... tämä ei silti ole kovin hyvä elokuva. Vanhoja tekijöitä on ollut paikalla vaikka millä mitoin, joten ammattitaitoa ei luulisi puuttuvan: Oscar-palkittu ohjaaja John G. Avildsen, säveltäjä Bill Conti ja joukko persoonallisia näyttelijöitä, kuten Danny Trejo, Pat "Mr. Miyagi" Morita ja tietysti Jean-Claude Van Damme. Ehkä elokuvan upottaa anttilabudjetin ohella käsikirjoitusosasto. Tarina on käännetty suoraan Akira Kurosawan Yojimbosta, joka sinänsä on suoraviivainen toimintaraina, mutta montako kertaa jo uusinnettu? Jo Sergio Leonen Kourallinen dollareita oli japanilaisversion uudelleenlämmitys, ja 90-luvulla action-maestro Walter Hill väänsi väsyttävän Last Man Standing -tulkintansa samasta tarinasta.

Inferno ei yksiviivaiseen tarinaan paljoa uutta tuo. Omaa on lähinnä alku, jossa Van Damme on tuomassa aavikolla asustavalle intiaanikaverilleen lahjaksi moottoripyörää, jonka syrjäisen pikkukaupungin punaniskat varastavat rullattuaan Van Dammen. Ennen kuin elokuva on ohitse, on mopo palannut oikealle omistajalleen ja moni nilkki nähnyt Van Dammen kengänpohjan todella läheltä. Jotakin lopputuloksen onnistumisesta kertonee se, että John Avildsen kuulemma koetti USA:ssa piiloutua aluksi salanimen taakse pimittääkseen osallisuutensa projektiin.

Peffa häikii, "splitti" puuttuu

Sinänsä tämä elokuva pitää joitakin niistä asioista, jotka se lupaa. Van Damme -toimintaelokuva on tähtensä persoonallisten piirteiden takia aivan oma alagenrensä, jossa tietyt elementit toistuvat suorastaan rituaalisella varmuudella. Niihin kuuluvat homoseksuaalisuuden esilletuonti (jota katsojan huomiokyvystä riippuen voidaan pitää joko vihjailevana tai räikeänä), Van Dammen peffan vilahdus, äkkijyrkkä paluu heteromatriisiin, monta lennokasta kiertopotkua päähän ja tähden ilmiömäistä notkeutta vaativa sivu"splitti", mieluusti kahden tuolin välissä. Tästä teoksesta puuttuu vain viimeksi mainittu, niin kuin ties kuinka monesta edellisestäkin Van Dammen elokuvasta. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta viimeksi mestari on splitannut Double Teamissa vuonna 1997.

Elokuvan male bondingin taakkaa kantaa rosoinen Danny Trejo, joka pelastaa Van Dammen aavikolta ja hoitaa hänet kuntoon rosmojoukon pahoinpitelyn jäljiltä. Kuten kaikki Pulp Fictionin nähneet muistavat, miehen ei tule antaa jalkahierontaa toiselle miehelle. Kumpikaan sankarimme ei ilmeisesti asiasta mitään tiedä, ja niinpä Trejo antaa pitkällisen vyöhyketerapian Van Dammen jaloille tämän loikoillessa raukeasti sängyllä. Välittömästi seuraavassa kohtauksessa Trejo etsii yhteyksiä kojootin ja Van Dammen psykologisesta ja anatomisesta rakenteesta: yhdistävänä tekijänä mainitaan mm. pieni pili. Mutta hei, mitäpä vanhat inttikaverit eivät tietäisi toisistaan?

Heteroseksuaalisuuden vakuutus vaatii siis tavallistakin järeämpiä otteita, ja niinpä Van Damme vie vuoteeseen ei yhden vaan kaksi naista kerrallaan. Tässä kohtauksessa jysähtää kuitenkin ruutuun myös Van Dammen pronssinen takamus, ja asu - pelkät nahkabuutsit jaloissa - tuo totisesti mieleen Tom of Finlandin visiot. Tällä osastolla kaikki on siis niin kuin pitääkin. Kaikki muu elokuvassa seuraa puolestaan tylsintä mahdollista action-kaavaa, jossa halpahintainen ammuskelu toimittaa spektaakkelin virkaa.

Miten käynee Van Dammen 2000-luvulla?

Inferno on jo toinen Van Damme -väline, joka päätyy suoraan videolle jo jenkeissäkin. Edellinenhän oli romahduttavan pettymyksen tuottanut Legioonalainen, jossa Van Damme koetti laajentaa repertuaariaan monimutkaisempaan roolihahmoon. Tällä tempulla hän tuli vain todistaneeksi, että jos etsii uusia faneja epätodennäköisiltä suunnilta, tulee vain pettäneeksi vanhatkin.

Vaikka markkinointipuoli ei korreloikaan välttämättä elokuvan tason kanssa, suoraan videolla ilmestyvät halpisleffat ovat oireellisia jonkinlaisesta laadun laskutrendistä. Vai kehtaako joku verrata viime vuosien tuotoksia Bloodsportiin tai Kickboxeriin? Uusi vuosituhat tarjoaa ehkä maestrolle parempia yrityksiä kuin lisää Universal Soldierin kurjia jatko-osa, sillä huhujen mukaan Van Damme valmistelee seuraavaa elokuvaa Hongkong-actionohjaajana kunnostautuneen Ringo Lamin kanssa. Edellinen yhteistyöhän poiki erään Van Dammen parhaista elokuvista, vuoden 1996 vakuuttavan Maximum Riskin.

* *
Arvostelukäytännöt