryhmän eteen olisi paremmalla toteutuksella tarjonnut mahdollisuuden ainutlaatuiseen kerrontaan. Nyt elokuva kuitenkin tyytyy tuttujen asioiden toisteluun.

Tekijäkunnan merkittävin onnistuminen on päätös tuoda pääosaan asetetut pelimiehet ruutuun persoonina, eikä pelkkinä jalkapalloilijoina. Ajoittain elokuvan parempina hetkinä kuuden pelaajan ryhmädynamiikka toimii kaivattuna valonpilkkuna. Kokonaiskuvassa nämä piristysruiskeet jäävät kuitenkin vähemmistöön, kenties huonon leikkaamisen, todennäköisemmin keskinkertaisen haastattelemisen vuoksi.

The Class of '92 on sinällään pätevä lisä jalkapallon ja etenkin brittifutiksen ystävän kokoelmaan, mutta juuri heille elokuva ei oikein onnistu tarjoamaan mitään tuoretta. Tarkemmalla aiherajauksella tai varmemmalla tulokulmalla omalaatuisista persoonista olisi voinut luoda eheämmän ja iskevämmän tarinan. Nyt ainoaksi ihanneyleisöksi rajautuvat Manchester Unitedin kannattajat, joille ex-tähtien muistelot tarjoavat toimivan annoksen nostalgiaa.