Lyhytelokuvien kavalkadi
Monet ihmiset kiroavat asuntoilmoituksien markkinointikieltä, jossa kohteita kaunistellaan ja vikoja peitellään minkä ehditään. Mutta asuntoilmoituksien tekijätkin kalpenevat vihreiksi kateudesta törmätessään elokuvajulkaisujen takakansitekstien tekijöihin. Dvd-julkaisujen takateksteillä kun ei ole monestikaan minkään valtakunnan tekemistä itse sisällön kanssa.
Sankarit ja demonit -julkaisu kuittaa ilman muuta mitalisijan tämän taiteenlajin saralla. On helpompi lainata tekstiä sellaisenaan ja antaa sen puhua puolestaan:
"Draamakomedia Sankarit ja Demonit kokoaa yhteen Hollywoodin ykkösnimistä muun muassa Chris Hemsworthin, Kirsten Dunstin ja Tom Hardyn. Yksi kerrallaan tähtien hahmot joutuvat vaikean valinnan eteen: uhratako oma henkensä hyvän puolesta vaiko selviytyä niin alhaisilla keinoilla kuin mahdollista?"
Kuulostaisi ihan hyvältä elokuvalta. Sääli vain, että Sankarit ja demonit ei ole draamakomedia eikä se ole edes pitkä elokuva vaan täysin satunnainen ja epäkoherentti kooste vanhoja lyhytelokuvia vuosilta 2003–2010. Mitään yhteistä teemaa lyhäreillä ei ole, eikä myöskään mitään tekemistä toistensa kanssa. Miksi olisikaan, kun osa on tehty vuosien varrella Englannissa, osa Yhdysvalloissa ja yhden tekijänä on meksikolainen?
Kyyninen tulkinta on, että nämä erilaiset, eritasoiset ja yksittäiset lyhärit on koottu yhteen nippuun vain ja ainoastaan siksi, että niistä saadaan dvd-levyn kanteen näyttävän näköinen nimilista sellaisia näyttelijöitä, jotka ovat nyt enemmän tai vähemmän pinnalla. Kyllähän kansiteksteissä mainitut näyttelijät toki mukana ovat. Eri asia on sitten, voiko esimerkiksi Tom Hardyn kertoa tähdittävän elokuvaa, jos Tom Hardylla on yhdessä brittilyhärissä sivuosa nimettömänä tohtorina ja pari kolme repliikkiä. Myös Chris Hemsworthin varhainen sivuroolisuoritus nauravana natsina pikku hupailupätkässä on hädin tuskin maininnan arvoinen.
Kokonaisuutena nyt tarjolla oleva paketti menee ali sieltä, mistä aita on matalin. Kuten sanottua, teoksilla ei ole mitään keskinäistä yhteyttä tai teemaa, ellei sellaiseksi lasketa satunnaisia, ilmeisesti kiinalaisista onnenkekseistä poimittuja mietelauseita lyhärien välissä. Lyhärien kuvanlaatu ja äänen taso vaihtelee, osassa se on jätetty varsin heikoksi. Myöskään mitään lisäinfoa teoksista ei tarjota. Tämän takia Sankarien ja demonien kokonaisarvosanaksi ei voi antaa mitään muuta kuin yhden tähden.
Tästä huolimatta lyhärien joukossa on hyviäkin pätkiä ja hyviä roolisuorituksia. Koosteen vanhin lyhäri, vuoden 2003 brittiteos Some Place Safe on Mark Strongilta erittäin vahva yksilösuoritus, jossa Strong tulkitsee vähäeleisen ahdistuneesti isää, joka on menettämässä avioeron myötä lapsensa ja viettää näiden kanssa viimeistä kesäpäivää yhdessä.
Keskivaiheille sijoitettu Air on kokoelman kirkkain helmi, erittäin hyvin kirjoitettu ja toteutettu teksasilainen kummitustarina, jonka ohjaaja Luke Davies tunnetaan Heath Ledgerin tähdittämän Candyn käsikirjoittajana. Airin pääosassa liftaavana opiskelijapoikana nähdään nykyinen Hämähäkkimies Andrew Garfield.
Ollie Klublershturf vs Nazis -lyhäri on hupaisa aikamatkustuskomedia, joka ei ota itseään liian vakavasti ja jonka sanailut juutalaisista ja meksikolaisista naurattavat aidosti. Michael Sheenin päämäärätietoinen masturbointi The Bankerissa edustaa varsin mustaa huumoria, mutta varsin suppea teos pysyy kasassa vain ja ainoastaan Sheenin ansiosta. Alfonso Cuaronin veljen Carloksen tekemä The Second Bakery Attack alkaa mielenkiintoisesti, mutta haaskaa jossain välissä potentiaalinsa ja jää oudoksi kuriositeetiksi. Myöskään Perfectin tarinan kaari ei kanna riittävän pitkälle eikä hahmoista kiinnostu tarpeeksi.
On sinänsä valaisevaa ja mielenkiintoista katsella nyt pinnalla olevien tähtien pikkurooleja lyhytelokuvissa ja nähdä heidän tulkitsevan hyvin erilaisia hahmoja kuin missä heidät on totuttu näkemään. Lyhytelokuvakokoelmissakaan ei ole mitään vikaa, joskin niissä toivoisi olevan selkeämpi punainen lanka kuin mitä Sankareissa ja demoneissa. Mutta on kuitenkin varsin kyseenalainen metodi antaa saateteksteissä ymmärtää, että kyseessä on nimekkäiden näyttelijöiden tähdittämä yhtenäinen draamakomedia. Rohkeasti vain lyhärikaapista ulos!
Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 2 henkilöä
Seuraava:
ParaNorman
Stop motion -animaatio on sokerikuorrutettu munkki silmille, mutta kuiva vehnäkeksi aivoille.
Edellinen: The Paperboy
Puutteistaan huolimatta Lee Danielsin draamatrilleri ei ole mitään tusinatavaraa.