American History X kotikatsomo

Rasismi on vaikea aihe elokuvalle, ja etenkin amerikkalaiselle elokuvalle. Hollywood-tekeleissä on useimmiten sorruttu sievistelyyn ja moralisointiin. Ei mikään ihme, että aihepiiri jatkuvasta ajankohtaisuudestaan huolimatta harvemmin tuottaa rehellisesti pysähdyttäviä elokuvia. American History X on sellainen. Se pysähdyttää, mutta ei ole rettelöintielokuva kuten Romper Stomper.

American History X:n sensorit on harvinaisen asiallisella otteella painettu yksilöön, aidon vihan kasvualustaan. Elokuva ei mustavalkoisesti saarnaa eikä julista maailman pahuudesta, vaan luottaa kylmän harkitsevasti kuviensa todistusvoimaan. Mahtipontisuus ja rotuväkivallalla hehkuttaminen eivät ole pääkuvastoa. Edward Nortonin ihmeellisen roolisuorituksen vanavedessä katsoja sukeltaa syvälle eksyneen yksilön henkiseen sekasortoon, jota ympäröivä yhteiskunta tahallaan tai tahtomattaan ruokkii ja manipuloi.

Vaikka American History X heristää sormeaan yhteiskunnallisille instituutioille ydinperheestä lähtien, se toisaalta taas näyttää ne myös puhdistavina ja parantavina voimina. Logiikka ei aina lyö yksiin päähenkilön syvän vihan ja avautumisen kanssa. Etenkin keskeinen vankilakokemusjakso jää heiveröiselle pohjalle Derek Vineyardin matkana sokeudesta silmien avautumiseen. Tässä kohdin elokuva tarvitseekin katsojan omaa päättelykykyä etsimään itse ne syyt, jotka taltuttavat polttavan vihan. Karismaattisen ja prameita propagandateesejä pelottavan sujuvasti suoltavan uusnatsin nöyryytys ja muutaman kirjan lukeminen eivät sitä kuittaa.

Maltillisesti American History X säilyttää viime käden vastuun yksilöllä itsellään. Yhteiskunta ja ympäristö ovat joko myötä- tai vastavaikuttamassa yksilön elämässä, mutta niiden vaikutukseen ei voi loputtomasti vedota. Jokaisella on omassa sisimmässään mahdollisuus kääntää uusi lehti. Toisaalta juuri yhteiskunta kasvattaa vihaisia nuoria ja viha on aina valinta, vieläpä erittäin helppo sellainen. Kukaan ei synny vihaajaksi, ja erityisellä vakavuudella tuleekin tarkastella sitä, mitä ’oppimista’ nuorille tarjotaan.

American History X ei ole aivan niin hyvä elokuva kuin mitä se antaa koko ajan odottaa. Se ei ota siipiä alleen tavalla, joka olisi tehnyt siitä mestariteoksen. Kuten monet muistavatkin, American History X:n valmistumista väritti brittiohjaaja Tony Kayen ja tuottajien äänekäs riitautuminen. Kuinka paljon elokuvassa on säilynyt myös kuvaajana toimineen ohjaajan visiota jäänee arvoitukseksi, jolla on kuitenkin turha lähteä spekuloimaan, sillä suurimmat puutteet luuraavat jo käsikirjoituksessa. Elokuva on yhden miehen show ja tuo mies on Edward Norton, muiden näyttelijöiden roolisuorituksia mitenkään vähättelemättä. Nortonin Derek Vineyard on niin hyvin rakennettu, että sivuosat jäävät, pikkuveljeä ehkä lukuun ottamatta, stereotyyppisiksi statisteiksi. Tämä luo epätasapainoa kiehtovasti ristiriitaisen yksilön kehityskertomuksen luonnehdinnassa verrattuna melko ontosti hahmoteltuihin kanssaihmisiin. Se myös vesittää yksinkertaista mutta tehokasta syy-seuraus-suhteen tarkastelua menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Elokuvan puutteet on kuitenkin helppo antaa anteeksi. Kaikessa todellisuuden makuisessa rosoisuudessaan American History X raapaisee saatanallisia säkeitä sen verran rankasti ja perustavanlaatuisesti, että teoksen sivuttaminen merkitsisi silmien sulkemista. Elokuva osoittaa myös sen, miten ääriliikkeiden karismaattiset puhetorvet pesevät retoriikankin kentällä mennen tullen liberaalit mumisijat ja hymistelijät saaden epävarmat yksilöt puolelleen. Luulisi historian opettavan jotakin. American History X ei ole pelkkä rasismin ja uusnatsismin kritiikki.