Äiti ja tytär eivät kohtaa
Minin eka kerta kertoo vauraan mutta rakkaudettoman uusioperheen pintaliitoisesta ja sisällöttömästä elämästä Los Angelesissa. Minin (Nikki Reed) juoppo äiti (Carrie-Anne Moss)on nainut rahaa, mutta onnea ei vain silti perheessä näy. Piristääkseen tunneköyhää elämäänsä teini-ikäinen Mini huvittelee kokeilemalla erilaisia asioita ainakin kerran, johon elokuvan nimi suoraan viittaa.
Mini toteuttaa tätä ekan kerran filosofiaansa melko kyseenalaisin toimin etsien köykäisesti omia ja vähän muidenkin moraalisia rajoja. Yksi Minin seikkailuista on pestautuminen seuralaispalveluun, ja kappas, heti alkuun asiakkaana on rakas isäpuoli Martin (Alec Baldwin). Mini ja Martin aloittavat suhteen, ja keksivät pian, että sekavasta äidistä on päästävä eroon. Siitähän soppa syntyy, kuten arvata saattaa.
Minin eka kerta noudattelee pääpiirteittäin tyypillistä trillerin kaavaa mustahkolla huumorilla höystettynä. Tyylikeinot eivät ole kuitenkaan takeita elokuvan onnistumiselle. Minin ekasta kerrasta jää tympeä olo. Rikkaan Hollywood-tyylisen elämän kliseitä ja karikatyyreja parodioidaan, mutta huumori ei riitä. Se ei ole tarpeeksi terävää eikä mehukasta oikeuttaakseen elokuvan motiiveja. Henkilöhahmojen löyhät moraalit kuitataan tuosta vain, eikä henkilöistä muutenkaan saa mitään irti.
Kun oikein kaivelee, elokuvan pintapuolisiksi pääteemoiksi voi löytää vanhan tutun "ei raha onnea tuo" -virren, ja sen, että vanhempien kannattaisi pitää paremmin huolta lapsistaan. Muuten näistä voi kasvaa kostonhimoisia ja vailla omaatuntoa olevia juonittelijoita. Elokuva hipaisee rankkoja aiheita perhetragediasta prostituutioon, mutta ei ota niihin minkäänlaista kantaa.
Elokuva väläyttää myös naisvihaa esittäessään alkoholisoituneen äidin pelkästään yksioikoisena ja vastenmielisenä vanhempana, jolla ei ole lainkaan inhimillisiä ulottuvuuksia. Toisaalta koko elokuva kerrotaan Minin, nuoren naisen näkökulmasta. Mini näyttäytyy voimakastahtoisena ja kekseliäänä toimijana, joskin manipuloivana oman edun tavoittelijana. Hänen nuoruuden haavoittuvaisuuttaan sivutaan nopeasti, mutta siitä ei osata nostaa mitään koskettavaa esille. Nämä ristiriidat jättävät elokuvasta hämmentävän maun.
Äidin ja tyttären välistä monimutkaista ja selvästi traumaattista suhdetta olisi voitu aiheena syventää ja pintakiiltoa vähentää. Näin koko elokuva olisi saanut kiinnostavampia painotuksia. Nyt se jää vain lajikonventioiden toistamiseksi ja nimekkäiden näyttelijöiden rutiinisuorituksiksi.
Seuraava:
Feast
Arvostelu elokuvasta Feast.
Edellinen: Teksasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku
Arvostelu elokuvasta Texas Chainsaw Massacre: The Beginning, The / Teksasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku.