Slummin pojat ja isät
Fernando Meirellesin Jumalten kaupunki City of God (Cidade de Deus, 2002) on mielestäni yksi brassielokuvan merkittävimmistä saavutuksista. Sen kerronnan intensiteetti ja kuvastollinen hurjuus sekä amatöörinäyttelijöiden uskomattomat esitykset polttomerkitsivät itsensä ainakin tämän elokuvanystävän muistiin ikuisesti. Moderniin mestariteokseen ja ehdottomaan klassikkoon tulee palattua säännöllisesti. Elokuvan menestyksen poikimana kehitettiin jonkinlaisena jatkumona tv-sarja. Siitä on kyhätty myös samanniminen elokuvaversio City of Men (Cidade dos Homens), johon kuvattiin uuttakin materiaalia. Elokuvan ohjannut Paulo Morelli oli yksi tv-sarjan useista ohjaajista.
Televisiosarjan tapaan myös City of Men mukailee visuaalisesti Meirellesin mestariteosta käyttäen samoja näyttelijöitä mutta keskittyen enemmän ihmissuhteisiin, etenkin isiin ja poikiin suurkaupungin slummissa, jossa väkivalta porottaa yhtä armottomasti kuin paahtava aurinko. Tarina keskittyy kahteen kaverukseen, joista toinen on nuori, elämänsä suunnasta epävarma isä, kun taas toinen isäänsä etsivä nuori mies. Niin sanotut normaalit perhesuhteet eivät päde jengien hallitsemassa maisemassa ja kaveruksetkin ajautuvat erilleen reviirisodan paukkuessa päälle samalla kun isien synkät salaisuudet paljastuvat.
Elokuvan voima puhkuu vasta aivan lopussa koskettaen tavoittelemaansa sanomaa. Sitä ennen on pakko sanoa, että en juurikaan jaksanut elokuvasta nauttia. Tv-sarjasta, jota en ole nähnyt, kyhättynä tapahtumat vaikuttivat sekaisilta ja pari käännettä tuli aivan puskista. Myöskin tempo töksähteli pahasti. Katsomistani haittasi jatkuvasti vertailu Meirellesin elokuvaan, jota en saanut mielestäni. Siihen verrattuna City of Men on toivottoman epärytminen ja häiritsevästi poukkoileva eikä ihmisyyden mittarilla väkevimmistä teemoista huolimatta onnistunut juuri kouraisemaan. Tarina imuvoima on paikoin kuin vanhan imurin, johon ei ole vaihdettu uutta pölypussia. Uskon, että tv-sarjana homma toimii paremmin. Oma vika, etten ole saanut aikaiseksi sen katsomista.
Morellin elokuvamuunnelmaa vaivaavat myös television rajoitukset. Seksi on peiteltyä ja väkivallan kuvauskin tusinatavaraa. Liikaa hattaraa höttöilee ilmassa, ja poissa ovat se rajoituksista piittaamaton raikas rajuus ja se rujo selviytymisen kulttuuri aurinkoisessa betoniviidakossa, josta on vaikea löytää varjoa suojaksi. Mutta kaikesta tästä parjailusta huolimatta City of Men on kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen. Kritiikkini ydin on elokuvan omassa historiassa ja kontekstissa, jossa se pärjää heikommin, mutta yleisesti ottaen jo pelkät näyttelijäsuoritukset nostavat sen keskivertohumpan yläpuolelle.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 4 henkilöä
Seuraava:
Fifty Dead Men Walking
IRA-aiheinen jännitysdraama yltää henkilökuviensa kautta keskivertoelokuvia kiinnostavammalle tasolle.
Edellinen: Bigger Stronger Faster
Kusetusyhteiskunnassa millään ei ole mitään väliä niin kauan kuin voitat ja menestyt etkä jää kiinni.