Siellä missä sydän on kotikatsomo

Novalee Nation (Star Warsista tuttu Natalie Portman) on 17-vuotias ja raskaana. Syntymättömän lapsen isä on farkkupeppuinen renttu nimeltä Willy Jack. Nuoripari on matkalla kohti Kaliforniaa, kun Novalee haluaa pissalle Wal-Martiin. Willy Jack jänistää ja häipyy paikalta sillä aikaa, kun Novalee on Wal-Martissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Novalee on tullut hylätyksi, joten on ehkä perusteltua, ettei hän liiemmin ylläty tilanteesta. On kuitenkin uskomatonta, kuinka tyynesti Portman on laitettu näyttelemään. Onhan se nyt aika epätoivoista, että naisen ainoa omaisuus on pikku kukkamekko ja rantasandaalit, puhumattakaan siitä, ettei hän tunne ketään paikkakunnalla ja että hänen mahassaan potkii vauva.

Novalee lymyilee Wal-Martissa ja kirjoittaa kiltisti vihkoon kaiken, mitä hän on liikkeelle velkaa. Hän haluaa maksaa takaisin. Nuoresta äidistä tulee kuuluisa, kun hän synnyttää tavaratalon lattialla keskellä yötä. Elokuvaa voi syystäkin kritisoida siitä, kuinka helposti päähenkilön ongelmat selviävät: Novalee löytää oman paikkansa maailmassa. Raikkaan lisänsä tuo Novaleen ystävää näyttelevä Ashley Judd, joka on oikeastikin kotoisin Etelästä.

Siellä missä sydän on toistaa etelävaltioista ja Amerikan sydänmaista usein viljeltyjä kliseitä toisaalta vieraanvaraisuuden, mutta myös köyhyyden ja uskonnollisen tiukkapipoisuuden alueena. Murretta on herkullista kuunnella ja elokuva säilyttää tietyn raikkauden loppuun asti. Sen sanoma on, että kunnon tyttö onnistuu loppujen lopuksi elämässään, jos hän vain muistaa kuunnella sydämensä ääntä. Kuten tällaisissa elokuvissa yleensä, hyveelliset perivät maan. Markiisi de Sade olisi tietysti tästäkin eri mieltä, kuten aina.

Tällaisille elokuville on selkeä tilaus nimenomaan videoina - elokuviinhan ei voi tunnetusti lähteä pyjamapiknikille tyttöjen kesken. Omassa lajityypissään Siellä missä sydän on täyttää varmasti katsojiensa odotukset. Annan sille kolme tähteä, koska se on juuri sopiva elokuva naisten koti-iltoihin, joissa syödään, tirautetaan pikku nyyhkyleffaitkut ja harrastetaan terapeuttista keskustelua "naisten jutuista". Siinä on kaikkea mitä tällaiselta elokuvalta voi haluta, nimittäin lempeää huumoria, ihanaa rakkautta, herkullista ennalta arvattavuutta, mukavaa musiikkia ja onnellista loppua. Elokuvasta jää oikein hyvä olo, jos sitä osaa katsoa sellaisena kuin se on, ilman ironiaa tai väheksyviä ennakkoasenteita. Tämä on varmasti aivan "ihanaa" katsottavaa tavallisille naisille, jotka eivät kanna harteillaan niin sanotun elokuvallisen yleissivistyksen mukanaan tuomaa kriittisen ironian taakkaa.