Saanko esitellä: Joe Black kotikatsomo

On olemassa tarina, että kerran vuosisadassa Kuolema tulee maan pinnalle ja ottaa kuolevaisen hahmon yhdeksi päiväksi, jotta paremmin ymmärtäisi oman tehtävänsä. Tarina on vanha ja sen variaatioita ovat luoneet monet viihteen tekijät aikojen kuluessa. Tämä elokuva on saman teeman tuorein esimerkki. Elokuvalla on myös elokuvallinen edeltäjä, se perustuu pitkälti vuoden 1934 komediaklassikkoon Death Takes a Holiday.

Saanko esitellä: Joe Black kertoo, kuinka menestyvän liikemiehen William Parrishin (Anthony Hopkins) elämä alkaa olla lopuillaan, jolloin hän saa odottamattoman vieraan. Itse Kuolema piipahtaa kylään ja pyytää esittelemään paikkoja. Kuolema on ottanut nuoren komean miehen hahmon ja Parrishin tytär rakastuu tähän päätäpahkaa. Tietenkään mikään ei suju mutkattomasti - kenellekään.

Turhan pitkä loma

Elokuvaan on pakattu koko lailla pätevä pääkolmikko. Valitettavasti ihan kohtuullisiakin elokuvia ohjanneella Martin Brestillä on taipumus turhaan tunteiluun ja hän ei oikein saa irti olennaista näyttelijöistään. Brad Pitt Kuolemana on jäykkä kuin tönkkösuolattu muikku, Anthony Hopkins nyt selviää roolista kuin roolista ilman turhaa vaivaa. Tosin tuoreutta elokuvaan tuo Hopkinsin tytärtä esittävä Claire Forlani, joka bambimaisella olemuksellaan sai ainakin minun sydämeni sykähtelemään.

Saanko esitellä: Joe Black, jolla on muuten vallattoman huono nimi, on elokuva, joka ei sytytä kuin paatuneimpaa Brad Pitt -fania. Siinä ei oikein ole mitään mihin voisi tarttua, ja elokuva kulkee eteenpäin turhia kiirehtimättä selkeästi nautiskellen päähahmojensa kauneudesta. Tämän lisäksi Saanko esitellä: Joe Blackilla on elokuvana yksi suuri ongelma: se on liian pitkä. Kun elokuvasta ei tule loppua sitten millään ehtii katsoja toivoa jo monta kertaa kuolemaa, edes pientä sellaista. Elokuvien keskipituus on kyllä nousussa, mutta eikö tätä tarinaa olisi voinut kertoa paljon lyhyemminkin.