Kova sade kotikatsomo

Kovan sateen parissa puolitoistatuntinen vierähtää enemmän tai vähemmän pitkäveteisesti katsellen torvien pauhatessa, miten näyttelijät ja stuntit rämpivät mutaisessa vedessä, uivat, ajavat vesiskoottereilla ja veneillä, ampuvat, huutavat, sinkoilevat, soutavat ja huopaavat. Kova sade on varsin merkillinen yhdistelmä katastrofielokuvaa, rikoselokuvaa, toimintaelokuvaa ja modernia lännenelokuvaa, ja ei mikään onnistunut sellainen. Idea sijoittaa kyseinen yhdistelmä tulvivaan kaupunkiin tarjoaa visuaalisella tasolla mielenkiintoista nähtävää toteutuksensa ja kikkojensa puolesta, mutta ei silläkään pitkälle pötkitä, kun muu anti jää melko köyhäksi.

© 1998 Paramount Pictures

Huntingburgin pieni kaupunki Amerikan keskilännessä on ollut useita päiviä rankkasateen armoilla ja vesimassat alkavat tulvia yli äyräiden. Paikallinen sheriffi (Randy Quaid) johtaa apureineen evakuointia. Samaan aikaan pankkien käteiset evakuoinut rahankuljetusauto juuttuu toisaalla vesikuoppaan. Kuljetusauton kuskit Tom (Christian Slater) ja hänen setänsä Charlie (Ed Asner) huomaavat nopeasti, että heidän lastinsa kiinnostaa myös muita. He joutuvat rikollisjengin väijytyksen kohteeksi ja Charlie saa surmansa.

Tom pääsee kuitenkin pakoon rahat mukanaan ja rikollisjengin johtaja Jim (Morgan Freeman) aloittaa apureineen hurjan takaa-ajon tulvivassa kaupungissa. Ajojahti tihentyy, kun sheriffi pääsee juonesta kiinni. Muutkin ovat kiinnostuneita kolmesta miljoonasta dollarista kuin rikolliset...

Turhaa paisuttelua on vältetty

Kovan sateen tarina etenee vanhojen, sadoissa liemissä lionneitten kaavojen mukaan ilman, että mitään omaperäisiä juonellisia koukkuja olisi edes yritetty kehitellä. Toiminta on toki näyttävää ja suurella metelillä tehty, vaikkakin tv-ruutuun ahdettuna tehosteet ja kulissit eivät mairittele tekijöitään. Lentokonehalliin rakennetussa isossa ammeessa kuvattu tulvamiljöö näyttää välillä niin keinotekoiselta kuin se vain voi näyttää.

Mahtipontisista lavasteistaan huolimatta elokuvan tekijät ovat kuitenkin kunnioitettavan maltillisesti pitäneet kiinni perustarinansa pienimuotoisuudesta. Huolimatta siitä, että sukellukset ihmismielen ahneuteen ja petollisuuteen jäävät pinnalliseksi snorkkeliräpiköinniksi, kliseistä tarinaa ja stereotyyppisiä roolihahmoja pönkittää kerronnan tiukka keskittäminen elokuvan päähenkilöihin, joita on vain kourallinen. Tällä tavalla on pystytty luomaan edes jonkinmoista henkistä jännitettä ja ahdistavuutta, mustaa huumoria sekä tulvivien, tummien vesimassojen ympäröimää ahtaanpaikankammoa ja pakokauhua klassisten noir-ripitysten tyyliin.

Vaikka tv-ruutu latistaakin katselukokemusta, niin visuaalisuus on Kovan sateen kantava voima. Ennen kaikkea elokuva on huimien stunt-temppujen taidonnäyte. Esimerkiksi kohtaus, jossa vesiskoottereilla rymistelty takaa-ajo on toteutettu koulun veden täyttämillä käytävillä, on iskevä ja tehokkaasti rytmitetty. Ruotsalaissyntyinen ohjaaja, Mikael Salomon, on ammattimies, jonka meriitteihin kuuluu mm. Oscar-ehdokkuudet elokuvista Backdraft (visual effects) ja The Abyss (cinematography). Hän on tehnyt lujasti töitä peittääkseen visuaalisella ryöpytyksellä Kovan sateen käsikirjoituksen sisällöttömyyttä sekä kehnoa henkilöhahmorakentelua.

Yksi Kovan sateen suuria miinuksia onkin hyvien näyttelijöiden mielikuvitukseton käyttö. Christian Slater (myös elokuvan co-producer) on sankarina moitteeton ja latteuksia suoltava partiopoika, joka vesimassoissa ramppaamisen ja paukuttelun lomassa ehtii - yllätys, yllätys - kehitellä romanssin poikasta paikallisen kirkon sexyn lasimaalarin, Karenin (Minnie Driver) kanssa. Ja kuinka ollakaan Morgan Freeman on pahana poikana hyvä rikollinen, kun taas Randy Quaidin sympaattisesta sheriffistä tulee yhtäkkiä rahanahne psykopaatti. Kokonaisuudessaan homma olisi toiminut paremmin, jos luonnenäyttelijät olisivat saaneet kunnolla ja tyylillä lyödä roolinsa yli rikkoen samalla pinttyneimpiä, jo satoja kertoja mutaan juntattuja lajityyppi- ja roolihahmokonventioita.