Havoc kotikatsomo

Nimi voi olla enne. Havoc nimittäin tarkoittaa suomeksi suurta vahinkoa. Aiemmin dokumenteillaan Oscareita voittaneen Barbara Kopplen fiktiivinen ohjaustyö ei suju kovinkaan mallikkaasti. Havoc jää mitäänsanomattomaksi ja epämääräiseksi yritykseksi kertoa pahoille teille lähtevistä hienostokodin tytöistä Allisonista (Anne Hathaway) ja Emilystä (Bijou Phillips), jotka hakevat jännitystä elämäänsä Los Angelesin slummialueelta.

Stephen Gaghanin käsikirjoittama tarina pysyy miehen omaa ohjausta Syrianaa paremmin kasassa, mutta sisältää harmittavan paljon teennäisyyttä ja turhaa uhoa. Koska ongelmia ei päällisin puolin ole, lähtevät tytöt niitä etsimään yllykkeenään ainoastaan niin monille teini-ikäisille tutut tylsyys ja kokeilunhalu. Nuorisoelokuvan teemoina päädytään pyörittelemään yllätyksettömästi itsekeskeisiä vanhempia, yksinäisyyttä ja päihteiden ongelmakäyttöä. Aihepiirit on lainattu suoraan O.C.:n ja Dawson’s Creekin kaltaisista teinidraamoista, mutta Havocissa ongelmat on nostettu tarinan keskiöön, kun kyseisissä tv-sarjoissa niihin viitataan sivujuonina.

Havocin tähtöset ovat entuudestaan tuttuja sinne tänne rönsyilevästä teinigenrestä. Prinsessapäiväkirjoissa herttaisesti hurmannut Anne Hathaway aiheuttaa katsojassa lähinnä myötähäpeää kiemurrellessaan puolipukeissa kameralle ja näytellessään teennäisesti sitä, miten teeskennellään pahaa tyttöä. Aikoinaan Roswellin kantavana voimana kunnostautuneen Shiri Applebyn sivurooli jää täysin unohduksiin, eikä Joseph Gordon-Levitt (10 Things I Hate About You, Kolmas kivi auringosta) paljon säväytä pilveä polttelevana, kummallisesti poukkoilevana wannabe-koviksena.

Elokuva yrittää sukeltaa gangsta-kulttuurin maailmaan, mutta tekee epäonnisen mahalaskun. Kaikki köyhälistöalueen jengiläisistä ovat rasvattuja, bodattuja ja tatuoituja latinoja, jotka saavat elantonsa rikollisista toimistaan. Huumekauppaa Hectorin (Freddy Rodríguez) johdolla pyörittävät machot alistavat naisen kuin naisen, joita slummialueilla näyttää esiintyvän ainoastaan marginaalissa ja kadunkulmassa. Ilmeisesti amerikkalainen kaksinaismoralismi sallii latinojen rasistisen kuvauksen, koska nykyelokuva tuskin saisi kuvata mustia yhtä stereotyyppisesti.

Tavallisuudesta poikkeavaa Havocissa on ainoastaan väkisin ympätyn rakkaustarinan puute ja se, että toiminnan taustalta löytyvät muut liikkeellepanevat voimat ja motiivit kuin täydellisen kumppanin etsintä. Tosin siirtyminen rakkaudesta erotiikkaan jättää epämääräiseksi sen, millaista yleisöä elokuvalla pyritään tavoittelemaan.

Ei voi mitään, mutta myönnettävä se on: tämä elokuva olisi toiminut perinteisenä teinidraamana paremmin. Nyt lopputulos on liian moneen suuntaan kurkottava ja tunneköyhä. Voi olla, että amerikkalaiseen yhteiskuntaan kärjistetyt luokkaerot, huumeet, jengit ja etnisten ryhmien väliset ristiriidat uppoavat, mutta suomalaiselta katsojalta ne menevät auttamattomasti ohi keskinkertaisena valistuksena ja varoitteluna.