Automies ja temppeliherrat kotikatsomo

Hyvän seikkailuelokuvan konseptiksi sopisi hyvin tarina karismaattisesta virkamiehestä, joka työnsä ohella seikkailisi nahkatakissaan ja metsästäisi kadonneita historiallisia aarteita. Hän haluaisi ne museoon, toisin kuin samoja aarteita havittelevat kunnottomat roistot. Aarteisiin liittyisi usein lievästi yliluonnollinen, mystinen ulottuvuus, ja seikkailijan rinnalla nähtäisiin vahvatahtoisia, kauniita nuoria naisia.

Nyt ei puhuta Indiana Jonesista. Ei klassisista 1980-luvun Indyistä eikä väsyneistä pappa-Indyistä CGI-seikkailuineen. Nyt puhutaan Tomaszista eli Automiehestä, kommunistisessa Puolassa seikkailleesta taidehistorioitsijasta. Automiehellä oli korkea äly, kova fysiikka, vahva tahto, virne suupielessä, ruskea nahkatakki ja erikoisvarusteltu, ruma mutta persoonallinen auto. Jos auto vaihdetaan ruoskaan ja hattuun, niin aika lähelle päästään 1980-luvun alussa debytoinutta amerikkalaisarkeologia.

Vaikka Indyn luoneet George Lucas ja Steven Spielberg ottivatkin vaikutteita ensisijaisesti 1940-luvun seriaaleista, niin väkisin jää pohtimaan ovatko herrat saattaneet törmätä myös Automieheen. Varsinkin kun Automiehen seikkailut kattoivat vuosikymmeniä. Automiehen luonut kirjailija Zbigniew Nienacki (1929–1994) ehti elämänsä loppuvuosina nähdä Puolan vapautumisen kommunismin kauhuista, mutta hänen luomansa hahmo etsi aarteita ja päihitti konnia keskellä sosialistista terroria 50-luvun lopulta aina 80-luvun kansannousuvuosiin. Tehtiinpä Automiehestä 1970-luvulla tv-elokuvakin.

Nyt Automies Tomasz on päässyt isompaan ja kansainvälisempään seuraan, sillä Netflixin tuottama ja julkaisema, Antoni Nykowskin ohjaama Pan Samochodzik i Templariusze eli kotoisammin Automies ja temppeliherrat on saanut ensi-iltansa. Netflixiä on kiittäminen muunkin kuin englanninkielisen tuotannon tukemisesta.

Mistään Disney-budjeteista ei puhuta, mutta Nykowski on tämän ymmärtänyt ja on ohjannut teoksen henkilökeskeisesti ladaten visuaaliset paukut Puolan historialliseen ja näyttävään miljööseen. Esimerkiksi Saksalaisen ritarikunnan rakentamaa Malborkin linnaa kamera hivelee pitkään ja hartaasti, ja syystäkin. Linnaa rakenneltiin 132 vuotta, ja valmistuessaan 1406 se oli maailman suurin tiiliskivilinna. Unescon perintökohteena oleva linna on ehdottomasti käymisen arvoinen, ja siellä voi helposti vierailla vaikka Turku-Gdańsk -lennon ostamalla.

Pääosaa esittävä Mateusz Janicki on roolinsa mitat täyttävä veijari, joka on uskottavan oloinen aarteenmetsästäjä. Elokuva ei muutenkaan liiaksi ryve aikalaiskuvauksessa tai poliittisen alistuksen ilmapiirissä vaan ajattomassa historiassa ja muinaismuistoissa. Automies on kulttuurihistorian agentti, ei minkään politbyroon orja. Lähinnä ajankuvaa ovat Automiestä auttava kolmen partiolaislapsen ryhmä, jonka tyttöjäsen Orava (Kalina Kowalczuk) heittää tahattoman vanhentuneita ja koomisia feministis-marxilaisia iskulauseita. Kowalchuk on lapsi- ja teininäyttelijöiden valovoimaisin.

Temppeliritarien kätketty aarre ja sen metsästys sisältää paikoin ontuviakin käänteitä. Teoksen rytmitys saa hetkittäin epäilemään, että käsikirjoituksessa ei ole riittävästi uskallettu poiketa alkuperäisestä romaanista. Tarinaa tiivistämällä ja jäsentämällä Automiehen etsintäretkeen olisi saatu sen kaipaamaa vauhtia ja draamaa. Nyt kerronnassa on suvantovaiheita, joita kaunis kuvaus ei täysin paikkaa.

Automies ja temppeliritarit on vajavaisuuksistaan huolimatta kelvollinen seikkailuelokuva, joka puolustaa paikkaansa historiattomien, tietokone-efektien varaan rakennettujen mammuttielokuvien lomassa. Elokuvassa ei pysähdytä hetkeksi väärässä maassa kuvattuun tai CGI:llä tehtyyn feikki-Eurooppaan säväyttämään amerikkalaisia katsojia. Joka rakennus, joka miljöö on aitoa Puolaa ja sen historiaa. Automiestä voi katsoa pelkästään Puolan kauniiden maisemien, taiteen ja historiallisten rakennusten takia.

Teos ansaitsisi hiotumman jatkon, ja ainakin Nienackin kirjallisesta tuotannosta riittäisi valittavaa. Ei haittaisi myöskään jos Nienackin 800-luvun Puolaa käsittelevä romaani Dagome iudex filmatisoitaisiin. Kirjaa ei ole suomennettu, mistä tärppi suomentaja Tapani Kärkkäiselle, jonka varassa puolalaisen kirjallisuuden suomentaminen pitkälti on. Kärkkäinen suomensi taannoin Puolan keskiaikaa käsittelevän Andrzej Sapkowskin Hussilaistrilogian, joten Dagome iudex siihen päälle olisi uusi kulttuuriteko.