Nalle Puhin elokuva – Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä valkokangas

Nalle Puh, tuo hellyttävän höpsöyden perikuva, palaa valkokankaalle yllättävän perinnetietoisessa Disney-piirretyssä Nalle Puhin elokuva – Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä, joka luottaa herttaisen tarinan ja perinteisen animaatiotekniikan voimaan.

Nalle Puhin vatsa aloittaa aamun kurinalla, johon ei auta kuin hunaja. Nälkäinen karhu lähtee etsimään herkkuaan ja joutuu matkalla monituisiin seikkailuihin. Ensin on Ihaalta häntä kadoksissa ja Risto Reipaskin on kuulemma joutunut mielikuvitushirvitys Pahkon kaappaamaksi. Pahko-mörkö on saatava ansaan ja Ihaalle uusi häntä. Touhua riittää koko Puolen hehtaarin metsän porukalle yllin kyllin.

Brittikirjailija A.A. Milnen 1920-luvulla luomat, oman poikansa pehmoleluihin perustuneet Nalle Puh -tarinoiden hahmot ovat tulleet koko maailman tuntemiksi juuri Disneyn piirroselokuvista. Ensimmäisen kokoillan Puh-elokuvan Disney koosti jo aiemmin ilmestyneistä kolmesta lyhytelokuvasta vuonna 1977.

Vuosikymmenten saatossa Nalle Puhin nimissä on tehty televisiosarjoja, yhdentekeviä jatko-osaelokuvia lähinnä videolevitystä silmällä pitäen ja omia nimikkopiirrettyjään myös vaikkapa Tiikerille ja Nasulle – muusta kaikenkarvaisesta Puh-oheiskrääsästä puhumattakaan. Disney on jo kauan sitten tuotteistanut Nalle Puhin ja hänen lähipiirinsä lähes puhki. Kaiken tämän jälkeen odotukset uudesta Nalle Puh -elokuvasta eivät olleet etukäteen kovinkaan kaksisia.

Mutta kerrankin voi todeta, että perin synkät odotukset osoittautuivat vääriksi. Nalle Puhin elokuva on oikein viehättävä tapaus ja parasta piirroselokuvaa Disneyltä pitkään aikaan. Liekö syy sitten siinä, että elokuva perustuu Milnen alkuperäisiin teksteihin. Animoinnissa on hienosti palattu alkuperäisten Puh-leffojen herkkään viivaan ja vesiväritettyihin taustoihin. Elokuva sisältää myös paljon hauskoja ja hienosti kuvitettuja musikaalikohtauksia, jotka vievät tarinaa mukavan jouhevasti eteenpäin. Lauluista itsestään ei mieleenpainuviksi klassikoiksi ole, mutta ne miellyttävät perinteisillä musikaalimaisilla sovituksillaan ainakin aikuisempaa korvaa.

Nalle Puhin elokuva sopii oivasti, niin kestoltaan kuin sisällöltään, perheen pienimmille ensielokuvaksi. Suomenkielinen dubbauskin loistaa kielen ja tulkinnan selkeydellään. Puhin ja kumppaneiden sekä turvallisen aikuisen seurassa vietetty hetki ei mene pikkukatsojalta hukkaan tällaisen elokuvan parissa. Rauhallinen ote sekä turhan metelin ja melskeen puuttuminen saavat myös aikuisen katsojan hermot lähes lepotilaan animaatiota katsellessa. Tämä jos mikä, on nykyisten hyperaktiivisten toiminta-animaatioiden ja 3D-efektien aikana todella harvinaista.