The Burning Plain (dvd-arvostelu)
Suuria odotuksia
Kun upeiden elokuvien, kuten Amores Perros ja 21 grammaa, käsikirjoittaja Guillermo Arriaga ohjaa ja käsikirjoittaa elokuvan, jonka pääosassa on Charlize Theron, ovat elokuvien ystävän odotukset korkealla, ehkä liiankin korkealla. Kuin kirsikkana kakun päälle on elokuvaan palkattu myös takavuosien supertähti Kim Basinger. Luvassa pitäisi olla siis hienoa tarinankerrontaa ja laadukasta näyttelijäntyötä.
Arriagalle tyypillisesti juoni sisältää runsaasti aikatasojen vaihteluja, jotka The Burning Plainissa kuitenkin enemmän sekoittavat ja hämmentävät kuin lisäävät syvyyttä ja kiinnostavuutta. Elokuva kertoo tragediasta, joka seuraa päähenkilö Sylviaa (Theron) läpi elämän, sekä kielletystä rakkaudesta ja intohimon voimasta. Ihmisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa, eikä menneisyyttä voi jättää taakseen ennen kuin on kohdannut sen silmästä silmään.
Elokuvan kerronta on pienimuotoista ja vähäeleistä, mikä on yleensä yhtä kuin hyvä asia Hollywoodin paatokseen väsyneelle katsojalle. Tällä kertaa huomasin yllätyksekseni kaipaavani lisää tunteen paloa ja suorempaa kerrontaa. Vaikka elokuva oli taiten tehty ja maisemia katseli ilokseen, jätti se oudon valjun ja yhdentekevän vaikutelman allekirjoittaneeseen. Kun teemoihin kuuluu kielletty ja epäsäätyinen rakkaus ja intohimo, pitäisi sen välittyä myös pienen ruudun kautta katsojalle.
Syy kipinän puuttumiseen ei ole näyttelijöissä, vaan esikoisohjaajan kyvyttömyydessä saada näistä irti tunteen paloa. Varsinkin elokuvan miesroolit ovat omituisen särmittömiä ja yhdentekeviä. Tai sitten vertailu on vain epäreilua, olen nähnyt viime aikoina liian monta elokuvaa, joissa Tommy Lee Jones paseeraa buutseissaan aavikkomaisemissa ja varastaa show'n pelkällä läsnäolollaan.
Saattaa olla, että The Burning Plainin kohdalla odotukset olivat liian korkealla jo alun alkaen, pettymyshän siitä usein seuraa. Ja ehkä Arriaga on loistava käsikirjoittaja, joka tarvitsee tarinoilleen loistavan ohjaajan ja tuotantotiimin.
Janne Kahila
Toimituskunnan keskiarvo:
2,3 / 4 henkilöä
© Film-O-Holic.com

- The Burning Plain (2008)
- Ohjaus: Guillermo Arriaga
- Pääosissa: Charlize Theron, Kim Basinger, Jennifer Lawrence, José María Yazpik, Joaquim de Almeida, John Corbett
- Julkaisu: 04.11.2009
- Kesto: 106 min
- Ikäraja: K13
- Tuotanto: 2929 Productions, Costa Films, Parkes/MacDonald Productios
- Tuotantomaa: Yhdysvallat , Argentiina
- Kuva: 16:9 anamorfinen lb 2.35:1
- Ääni: DTS & DD 5.1
- Lisämateriaalit: traileri
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))... - Leijat Helsingin yllä
Elokuva oli loistava, tykkäsin kyllä! Kirjaa en ole lukenut, joten vertaami... - Kanuunakuularalli
1970-80 lukujen taiteessa ilmestyi myös autoleffa autohuijarit.... - Espoo Ciné 2010 -esittely
Itse asiassa lyhytelokuvien sarjassa kilpailee NELJÄ kotimaista ehdokasta. ...
