Takaisin maalle - Masjävlar valkokangas

Ihmiskunta kärsii kahdesta suuresta traumasta. Toisen aiheuttaa kaupungin ja maaseudun välinen vastakkainasettelu, toisen sisarusten välinen. Parisataa vuotta sitten alkanut yhteiskunnan teollistuminen syvensi maaseudun ja kaupungin välistä mentaalista kuilua. Pohjoismaissa laajamittainen siirtyminen maalta kaupunkiin alkoi vasta sodan jälkeen, joten jokainen pienellä paikkakunnalla syntynyt joutuu edelleen vellomaan lähtemisen ja jäämisen ristipaineessa. Sisarkateus taas on yhtä pitkäikäinen kuin itse perhe. Lähes jokainen joutuu kokemaan kielletyn vihan ja ihailun hämmentävän sekoituksen.

Mutta onneksi on olemassa hyviä elokuvia, jotka yrittävät terapoida ahdistuneita ihmiskuntalaisia riemastuttavan viulumusiikin tahdissa. Viime vuonna valmistunut ruotsalainen elokuva Takaisin maalle - Masjävlar käsittelee näitä molempia auvoista elämää rampauttavia ongelmia. Maria Blom teki tekstinsä alunperin teatteriin vuonna 2001 ja elokuvaksi muutamaa vuotta myöhemmin vain voittaakseen kolme Ruotsin Jussia, Guldbaggea, parhaasta elokuvasta, käsikirjoituksesta ja naispääosasta. Harva kykenee esikoisohjauksella vastaavaan saavutukseen.

Tukholmassa asuva, työelämään keskittyvä Mia (Sofia Helin) matkustaa pitkästä aikaa viikonlopuksi kotikyläänsä Taalainmaalle isänsä 70-vuotisjuhlille. Vanhempien, sisarusten ja kyläläisten tapaaminen ahdistaa. Keskeisiksi henkilöiksi Mian rinnalle nousevat tämän sisarukset, vastuuntuntoinen Eivor (Kajsa Ernst) ja vasta eronnut Gunilla (Ann Petrén). Jokaisella on omat syynsä huoliin, vieraantumisen tunteisiin ja katkeruuteen.

Takaisin maalle - Masjävlar aloittaa tarinansa kertomalla yksiulotteisista maalaishenkilöistä kaupunkilaisen näkökulmasta. Aivan kuten Arlan mainoksissa tuvassa istutaan hiljaa, juodaan kahvia eikä kysellä turhia. Mian lapsuudenihastuksella on hassut viikset ja kammari äitinsä talossa. Maalaisnaiset sikiävät sukkelaan ja miehet leikkivät moottorikelkoilla. Ajan kuluessa henkilöhahmot onneksi muuttuvat ihka oikeiksi ihmisiksi, joista on helppo tunnistaa itsensä. Ajoittainen osoittelevuus antaa kuitenkin kerronnalle pontta ja katsojalle luvan nauttia riemastuttavista stereotyypeistä.

Visuaalisesti elokuva on tavanomainen muutamaa mielenkiintoista kuvakulmaa lukuunottamatta. Teatteritausta ei silti paista läpi, vaan konventionaalisen kuvauksen puitteissa kamera sivelee tarkkanäköisesti ja hienovaraisesti jokaista henkilöhahmoa. Koko tarina rakentuu ennen kaikkea loistavien, moniulotteisten karikatyyrien varaan. Lämminhenkinen – muttei silti yhtään nössö – huumori kuljettaa katsojaa läpi elokuvan. Siinä mielessä Takaisin maalle - Masjävlar sopii samaan joukkoon ruotsalaisten maaseudun pulmallisuutta sivuavien elokuvien Naapurihaudan kaveri (2002) ja Kopps (2003) kanssa. Se lähestyy ihmiselämän perusahdistuksen teemoja raikkaalla ja rauhoittavalla tavalla. Elokuva kertoo, että kaikkien elämä on sotkussa. Silti kannattaa edes yrittää olla onnellinen.

Takaisin maalle - Masjävlar on vähän surullinen, kauniisti arjessa kiinni oleva elokuva. Mutta ennen kaikkea se on ironinen, absurdi ja hölmö ajankuva, joka on lievin muutoksin siirrettävissä suomalaiseen todellisuuteen. Kun kuvasta poistaa elegantit punaiset maalaistalot, nelinkertaiset hurraa-huudot ja tunnbrödin, jää jäljelle aito yhteispohjoismaalainen ahdistuksen ja onnen aihio.